Kansallispuistopäätöksessä huomioitava alueellinen tasapaino
Maan 100-vuotisjuhlavuonna Suomeen perustetaan hallitusohjelman mukaan kansallispuisto. Esillä on ollut kolme vaihtoehtoa. Käsivarren Suurtuntureiden alue täydentäisi nykyistä kansallispuistoverkostoamme parhaiten. Viime vaalikaudella asiaa selvitettiin, mutta Enontekiön kunnan, yrittäjien ja asukkaiden näkemykset eivät olleet rohkaisevia.
Jäljelle jäävät Kirkkonummen Porkkala ja Suomussalmen Hossa. Molemmat ovat arvokkaita kohteita, jotka voisivat perustellusti olla kansallispuiston arvoisia. Mikäli taloudelliset edellytykset mahdollistavat vaalikaudella vain yhden kansallispuiston perustamisen, on Hossa ensisijainen vaihtoehto.
Suomen 100-vuotisjuhlavuoden toinen kärkihanke on Helsingin Keskustakirjasto. Valtion myöntämä rahoitusosuus sille on 30 miljoonaa euroa. Hanke on ehdottomasti totuttamisen arvoinen, ja siitä on jo tehty rakentamispäätös.
Itsenäisyyden juhlavuoden luonteen vuoksi olisi luontevaa, että kansallispuistoratkaisussa huomioitaisiin kärkihankkeiden maakunnallinen tasapaino. Hyvää voitaisiin näin jakaa muuallekin kuin Uudellemaalle.
Valtio omistaa jo Hossan kansallispuistoon ehdotetut maa-alueet. Siellä on myös valmiina kansallispuiston vaatima infrastruktuuri: luontokeskus, opastetut vaellusreitit, autiotuvat ja laavut. Perustamisvaiheen kustannukset olisivat Porkkalaa huomattavasti edullisemmat.
Kansallispuistolle on oltava vahva paikallinen tuki. Ilman sitä hanke ei menesty parhaalla mahdollisella tavalla. Kirkkonummella on ristivetoa samoin kuin Enontekiössä. Suomussalmella kunta ja kuntalaiset kannattavat vahvasti kansallispuistohanketta Hossaan. Alueella on jo myös vahva matkailuyrittäjäverkosto, joka odottaa myönteistä päätöstä.
Porkkalan osalta perusteluksi on esitetty luontoarvojen vaarantuvan laajenevan asutuksen myötä. Kunta voi halutessaan kaavoituspäätöksillään tehdä arvovalinnan, joka estää esimerkiksi rantarakentamisen. Kansallispuistoa koskevaa lakiesitystä ei kannata viedä eteenpäin vastoin paikallista näkemystä.
kansanedustaja
ympäristövaliokunnan jäsen
Valkeakoski, Pirkanmaa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
