Helpottaisiko kirjan lukuteline tai autonrenkaannostin elämääsi? Keksintömessut tarjosi ahaa-elämyksiä
Kotimainen keksintö auttaa taistelussa halpatuontia vastaan ja tuo Suomeen töitä, toteaa telineen ideoinut Martti Värtö.
Juhani Lehtonen asettui makuulle ja testasi kirjan lukemista helpottavaa laitetta. Yrittäjä Martti Värtön (vas.) mukaan laitetta voisi hyödyntää esimerkiksi sairaaloissa. Kuva: Jouni HirnLappeenrannan Peili- ja lasihiomo Oy:n toimitusjohtaja Martti Värtö esittelee keksintöä, joka helpottaa lukemista. Valaistun kirjatelineen ansiosta kirjaa ei tarvitse pidellä käsissä, joten kädet ja hartiat säästyvät puutumiselta.
”Idea tuli eräältä vanhalta kauppiaalta, joka joutui sairaalaan sydämen takia. Hän halusi lukea, mutta ei jaksanut. Hän pyysi tekemään laitteen, jossa voi pitää kirjaa. Tein prototyypin, josta tämä nykyinen on muotoutunut tuotekehittelyn myötä”, Martti Värtö kertoo.
Värtö sai heinäkuussa laitteelle tuotesuojan. Parhaillaan hän etsii yhteistyökumppania, jonka avulla saisi käynnistettyä tuotannon.
”Persaukinen yrittäjä ei pysty valmistamaan isoja sarjoja ilman rahoittajan tai yhteistyökumppanien apua. Potentiaalisia kiinnostujia on, mutta mitään ei ole vielä sovittu.”
Värtö toteaa, että kotimainen keksintö on hyvä keino taistella halpatuontia vastaan.
”Tavoitteenani on, että Suomeen saataisiin lisää töitä. Jos tämä tuote tilataan esimerkiksi sairaaloihin, sen on kestettävä vähintään kymmenen vuotta. Miksi tilattaisiin jostain halpatuontimaasta huonompilaatuinen versio”, Värtö kysyy
Keksinnön jalostaminen tuotteeksi on usein pitkä ja työläs prosessi. Sen tietää vesilahtelainen eläinfysioterapeutti Kirsi Piispanen, joka on kehitellyt kymmenen vuoden ajan koirien ranne- ja kinnertukia. Taituki-tuote helpottaa jalkavaivaisen koiran liikkumista.
"Tuki pysäyttää ranteen painumisen ja estää sivuväännöt. Tuen on oltava kevyt ja mukava. Se ei saa häiritä koiraa", Piispanen sanoo.
Tuote on haastava valmistaa, koska koirantassuja on monenkokoisia. Taitukia myydään eläinlääkärien kautta ja koiria tuodaan suoraan sovitukseen. Piispasen mukaan menekki on lisääntymän päin.
Taituki pokkasi Keksintöjen Viikon järjestäjien kannustepalkinnon. Tuote on kokonaan kotimainen ja tekijänsä mukaan ainutlaatuinen maailmassa.
Laukaalainen Vilho Pasanen on kehittänyt renkaiden vaihtamista helpottavan Rengasrengin.
Etenkin monelle ikääntyneelle ihmiselle renkaiden vaihto kaksi kertaa vuodessa on rankka tehtävä. Näppärän laitteen avulla renkaat on kätevä kuljettaa auton vierelle ja vipuvarsien ansiosta pyörän kohdistaminen pultteihin on myös helppoa.
”Renkaan nostimelle on myönnetty hyödyllisyysmallin suoja. Matka tuotteeksi on ollut pitkä. Tämän hinta on yhdeksänkymmenen euron paikkeilla”, Pasanen kertoo.
Keksintöjen viikko -tapahtuma järjestettiin kymmenennen kerran. Perinteisen yleisöäänestyksen voitti kaarinalaisen Pilmert Metals Oy:n valmistama Energypropelli, joka levittää lämpöä tasaisesti esimerkiksi saunassa tai puuhellan päällä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
