Lukijalta: Punainen verho alkaa aueta
Haluavatko demarit todellakin kasvattaa suomalaisten ruokaostosten hintaa, kysyy kansanedustaja Rami Lehtinen (ps.) kirjoituksessaan.
Maataloustukien yksi tärkeimmistä tarkoituksista on se, että sillä saadaan pidettyä suomalaisen ruoan hinta kaupoissa edullisena. Jos tukia leikataan, niin väistämättä kuluttajahinnat nousevat, kirjoittaja mainitsee. Kuva: Sanne KatainenTalouskasvua ei ole ollut 17 vuoteen ja Suomi velkaantuu. Velan korot ovat jo 3,5 miljardia vuodessa. Sote-kulut kasvavat kiihtyvästi. Hallitus on lisännyt hyvinvointialueiden rahoitusta kahdella miljardilla vuosittain. Oppositiopuolueiden sopeutusvaihtoehtoja on odotettu. Nyt kun Nato-jäsenyys tulee velvoittamaan puolustusmenojen lisäämistä, niin SDP on tuonut esiin vaihtoehtonsa.
SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti heinäkuussa, että yritystukia ja maataloustukia pitäisi leikata. Ensimmäisistä olen samaa mieltä. On väärin maksaa yritystukia sellaisille yrityksille, jotka maksavat tuet osinkoina omistajille. Mutta maataloustukien leikkaamista en ymmärrä.
Mielestäni tukia pitäisi keskittää vain aktiivisesti tuottaville huoltovarmuutta lisääville tiloille.
Maataloustukien yksi tärkeimmistä tarkoituksista on se, että sillä saadaan pidettyä suomalaisen ruoan hinta kaupoissa edullisena. Jos tukia leikataan, niin väistämättä kuluttajahinnat nousevat. Haluavatko demarit todellakin kasvattaa suomalaisten ruokaostosten hintaa?
Kyse on myös huoltovarmuudestamme. Jos maataloustukia leikataan, niin tuottajien määrä tulee entisestään laskemaan. Vuodesta 1990 alkaen 80 000 aktiviilitilaa on lopettanut tuotannon. Viime vuoden osalta lopettaneiden määrä oli 1290. Tämä on myös näkynyt niin, että jauheliha on loppunut kaupan hyllyiltä. Samaan aikaan maatalousyrittäjien laskut jäävät maksamatta, kun toiminta on kannattamatonta. Tätä faktaa vasten tuntuu käsittämättömältä, että demareissa on millään tasolla halua leikata maataloustukia.
Sen sijaan että keskustelu pyörii maatalouden tukien leikkauksien ympärillä, niin pitäisi pohtia miten saamme turvattua maatalouden näkymät tulevaisuudessa. Mielestäni tukia pitäisi keskittää vain aktiivisesti tuottaville huoltovarmuutta lisääville tiloille.
Luken ennusteiden mukaan lypsykarjataloudet ovat vuoteen 2040 mennessä tippumassa 1 336:een. Vuoden 2023 taso oli 4 229 lypsytilaa. Tilastojen valossa jokainen, jopa demari, varmaan ymmärtää millaisesta uhasta maataloudessa puhutaan. Suomalaista puhdasta ruokaa ei korvaa mikään.
Rami Lehtinen
Perussuomalaisten kansanedustaja Jokioisilta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







