Ei mikkään runotyttö, vaan aekunen naenen
Merja Toppi työskentelee viitomakielen tulkkina Jyväskylässä. ”Tulkin töissä ei voi pittee murretta yllä, ku joutuis oman tulkin vielä hommoomaan, että immeiset ymmärtäs, että mittee se sannoo.” KUVA: Leopold Holm19.1.201115:00
Merja Topin esikoiskirjassa runoiltiin rakkaudesta. Seuraavaksi mennään iholle.
Oon aina kirjotellu, runojaki jo penskana, Merja Toppi tunnustaa. ”Vaikka oon pitkään kieltänyt itteni, en oo mikkään runotyttö”, savolainen runnoelija hymyilee. ”Mutta sieltähän niitä löytyi, pöytälaatikosta, teininä tehtyjä rakkausruikutuksia.”
Savolaisrunnoelija Topista tuli silti miltei puolivahingossa. ”Jossain vaiheessa innostuin kiäntelemään niitä nuoruuden runoja savoksi. Kiäntelemällä niihin tuli se itu: sain niihin oikeesti sen tunteen, mitä lähdin hakemaan. Sitten niitä vaan alko tulemaan lissää ja ne tulikin valmiiksi savoksi, en ennää kiännellyt niitä.”
Runoilijaksi Toppi taisi lopulta syntyä omissa hautajaisissaan, joissa hän esitti ensimmäistä kertaa omia runojaan. ”Piettiin peijaiset itellemme ystäväni kanssa. Hyvät juhlat piti järjestää ja hyvissä ajoin, että myö keritään ittekin mukaan. Mukana oli eri murrealueilta immeisiä ja niitten yllytyksestä pistin runojani kustantajalle.”
Viime vuonna ilmestynyt esikoiskirja puhui rakkaudesta. Uutta on luvassa helmikuussa. Nyt mennään iholle.
Kun kiuruvetiseltä runnoelijalta kysyy, onko erotiikasta helpompi kirjottaa murteella, saa savolaisen vastauksen: ”Suaattaahan se tietennii nii ollakkii. Ja ehkä se johtuu iästäkin, että siitäkin voipi huastella vappautuneemmin. Ennää ei tarvii olla silmät kiinni ja naama punasena.”
Minun rinnat on ruvenna tuas kasvammaan. Pittuutta. On tullu ikänäkö ja männy ulukonäkö. Van kyllä se aekusennii naesen iho silityksestä kiittää. Huokassoo hilijoo ja sitte sitä tuas jaksaa rakastoo ihteesä ja muita. Merja Toppi
Merja Toppi: Aekusen naesen iholla – savolaeseen tappaan. Minerva. Ilmestyy helmikuun alkupuolella.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
