Sankarivaras

Kolumni

HEIDI JAATINEN

Suvaitsevaisuus on hyve. Hyveellisyys tuntuu mukavalta. Eihän kukaan meistä halua leimautua pataennakkoluuloiseksi? Mutta ottaisitko sinä naapuriksi romanin? Hakisitko tanssimaan pyörätuolilla liikkuvaa, jonka katse vispaa ja puhe puuroutuu? Ystävystyisitkö homon kanssa? Palkkaisitko maahanmuuttajan? Majoittaisitko kodittoman?

Kyllä, kaiken tuon me tekisimme, jos meitä ei vain pelottaisi. Taannoin minulle tarjoutui tilaisuus testata suvaitsevaisuuttani. Olin ajamassa Jyväskylästä Kiuruvedelle. Nuori mies liftasi tien varressa. Jarrutin, totta kai, olinhan itsekin ollut innokas liftaaja.

Keskustelimme niitä näitä, kuten asiaan kuuluu. Liftaamisen paras puoli on juuri se, että saa seuraa tarvitsematta tehdä vaikutusta. Uudestaan tavataan tuskin koskaan. Ensimmäinen aihe on lähes poikkeuksetta ajokeli. Niin silläkin kertaa. Totesimme molemmat, että tienpinta oli armottoman liukas.

Kelin jälkeen puhutaan yleensä siitä mihin ollaan menossa, jollei aihetta ole käsitelty jo ovea avatessa. Näiden pakollisten teemojen jälkeen saatetaan kysyä jotain henkilökohtaisempaa, yleensä työstä tai opiskelusta, aikaisemmista liftausreissuista tai muusta viattomasta.

Naurahdinko hermostuneesti? En ainakaan halunnut vaikuttaa suvaitsemattomalta tomppelilta, vaan vitsaillen kehotin häntä varastamaan, jos jonkun niin autoradiomme, meidän oli korkea aika hankkia uusi. Mies kieltäytyi kohteliaasti. Nauroimme hyvässä hengessä, mutta toisella kädellä puristin lompakkoa ja siirsin sen vaivihkaa parempaan talteen.

Tämän miehen, ammattivarkaan, sormet naputtivat jatkuvasti kojelautaa. Pysähtymättä ne liikehtivät, niin että minun oli vaikea kuvitella hänen pystyvän varastamaan niillä yhtään mitään. Mutta sitten jouduimme koetinkivelle, joka valaisi minut.

Varas oli nyt kuin toinen mies. Sormet eivät enää rummuttaneet. Varmalla äänellä hän selosti milloin ja mihin suuntaan kääntäisin rattia, milloin painaisin jarrua. Tottelin. Väistimme varman tuhon. Emme törmänneet rekkaan.

Kiitin miestä. Ilman hänen ammattitaitoaan; kylmäveristä harkintaansa toiminnan hetkellä emme olisi enää olleet siinä. Myöhemmin, kun hänen sormensa taas rummuttivat hermostuttavasti, kävi ilmi, ettei hänellä ollut edes ajokorttia. Autoilukin oli jäänyt vähälle, korkeintaan varastetulla ajokilla oli muutama kerta tullut ajeltua.