Makkaranuotiot vaihtuivat webinaareihin ‒ pandemia vauhditti virtuaalisuuteen siirtymistä maaseudulla, sieltä on myös koottu valtavasti dataa eri viranomaisten tietokantoihin

Kuva: Sanne Katainen

Koronapandemian myötä virtuaalisuus ja digitaalisuus ovat tulleet yhä suuremmassa määrin osaksi myös maaseudun asukkaiden ja yrittäjien sekä metsänomistajien arkea.

Kun kokoontumiset kylätaloilla kiellettiin, ovat tapahtumat siirtyneet Teamsiin ja muille virtuaalisille alustoille.

Moni metsäalan organisaatio on tarjonnut auditoriokoulutusten ja makkaranuotioiden sijaan metsäaiheisia webinaareja esimerkiksi verotuksesta tai jatkuvapeitteisestä metsänkasvatuksesta.

Virtuaalisuus vähentävää paikkariippuvuutta ja luo uudenlaisia yhteyksiä. Virtuaalisuuden ja digitaalisten palveluiden on arvioitu tasoittavan maaseudun ja kaupungin rajaa. Toisaalta puhutaan digitaalisen kuilun riskistä.

Kuilu tarkoittaa eroja tietoverkkojen teknisissä ratkaisuissa, kuten laajakaistayhteyksissä, mutta myös eroja käyttäjien valmiuksissa ja osaamisessa.

Monien muiden kehittämis- ja tutkimushankkeiden tavoin Sopuli-hankkeessa (Sopeutumiskyvyllä uusiutumista ja liiketoimintaa maaseutumaisemaan) siirryttiin pandemian pakottamana virtuaaliseen toteutukseen.

Kokemukset osoittavat, että maaseudun asukkaat, kylätoimijat ja metsänomistajat tottuivat nopeasti virtuaalisiin tilaisuuksiin.

Onko osaamisen digitaalinen kuilu kaventunut ja onko sen yli loikittu? Hanketoimijoiden mukaan virtuaalisia tilaisuuksia on helppo järjestää ja kiinnostava aihe kokoaa helposti suuren, taustaltaan ja sijainniltaan monipuolisen kuulijajoukon.

Tietokoneelta tai puhelimelta kuulijat voivat osallistua tilaisuuteen, vaikka muiden töiden lomassa.

Virtuaalinen formaatti on ollut Sopuli-hankkeessa luonteva tapa tutustuttaa kylätoimijoita ja metsänomistajia myös niin kutsuttuihin avoimiin aineistoihin.

Maaseudun asukkaiden ja siellä toimivien yrittäjien asuin- ja elinympäristöstä on koottu valtavasti dataa eri viranomaisten tietokantoihin.

Avoin data tai avoimet aineistot ovat usein paikkaan sidottuja. Esimerkkejä avoimista aineistoista ovat Metsäkeskuksen korjuukelpoisuuskartat korjuuyrittäjille ja Museoviraston kulttuuriympäristön arkeologiset kohteet kylätoimijoille. Avoimista aineistoista on tehty etenkin metsänomistajille relevantteja mobiilisovelluksia.

Sen lisäksi, että avoimet aineistot tarjoavat tietoa, ne mahdollistavat osallistumisen tiedon tuottamiseen. Osaan avoimen datan tietovarastoista tarvitaan panosta kansalaishavainnoinnin kautta.

Osallistavaan paikkatietoon perustuvissa menetelmissä kansalaisten havainnot ja kokemukset omasta ympäristöstään voivat vaikuttaa päätöksentekoon ja siten vahvistaa kansalaisten vuoropuhelua viranomaisten ja hallinnon kanssa.

Siksi on tärkeää, että maaseudulla virtuaalinen osallistuminen ja digitaalinen osaaminen arkipäiväistyvät.

Hybridimallit ja -tilat, jotka yhdistävät virtuaalisuutta ja fyysistä läsnäoloa ovat tulevaisuutta pandemian jälkeenkin. Kaikkeen virtuaalinen malli ei kuitenkaan sovi. Virtuaalisuus vähentää spontaania ja vastavuoroista kommunikointia.

Kokemustemme mukaan virtuaaliset tilaisuudet ovat huonoja ryhmäytymiseen, luottamuksellisiin keskusteluihin tai mahdollistamaan sellaista vapaata vuorovaikutusta, joka johtaa yhteiseen innostukseen, ideointiin ja konkreettiseen aktivoitumiseen.

Jo tutun porukan kesken virtuaalinen kokoontuminen onnistuu aluksi, mutta jossain vaiheessa kasvokkaisia tapaamisia aletaan kaivata.

On myös muistettava, että tietoa virtuaalisista tilaisuuksista on jaettu lähinnä sähköpostilistojen ja sosiaalisen median avulla. Osaa potentiaalisesta kohderyhmästä tätä kautta jaettu tieto ei tavoita.

Kun koronarajoitukset hellittävät, pitäkäämme taas kyläiltoja ja kohdataan toisiamme naamatusten, jotta yhteinen tekeminen pääsee vauhtiin. Mutta ei hukata sitä oppia ja virtuaalisen maailman mahdollisuutta, mikä on pandemian myötä monelle auennut.

Jatkossa hankkeita ja koulutuksia suunnittelevien on mietittävä kunkin tilaisuuden tarkoitusta, ja osattava erottaa, milloin riittää passiivisempi virtuaalinen tiedonjako ja milloin tarvitaan fyysistä kanssakäymistä.

Kun portti virtuaaliseen maailmaan aukeaa, on mahdollisuuksia paljon. Jotta virtuaalisuuden mahdollisuudet saadaan maaseudulla hyödynnettyä, tarvitaan digineuvojia ja -tulkkeja, ei pelkästään laitteiden käyttöön, vaan myös esittelemään erilaisia, jatkuvasti muuttuvia, virtuaalisen osallistumisen mahdollisuuksia.

Tarvitaan kykyä ja toimijuutta teknologioiden ja aineistojen hyödyntämisessä siten, että ne palvelevat erityisesti paikallisesti määriteltyjä omia tavoitteita ja voivat synnyttää esimerkiksi uutta yritystoimintaa.

Katri Hamunen

tutkija

Mikko Weckroth

erikoistutkija

Luonnonvarakeskus

Leena Leskinen

hankepäällikkö

Suomen metsäkeskus