Lukijalta: Tiekarhujen katoamisen näkee teiden kunnossa ‒ niillä soratiet pysyisivät ajettavina

Maaseudun asukkaille tiestön kunto on vakava aihe. Jopa valtionvarainministeriö ehdottaa öljysorateiden jyrsimistä sorateiksi. Siksi on syytä muistuttaa, minkälaisessa kunnossa soratiet nykyisin alkavat olla.

Vanhassa, "köyhässä" Suomessa maaseudun soratiet hoidettiin säännöllisesti tiekarhuilla. Niiden avulla syntyi samalla noin viiden prosentin kaltevuus, joka ohjasi sadeveden ojiin. Kalsiumkloriitin avulla soratien pinta pysyi koko kesän pölyämättömänä ja sileänä.

Nykyisessä Suomessa soratiet lanataan jonkun urakoitsijan traktorilanalla, ja usein vain kerran alkukesän aikana.

Monen, monen vuoden lanauksen seurauksena soratiet ovat litteitä kuin pannukakku. Arvokas pintamurske on siirtynyt tien reunalle.

Tiekarhun tärkein osa ‒ taitavan kuskin lisäksi ‒ on sen höyläterä. Sen soisi olevan tappiterä, jolloin soratien kuopat voidaan höylätä pohjaa myöten. Ainoastaan näin "vanhat kuopat" poistuvat pysyvästi ja tien kaltevuus pysyy.

Suomessa on yksi pätevä tiekarhuvalmistaja, Veekmas Kiteellä, joka on myös Pohjoismaiden ainoa. Sen päämarkkina-alue on Ruotsi, vaikka tiehöylille olettaisi olevan käyttöä myös lähempänä. Yhtiön toimitusjohtajan Esa Halttusen mukaan Suomessa ei ole käytössä viittäkymmentäkään konetta, kun länsinaapurissa niitä on kuutisensataa (MT 6.3.2021). Halttusen mukaan ”Suomessa kalusto on vanhaa ja huonokuntoista".

Näin surkeaksi on siis mennyt. Sen näkee ja tuntee jokainen maaseudun asukas, ei pelkästään Kainuussa vaan koko valtakunnassa.

Kysymys kuuluukin niin elinvoimakeskuksille, kunnille kuin tiekunnillekin: miksi Suomella oli aiemmin varaa pitää soratiet tiekarhuilla kunnossa, mutta nyt ei enää? Ja miksi Ruotsi on lähes aina fiksumpi kuin itänaapurinsa?"

Ilmari Schepel

MMK/agronomi

Suomussalmi