Lukijalta: Vain puolet suomalaisten syömästä sokerista on kotimaista – omavaraisuutta pitäisi parantaa
Sokeriomavaraisuuden kasvattaminen vähentäisi tuontitarvetta ja parantaisi velkaantuneen maan tilannetta, kirjoittaa Esko Eela.Suomen ainoa sokeritehdas on käynnistynyt Säkylässä. Viljelijät ovat kasvattaneet pelloillaan juurikkaita, jotka sisältävät sokeria. Sokeri erotetaan juurikkaista Säkylän tehtaalla.
Viljelijäin ja tehtaan yhteistyö tuottaa nykyisin puolet maamme sokerin kulutuksesta. Omavaraisuutemme on siis noin 50 prosenttia.
Tehdas on ilmoittanut halukkuutensa kasvattaa viljelyalaa saadakseen lisää juurikkaita, jolloin saataisiin merkittävästi enemmän sokeria. Kansantaloutemme, siis jokaikisen suomalaisen kannalta, olisi viisasta, että myös juurikkaan viljely kasvaisi. Omavaraisuutemme nousisi.
Olisi viisasta, että kaikki asianosaiset, valtio, kuluttajat, kauppa, teollisuus ja viljelijät, puhaltaisivat yhteen hiileen omavaraisuuden puolesta niin, että se nousisi sataan prosenttiin ja tuonti pienenisi saman verran. Näin myös velkakierre pienenisi jokaisen suomalaisen eduksi jättämättä sitä yksin valtion tai hallituksen harteille.
Omavaraisuus, omavarainen sokerikin, on tavoittelemisen arvoinen.
Esko Eela
teollisuusneuvos
Säkylä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







