Marjafirman isku hillasuolle

Kylän tuntumassa on pienehkö hillasuo, josta paikalliset keräävät marjoja. Tänä kesänä marjoja o suolla mukavasti, kypsyvät vain epätasaisesti.

Tuttavien kanssa on ollut leikkimielinen kilpailu, kuka minäkin päivänä osuu parhaaseen aikaan. Toisinaan saa pari kiloa, muutaman kerran on hivoteltu neljää. Yhtä aikaa suolle satuttaessa on vaihdeltu uulumiset ja kuunneltu joutsenia.

Astelin puiden lomassa kiemurtelevaa polkua kohti hillapaikkaa. Loikkasin ojan yli ja olin suolla. Tähystin suon perälle, ei näkynyt liikettä.

Ensin näkyy pientä, mutta ei ihan keruuksi asti. Varsinainen eldorado sijaitsee suon perällä. Siellä on mättäissä isot hillat, joiden kypsymistä on odoteltu.

Suuntasin kohti suon perää. Noukiskelin kävellessä jo väliltä sieltä täältä. Isot olivat kypsyneet, ja astian pohja alkoi peittyä. Saappaat olivat kevyet, viheltelin Hoosiannaa.

Vilkuilin suon alkupäähän, mutta liikettä ei näkynyt, niinpä jatkoin rauhallista poimintaa.

Iltapäivän aurinko paisteli lämpimästi paarmojen tehdessä lähempää tuttavuutta.

Puolitoista kiloa alkoi olla astiassa, kun suon laidasta näkyi liikettä. Ensin näkyi kaksi, sitten kolme ja lopulta näin viisi oransseihin puseroihin pukeutunutta poimijaa.

Eivät jääneet pieniä noukkimaan, vaan levittäytyivät ketjuun koko suon leveydeltä ja lähtivät etenemään kohti. Loikkivat ketterästi mättäältä toiselle tehden pyrähdyksiä sivuille, ja kädet kävivät nopeasti joka miehellä.

Nämä olivat niitä marjafirmojen soiden tyhjennyspartioita. Minäkin kiihdytin omaa poimintaani.

Tämä olikin valiojoukko, ja he olivat päättäneet saartaa minut suon perälle. Saartorengas kiristyi, eikä ollut miinoituksia kuten Kätkäläisellä.

Päätin myydä nahkani kalliisti. Otan minkä kerkeän ja lähimmät mättäät yritän pitää itselläni. Jutikin sanoi, ettei ole häppee olla noppee. Minäkin pistin parastani.

Iskuryhmä pysytteli viiden metrin päässä minusta, tiesivät voittaneensa. Mättäät tyhjenivät nopeasti ja tehokkaasti. Sitten osasto lähti takaisinpäin, puseroiden selässä luki Polarica.

Parsivat perääntyessään tuloreittinsä ja jäivät suon alkuun keräämään, kunnes kuului neljä terävää pillin vislausta.

Sen jälkeen ryhmä kiiruhti nopeasti pois, kyyti oli saapunut.

Lähdin kävelemään takaisin päin, kerättävää ei ollut jäänyt. Suo oli autio ja tyhjä. Nyt saappaat painoivat ja Hoosianna oli vaihtunut Peltoniemen Hintriikaksi.

Muistin marjapomojen hilpeät horinat. Meidän kutsumat poimijat poimivat ainoastaan sieltä, mistä yleensä ei poimita. Niinpä niin.

Mukavasta tittelistä marjapomojen juoksupojat myyvät sielunsa ohjaten poimijat kyläläisten ikiaikaisille marjapaikoille.

Sitten ihmetellään monttu auki, kädet levällään paikallisten hillapuhetta. Syksy näyttää säilyvätkö herukkapensaat rauhassa.

Taidan jättää Polarican tuotteet kaupan hyllylle ja ottaa korvaavan tuotteen. Olkoon se pienen ihmisen hiljainen protesti.