Sata syytä syttyä syksystä

Onko syksy sinulle pelkkä portti märkään ja pimeään? Toivottavasti ei. Tai jos on, silloin kannattaa brändätä mielikuvat uusiksi.

Kesä on kesä, mutta sitä ei jaksa ikuisesti. Auringon kaari lyhenee väistämättä, varjot pitenevät ja illat pimenevät.

Edessä on paluu töihin ja turvalliseen arkirytmiin. Luonnossa kesävihreä vaihtuu räiskyvään ruskaan.

Syksyinen luonto hemmottelee katselijaa ruskan väriloistolla. Kuva: Kari Lindholm

Ehkä parasta vuoden taittumisessa syyspuolelle on sadonkorjuun käynnistyminen. Pellot, puutarhat ja metsät alkavat puskea meille parhaita antimiaan.

Metsissä marssijärjestyksen kärkeen kiilaavat kesän puolella kypsyvät vadelmat, mustikat ja hillat. Niitä seuraa kirpeä puolukka, jonka poiminta jatkuu pitkälle syksyyn. Suomättäissä piilottelevia karpaloita saattaa löytyä vielä seuraavana keväänä.

Sienilläkin satokausi on pitkä. Helpoimpia ovat keltaiset kanttarellit ja tatit, joiden poiminnassa on vaikea epäonnistua.

Ensin saattaa näyttää, ettei suppiksia löydy olleenkaan. Vaan sitten silmä tottuu metsäpohjassa piileskeleviin sieniin ja koreihin kertyy täytettä.

Niitä puskee maasta esiin pakkasiin asti.

Kanttarellit ovat oivia ruokasieniä Kuva: Lari Lievonen

Itse odotan kotimaisia omenia. Takavuosina niiden tarjonta kaupoissa hiipui jouluun mennessä. Nykyään säilytysmenetelmät ovat parantuneet ja kotimaisia omenoita myydään pitkälle kevääseen.

Ja ruotsalaisia riittää vielä senkin jälkeen.

Omenoiden loputtua ei mene pitkään, kun pääsemme herkuttelemaan ensimmäisillä kotimaisilla uuden sadon perunoilla ja porkkanoilla.

Minulle puutarhanhoidossa paino on sanalla ”puu”. Se tarkoittaa siis hedelmäpuita, etenkin makeakirsikoita, mutta myös luumuja, päärynöitä ja noita aiemmin mainittuja omenoita.

Makeakirsikoita istutin kolmosvyöhykkeellä sijaitsevalle mökilleni parikymmentä vuotta sitten. Ne menestyivät hyvin ja niistä kertyi parhaimmillaan ämpärikaupalla satoa puuta kohti.

Sitten rastaat, närhet, harakat, tikat, oravat ja ampiaiset äkkäsivät ne, ja menetin pelin. Puutkin ränsistyivät, kun panostus niiden hoitoon väheni ajan kuluessa.

Makeakirsikat kantavat runsasta satoa Etelä-Suomessa. Kuva: Jarmo Palokallio

Tänä kesänä itselle jäi syötäväksi enää yksi kirsikka, joka noilta rosvoilta oli jäänyt huomaamatta.

Pitänee istuttaa ehtoolle ehtineiden kirsikoiden tilalle uusia. Makeakirsikan satoikään tulo kestää nelisen vuotta, joten niiden kanssa ei tule oma ikä vielä vastaan.

Toisin on omenan kanssa. Esimerkiksi Åkerö-lajiketta ei enää tässä iässä kannata itseä varten istuttaa. Sanoivat Martin Luther ja Juice Leskinen siitä mitä tahansa.

Omenaa puutarhani kantaa hyvinä vuosina järkyttäviä määriä. Siitä riittää herkkulajikkeita syöntiin ja hapokkaampia lajikkeita säilöntään.

Paljon niitä jää myös poimimatta. Joskus kärräsin niitä kottikärryillä turhan ojan täytteeksi.

Onneksi vanhat puut huilaavat jokaisen jättisadon jälkeen muutaman vuoden.

Hirvikärpänen on syksyn inhokki numero yksi. Kuva: Jussi Nukari

Entä syksyn kielteiset puolet. Niitä mieleen nousee kaksi. Ensin koloistaan kömpivät hirvikärpäset ja sitten saapuu kaiken tappava marraskuu.