Lukijalta: Metsätukipolitiikka hyödyttää eniten suuria omistajia ja metsäteollisuutta

Ensiharvennuskohde. Kuvan metsä ei liity kirjoitukseen. Kuva: Hanne Manelius

Olen ihmetellyt perikunnan metsätilan yhtenä omistajana, miksi metsänomistajille maksetaan tukia taimikonhoitoon ja ennakkoraivauksiin. Minusta metsänomistajien tulisi itse kustantaa metsien hoitotyöt, onhan kyse heidän omasta omaisuudestaan.

Nykyisin sijoittajat ostavat metsiä ympäri maan sijoitusmielessä, ja sitten valtion metka-tuella hoidattavat metsiään kasvukuntoon.

Jos on varaa sijoittaa metsiin, luulisi olevan myös varaa hoitaa ne omin kustannuksin.

Jossain määrin ymmärrän tukien perustelun, jos kyse on maanviljelijästä, jolle metsä toimii turvana ja pankkina harjoitetun elinkeinon rinnalla. Valtaosa metsänomistajista on kuitenkin yksityisiä sijoittajia tai perikuntia, joiden kohdalla tukia ei välttämättä voida perustella samalla tavalla.

Tukipolitiikan ympärille on muodostunut kokonainen neuvonta- ja palvelurakenne, joka saa suurimman hyödyn tukirahoista. Käytännössä metsätuet ovat tukea myös metsäteollisuudelle, sillä ne varmistavat, että teollisuudelle riittää hyvälaatuista puuta.

Omasta mielestäni metsätalouden kannattavuuden tulisi perustua riittävän korkeaan puun kantohintaan, ei valtion tukirahoihin. On myös erikoista, että samalla kun leikataan pienituloisilta ja terveydenhuollosta, jaetaan tukia tahoille, jotka eivät niitä todellisuudessa tarvitse.

Vastaavanlaista tukipolitiikkaa on toki muillakin aloilla – esimerkiksi porotaloudessa petokorvaukset – mutta metsätalouden kohdalla tukien kohdentuminen on erityisen kyseenalaista. Nyt olisi syytä tarkastella kriittisesti, palvelevatko nämä tuet todella yhteiskuntaa vai lähinnä suuria omistajia ja teollisuutta.

Jorma Seppänen

Suomussalmi