Kasvukauden mietteitä

Kyllähän sen tälle alalle hakeutuvat tietää: riskit ovat isoja, mutta ilot pieniä. Keväällä on ilmassa toiveikkuutta. Lumen alta vapautuva kostea maa tuoksuu ja tuo lupauksen uudesta kasvukaudesta. Se vie jo ajatukset tuleentuvan viljan tuoksuun, kukkivaan rypsipeltoon, vastaniitetyn nurmen aromiin. Siinä hetkessä mieli on kevyt ja positiivinen.

Sitten kevät alkaa näyttää julmat kasvonsa: vettä sataa aina vaan, pellot ovat märkiä. On kylmä. Joka aamu toivotaan, että tänään paistaisi aurinko. Tutkitaan sääennusteita ja seurataan merkkejä pilvistä: harmaa matto killuu yllä viikosta toiseen.

Vihdoin tulee poutajakso. Heti, kun pellot kantavat, rynnätään töihin. Päivät ovat pitkiä, mutta ajatukset ovat onnistuvassa sadossa. Tällä kertaa kevättyöt saatiin loppuun varsin nopeasti, kun yhtenäinen poutajakso helli reilun viikon ajan. Viljelysuunnitelma kuitenkin muutettiin kevään oikullisuuden vuoksi. Kasvilajeja vaihdettiin, pinta-aloja muutettiin.

Kesä saapui poikkeuksellisen kylmänä ja kuivana. Orastuminen oli hidasta. No, ne kasvattavat juuria. Vilu viljan kasvattaa. Tuskallista odotusta, eikö sää jo lämpene. Sateetkin olisivat jo paikallaan, kun kevätkosteus on jo haihtunut.

Tuulee jatkuvasti. Kun vilja viimein lähtee kasvuun sateiden saavuttua, odotetaan taas sopivaa säärakoa. Olisi tehtävä kasvinsuojeluruiskutuksia. Tarkistetaan, mitä rikkakasveja on noussut. Niiden mukaan pohditaan sopivat toimenpiteet. Mutta pellolle ei vaan pääse, kun aina sataa tai tuulee, yölläkin. Omituinen vuosi. Joskus löytyy tuuleton ja sateeton hetki, jolloin on heti mentävä. Suurin osa saadaan hoidettua kohtuudella. Osa jäi ruiskuttamatta ja se näkyy elokuussa kirjavana kasvustona.

Heinien paalaus onnistuu kaksijakoisesti: yksi lohko saadaan tehtyä sillä heinäkuun ainoalla kolmen päivän poutajaksolla. Ihan hyvä laatu. Muut tehdään sateen välissä, pienessä tihkussakin. Tuskin onnistuu hyvin. Paaleja kasatessa sade ropisee jo traktorin lasiin. Osa jäi luo’olle.

Elokuun saapuessa odotetaan taas vähän positiivisemmalla mielellä. Kasvustot näyttävät pääosin yllättävän hyviltä. Ruis on pysynyt pystyssä ja heilimoi vienosti tuoksuen. Vehnäkin näyttää hyvältä. Ehkä nämä sittenkin onnistuvat! Luonto tarjoaa upeita valoilmiöitä, kun laskeva aurinko heijastuu ukkospilvestä.

On niin kylmää ja sateista, että vilja ei vaan joudu. Puimaan ei päästä elokuussa ollenkaan. Ruis huolestuttaa eniten: jos sitä ei puida ajoissa ja laatu heikkenee, se on täysin arvotonta tavaraa. Sitä paitsi asiakkaat odottavat viljaa, joka ei vain tule kaupasta, vaan pieneltä myllyltä, joka toimittaa vain lähellä tuotettua. Kato ei olisi vain meidän tappiomme.

Lopulta hermo pettää pienen poutajakson koittaessa syyskuussa: ruis puidaan, vaikka tuleentuminen on vielä vähän kesken. Sato vaikuttaa kohtuullisen hyvältä. Kuivausaika on pitkä. Laatu tiedetään, kunhan laboratoriotulokset valmistuvat. Peltojen kantavuus vaihtelee. Osa kantaa hyvin, osalle ei päästä. Sataa, aina vaan. Sääennusteissa povataan poutaa koko ensi viikoksi! Mutta sunnuntaina jalaspilvet taivaalla tietävät: Paskat sieltä mitään poutaviikkoa tulee, vaan saderintama.

Heti poudalla puidaan. Jopa pienessä sateessa puidaan. Kuivuri on käynnissä jatkuvasti. Öljyä tilataan kuivuriin lisää. Rahtikuivattavatkin ovat märkiä. Puimatta ei jätetä edes rehuviljoja, vaikka ehkä taloudellisesti järkevämpää olisi jättää peltoon. Puidaan, jos vain sopiva poudantapainen osuu kohdalle. Ei meistä ole sanomaan asiakastilalle, että etsipä tänä vuonna rehuviljasi muualta, me ei puida.

Nyt ollaan loppusuoralla. Syysruista saatiin kylvettyä kolmasosa normaalista. Kynnöt jäänevät pakkasiin tai ensi kevääseen. Kunhan ehtii nukkua kunnon yöunet, jaksaa ehkä ajatella ensi kasvukautta. Pitäisi tilata lannoitteetkin, mutta erään kansainvälisen yrityksen ilmoitus nosti sarven otsaan.

Tiedän kuitenkin, että kun keväällä kostea maa tuoksuu, ollaan taas toiveikkaita. Tämä on jatkuvan toivon ala.