Rehellinen, nöyrä ja yhteistyöhaluinen

Siitosori Lastun Leka eli Leevi seisoo tallin käytävällä emäntänsä vieressä, riimunvarsi löysänä. Toviksi riimukin otetaan pois. Raamikas ori, entinen kansallisten koululuokkien tähti, ei lähde mihinkään.

Leevi täyttää suomenhevosen rotukuvauksen tarkasti. Luonnekin on rotua tismalleen: yhteistyöhaluinen, mutta pyrkivä, nöyrä ja samaan aikaan tosissaan yrittävä.

Nyt 17-vuotiaana Leevi seisoo kuin valettu punaruunikko hevospatsas. Vain silloin tällöin liikkuvat korvat paljastavat sen.

Tamman tuonti kentältä pilttuuseen rikkoo rauhan. Ori hörisee äänekkäästi ja nostelee päätään, muttei liiku senttiäkään.

Yksi liike riimunvarresta ja lyhyt, hiljaisella äänellä annettu käsky riittävät. Ori haukottelee pitkästymisen merkiksi: ”Joo, joo, jatketaan.”

Kuvaaja on isännän kanssa virittänyt takaseinän pariovien päälle mustan kankaan. Korkeiden telineiden nokassa räpsyvät lisäsalamat. Ollaan ottamassa kansikuvaa.

Tarkoituksena on vangita jalo, voimakas eläin pelkistetyimmillään.

Tätä jaloeläintä ei enää harjoiteta koulukisoihin osallistumista varten, vaikka taitojensa, ikänsä ja kuntonsa puolesta se toki siihen hyvin pystyisi.

”Minähän ratsastaisin vain tällä. Sitten jäisi kaikki koulutettavat ratsastamatta”, Noora Ojanperä naurahtaa.

”Suomenhevosiakin on erilaisia. Leevi on meidän Ferrari”, hän sanoo, ääni täynnä hienon eläimen nöyrää arvostusta ja samanaikaista omistajan ylpeyttä.

Tajuan, ettei Ferrarin keulaa komista ori lainkaan sattumalta. Harmi vaan, kun italialaiset eivät osanneet hankkia siihen malliksi kylmäverirotujen jalointa, Suomen kansallishevosta.

KAIJALEENA RUNSTEN