Soiden ennallistamisen vaikutus
Vanhojen metsäojitusalueiden ennallistaminen tuntuu olevan hyvässä huudossa. Luonnontilainen suo on hiilen sitoja. Ojitetulla alueella turve voi hajota, jolloin tulee hiilen päästöjä. Jos näkemys ennallistamisen vaikutuksista nojaa vain näihin perusteisiin, ollaan turhan hataralla pohjalla. On muutakin huomion arvoista.
Metsäojitusalueilla turvekerros on tavallisesti niin ohut, että kaivetun ojan pohja on kivennäismaata. Arvioin keskimääräiseksi turpeen vahvuudeksi 50 senttiä. Soiden ikä on haarukassa 0–10 000 vuotta. Jos suon ikä on 5 000 vuotta, turpeen kasvuvauhti on 0,1 millimetriä vuodessa, se on kuutio vuotta ja hehtaaria kohti.
Ojitusalueella kaivetuista ojista tulee ojanmaita noin 200 kuutiota hehtaarilta. Kuten metsänomistajat ovat surukseen havainneet, ojat umpeutuvat vuosien saatossa. Jos umpeutuminen kestää 50 vuotta, keskimäärin turve lisääntyy neljä kuutiota vuodessa. Osittain umpeutuminen johtuu turpeen painumisesta. Arvioin kuitenkin umpeenkasvun olevan suurempi hiilen sitoja kuin luonnontilaisen suon koko kasvu.
Ojitusalueellakin kasvaa sammal joka paikassa. Vaikka osa hajoaa kaiken aikaa, syntyy uutta tilalle. Kariketta tulee puustoisella alalla monin verroin kitumaihin verrattuna. Olisi hyvä selvittää, muuttuuko se mahdollisesti joltain osin turpeeksi.
Kun vedenpintaa nostetaan, puuston elinvoima heikkenee. Puuta kuolee pystyyn ja lahoaminen johtaa hiilipäästöihin. Hiilen sidonta vähenee erittäin paljon yhteyttävän biomassan pienetessä radikaalisti.
Ennallistaminen johtaa siihen, että suuri osa suon pinta-alasta on pitkään vailla elävää kasvipeitettä. Hiiltä ei voi kuolleeseen pintaan sitoutua, mutta hävitä sitä kyllä voi. Myös ravinnepäästöt ovat mahdollisia.
Ennallistaminen vaatii rutkasti konevoimaa. Kaivinkoneet eivät käy pyhällä hengellä. Ne vaativat uusiutumattomia luonnonvaroja käydäkseen.
En väitä, että kaikki hyötykäytössä olleet turvemaat pitäisi jättää silleen. Turpeennostoalueilla muuttaminen vesistöksi voi olla hyvinkin kannatettavaa. Monet suothan ovatkin alun perin vesistöjä.
Jouni Kotiranta
Rovaniemi
Ennallistaminen vaatii rutkasti konevoimaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
