Kesän valo

Kesäkauden säät ovat ratkaisevan tärkeitä viljelijöille, mutta niillä on merkitystä aivan kaikkien mielialaan ja jaksamiseen. Pohjoisen maan eläjä janoaa kokemusta valosta ja lämmöstä. Jos sitä ei tunne saaneensa riittävästi, talvikauden saapuminen tuntuu ehkä ankealta. Ihan kuin voimavarojen kellari olisi tyhjillään ja vitamiinipitoiset porkkanat olisivat lopussa.

Joka kevät haaveilen tyynen ja valoisan kesäyön valvomisesta. Sellaisesta kokemuksesta saisi voimapankkiinsa ihanien muistojen talletuksen. Voisi hiljaisuudessa katsella hentojen pilvien muotoja ja niiden heijastuksia veden pinnassa. Voisi kuunnella lintuja ja yön pieniä, salaperäisiä ääniä.

Seuraisi kirkkaan hämärän vaihtumista uudeksi aamuksi. Antaisi ajatusten vapaasti kellua ja leijailla vaikkapa niihin ihmisiin, jotka satavuotiaan Suomen aikana ovat eläneet samoissa maisemissa. Tuntisi olevansa osa suurta, ihmeellistä luomakuntaa. Olisi vain.

Usein haaveet jäävät haaveeksi. On pakko mennä nukkumaan, jotta jaksaisi hoitaa seuraavan päivän työt. Tai illalla nousevat sade ja tuuli. Tai sitten uni vain voittaa iltaunisen ihmisen.

Niinpä olen opetellut iloitsemaan pienistä, kauniista hetkistä. Vilkkaan päivän päätteeksi voi istahtaa lepuuttamaan jalkojaan ja mieltään. Koivut suhisevat hiljaisessa tuulessa.

Itse asiassa siinä pienessä hetkessä on äärettömän paljon. Olen terve, ja minulla on koti. Minulla on rakas perhe lähelläni. Ei ole nälkä eikä kylmä. Kukaan ei uhkaa henkeäni, eikä mikään pakota minua lähtemään kotimaastani. Maassa on rauha.

Maailman naisten mittakaavassa olen saanut elää etuoikeutettua elämää: olen saanut käydä koulua sekä opiskella ja työskennellä haluamallani alalla, voin toimia ammatinharjoittajana, minulla on pankkitili, olen saanut vapaasti valita puolisoni, minulla on äänioikeus, sananvapaus ja uskonnonvapaus.

Tarkemmin ajatellen pieni kesäinen iltahetki riittää. Koivujen suhinaan kätkeytyy mittaamattomasti enemmän, mitä sadoilta miljoonilta puuttuu.