Tehomarja tyrni

Olga Titova auttaa kesäisin tyrnitarhan hoidossa. Pensasrivien välit pidetään siistinä ruohonleikkurilla. 

Veikko Yrjölän tarhassa on poikapuina Rudolfeja ja Tarmoja sekä tyttöinä Terhiä, Tyttiä ja Raisaa. 

Tyrnipensaat hehkuvat oransseina marjojen kypsyessä elo-syyskuussa. 

Pälkäneläinen Veikko Yrjölä istutti ensimmäiset tyrnit kotitilansa pellolle Kangasalle kymmenisen vuotta sitten. Tyrni tuli oikeastaan varakasviksi, sillä puutarhatuotannon professori Risto Tahvonen oli ylipuhunut Yrjölän alunperin pensasmustikkaan.

”Ihastuin pensasmustikkaan, mutta otin tyrnin paikkaavaksi kasviksi siltä varalta, että mustikka epäonnistuisi,”, Yrjölä kertoo.

Yrjölä toimi tuolloin MTT:n tutkimusasemalla tutkimusmestarina. Harrastuksekseen hän viljeli parsakaalia ja salaattia, mutta ajatteli, että marjat olisivat helpompia.

Vaan ovatko olleet?

Tyrni kasvaa luonnonvaraisena monin paikoin, Suomessa etenkin Pohjanlahden rannikolla ja saaristossa. Se on kestävä kasvi, joka sietää niin kuivuutta kuin tulviakin.

Tyrnin viljely ja jalostus ovat pisimmällä Venäjällä. Niinpä Yrjöläkin hankki aluksi venäläisiä taimia, sillä venäläisessä tyrnissä marjat ovat makeampia, isompia ja helpompia poimia kuin kotimaisessa, missä pienet marjat ovat tiukasti kiinni oksissa.

Toki Yrjölä hankki myös kotimaisia lajikkeita Tyttiä, Terhiä ja Tarmoa, jotka on jalostettu suomalaisesta luonnontyrnistä.

Sittemmin tarhuri sai huomata, että olisi kannattanut turvata kokonaan kotimaiseen. Venäläisiin tuli tauti.

”Venäläiset tyrnit eivät sovellu tähän ilmastoon. Talvet ovat meillä liian lämpimiä ja kosteita. Tyrneihin iski versotauti. Pensaat kuivuivat ja sato heikkeni.”

Sairaus on silminnähtävä. Osa tyrnitarhasta on pystyyn kuivunutta ja kuollutta pensasta, joissa ei viherrä versontynkäkään. Marjoja on näistä pensaista enää turha odottaa.

Tyrni vaatii kalkkipitoisen maan, jonka pohjavesi ei saa olla korkealla.

Taimet istutetaan joko suoraan maahan tai katekankaaseen istutusriviin, jossa taimiväli on 1,5–2 metriä ja riviväli 3–4 metriä.

Alkuvaiheessa kastelu on tärkeää, mutta myöhemmin tyrnin valtava juuristo ottaa itse kosteuden maasta.

Yrjölä lannoittaa tyrnitarhaa kaliumilla ja fosforilla, alkuvaiheessa myös typellä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että Yrjölä kantaa tarhaan tuhkaa omista ja naapureitten tulipesistä. Maassa näkyy siellä täällä mustia hiilenpaloja.

Torjunta-aineita ei tarvita, sillä tyrnillä ei ole tuholaisia.

Kesän aikana käytävät niitetään ruohonleikkurilla ja pensaita leikataan.

Elokuun lopussa tyrnipensaat alkavat loistaa oranssina, kun marjat kypsyvät.

Vuodet vaihtelevat satomäärän suhteen. Kolme vuotta sitten ei tullut juuri yhtään marjoja, tänä vuonna luvassa lienee kohtuullinen sato.

Taimi alkaa tuottaa marjoja pari–kolmevuotiaana. Yhdestä pensaasta saa 5–10 kiloa tyrniä aina kymmenvuotiaaksi asti, ehkä pitempäänkin, jos pensasta uudistaa leikkaamalla.

Yrjölällä on korjuuapuna puolen tusinaa poimijaa Venäjältä, Virosta ja Latviasta.

Venäläinen Olga Titova on autellut jo monena vuonna koko kesän tarhan hoidossa. Nytkin hän ajaa huristelee pienellä puutarhatraktorilla pensaiden väleistä nurmikkoa lyhyemmäksi.

Jalostetut tyrnit eivät ole yhtä piikikkäitä kuin luonnonvaraiset, mutta kyllä niissäkin saa sormensa rikki, jos marjoja poimii paljain käsin.

Osa marjoista poimitaan todella käsin eli ne, jotka myydään kokonaisina. Poimiminen on hidasta – marjoja kertyy noin 800 grammaa tunnissa – sillä marjat täytyy saada talteen ehjinä.

”Jos repäisee marjan niin, että kanta irtoaa, mehu valuu pois. Kerääjän täytyy ottaa marjat yksitellen ja samalla painaa kynnellä, ettei kanta irtoa”, Yrjölä selittää.

Jos marjat käytetään mehuun tai hilloon, ne voi imuroida. Sähkökäyttöisen teollisuusimurin putken päässä on suulake, jolla marjat riivitään irti oksista imurin säiliöön, missä puhdistuslaite erottelee roskat pois.

Virossa ja Saksassa, missä tyrniä viljellään paljon, tyrnipensaan oksat leikataan pois ja kone ravistelee marjat oksista.

Suomessa etsitään parhaillaan lajikkeita, jotka kestäisivät leikkaamalla korjaamista, sillä nykyiset lajikkeet eivät siihen sovellu.

Tyrni on kaksikotinen kasvi eli sen hede- ja emikukat ovat eri pensaissa. Tarhassa on yksi poika eli hedepuu viittä tyttöä eli emipuuta kohti. Hedepuut eivät tuota marjoja, mutta niitä tarvitaan, jotta emipuut hedelmöittyvät.

”Hyvät tuulet toukokuussa parantavat siitepölyn leviämistä”, Yrjölä tietää.

Hedepuut erottaa hyvin tyrnitarhassa. Ne ovat selvästi kookkaampia kuin emipuut.

Yrjölän tyrnit menevät korjuusta suoraan pakasteeseen. Sieltä niitä puristetaan mehuksi sitä mukaa kun Yrjölä saa mehua myydyksi. Kylmäpuristuksesta jäävät siemenet ja kuoret Yrjölä kuivaa ja jauhaa tyrnirouheeksi, joka on myös arvokasta kauppatavaraa.

Lisäksi Yrjölän tyrneistä valmistetaan tyrnihyytelöä, -suklaata ja -saippuaa.

Suomalaisen tyrnin viljelijähinta on kahdeksan euroa kilolta. Kotimaiselle teollisuudelle hinta on liian korkea.

”Hinta pitäisi saada kolmeen euroon, jolla tyrniä saa Virosta. Virossa tyrniä on 2 000 hehtaarilla, meillä alle 200:lla. Ja Virossa vähimmäispalkka on 300 euroa, meillä 1 300 euroa ja lisät päälle. Mahdoton tavoite.”

Niinpä Yrjölä markkinoi tyrninsä erilaisten suoramyyntipaikkojen kautta samoin kuin muutkin suomalaiset tyrniviljelijät.

Yrjölä on jo eläkkeellä ja viljelee tyrniä harrastuksekseen. Hän epäilee, että tyrni toisi kenellekään koko toimeentulon, mutta mielenkiintoinen harrastus tyrniviljely on.

”Olen tavannut paljon ihmisiä, kun olen käynyt kursseilla, ja saanut sisältöä elämään. Jos harkitsee tyrniviljelyä, pitäisi ainakin löytää parempi lajike ja korjuuta kehittää niin, että oksat voitaisiin leikata, pakastaa ja ravistella”, Yrjölä evästää.

Tyrnin maku tökkii monia, mutta Yrjölä vakuuttaa, että siihen tottuu.

”Juon tyrnimehua ja syön rouhetta joka aamu puuron päällä. Tuntuu, että siitä saa virkeyttä eivätkä flunssat iske ihan äkkiä.”