Kannanhoidollinen metsästys käyntiin
Turun yliopistossa Mari Pohja-Mykrä väitteli äskettäin susien salametsästyksestä.
Mari Pohja-Mykrä totesi väitöksessään, että susien salakaatoihin on vastattu esimerkiksi säätämällä laki törkeästä metsästysrikoksesta sekä korottamalla korvaussummia. Väittelijän mukaan tällaiset keinot eivät tehoa, koska salakaatojen motiivi on virallisen susipolitiikan haastaminen.
Tutkija on sitä mieltä, etteivät salakaatajat ole suden vihaajia tai moraalittomia ihmisiä, vaan turhautuneita, koska susien selvissä vahinkoja ja muita haittoja aiheuttavissakaan tapauksissa ei ole myönnetty kaatolupia. Tämän takia on laki otettu omaan käyttöön.
Salakaatajia myös tuetaan kansan keskuudessa laajalla rintamalla, koska yhteiskunnan virallinen tuki on siirtynyt suojelijoiden puolelle.
Äskettäin säädetyn lain mukaan voi törkeästä metsästysrikoksesta saada jopa neljän vuoden vankeustuomion. Suden salakaato voidaan tulkita törkeäksi rikokseksi.
Tällä toimenpiteellä lainsäätäjä on osoittanut todeksi Pohja-Mykrän maininnan, että virallinen tuki on siirtynyt suojelijoiden puolelle. Lainsäätäjä ei ole ottanut huomioon säätäessään tätä lakia sitä seikkaa, että tällä toimenpiteellä tehtiin suden salametsästys entistä salaisemmaksi.
Suojelijat ovat sitä mieltä, että jos on välttämätöntä, saalistettakoon pihoissa liikkuva susi siinä paikassa. Innokkaimmat suojelijat, esimerkiksi Luonnonsuojeluliiton nuorisojärjestön susiryhmän jäsenet, vastustavat tätäkin menetelmää. Myös vihreiden puolelta on kuulunut samantapaisia lausuntoja.
Se toimenpide ei kuitenkaan poistaisi muista susiyksilöistä ihmiskammon puutetta. Kokemus on osoittanut, että kammon poistaa vain reilusti suoritettu järjestelmällinen susijahti, jonka yhteydessä koko susikanta joutuu kokemaan itsensä uhatuksi.
Tällainen lakiin perustuva suden metsästys voitaisiin suorittaa kantaa suojellen, mikä ei tule ollenkaan kysymykseen turhautumisesta aiheutuneen salametsästyksen yhteydessä. Sen seurauksena koko susikanta toteaisi, että ihminen on paha. Sudet kaikkoaisivat kauas erämaihin, minne ne kuuluvatkin.
Kaiken tämän seurauksena susikanta pääsisi lisääntymään, koska lupia myönnettäisiin kannan voimakkuuden mukaisesti, ja kansasta poistuisi turhautuneisuus. Samalla tarve salametsästykseen katoaisi.
Tällainen menettely ei suojelijoille kuitenkaan kelpaa, vaan he ankarine mielipiteineen ja virallisen tahon kannattamina tukevat tietämättään suden salametsästystä.
Kun nyt susia on vaeltanut pesimään Länsi-, Lounais- ja Etelä-Suomeenkin, on sinne perustettu Taajamasusi ry, joka on alkanut voimakkaasti vaatia varsinkin taajamasusien suhteen rankkoja toimenpiteitä.
Muutamia kymmeniä vuosia sitten samoilta alueilta lähetettiin tänne itäisille susialueille ankaria moitteita, kun täällä vaadittiin susikannan vähentämistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
