Korkeakoulutus on myös aluepolitiikkaa

Kaupunki vastaan maaseutu -keskustelua on käyty pitkin tätäkin syksyä, ja maakunta­uudistuksen rooli on asian taustoista yhtenä.

Kaupungistumisen trendi on ollut jo vuoden 1900 tilastoissa, ja menneinä vuosi­kymmeninä vauhti on vain kiihtynyt. Pakon sijasta meillä on jo mahdollisuus valita oma ympäristömme, ja korkeakoulutus on yksi sen tärkeä mahdollistaja!

Korkeakoulutukseen tehtävät päätökset ovat alue­poliittisia. Nykynuoret ja opiskelijat ovat niitä, jotka elävät siinä tulevaisuuden maailmassa, mitä tämän päivän päätökset rakentavat.

Suomalainen metsäalan korkea­koulutus on hajautettu kuuteen ammattikorkeakouluun sekä kahteen yli­opistoon. Viisi ammattikorkeakoulua ja molemmat yliopistot ovat kaikki sijoitettuina kaupunkialueille.

Sijoittamalla korkea­koulutus kaupunkien ja muiden alojen koulutusten läheisyyteen, saadaan kiistattomat synergiaedut infran ja moni­alaisen koulutuksen järjestämiseksi. Tulevaisuuden tarpeisiin tähtäävässä, laaja-alaisessa koulutuksessa, kyetään resurssi­tehokkuuteen nykyistä paremmin tuloksin, mutta vain, jos siihen korkeakoulutuksen rahoituksella kannustetaan!

Suomalainen metsäala tuottaa vuosittain noin kaksi miljardia euroa suoraa bruttokantorahatuloa metsänomistajille. Niistä vain reilu 0,3 miljardia jakautui Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Pirkanmaan maakuntiin vuonna 2016.

Näiden lisäksi riistan ja keräilytuotteiden arvo oli noin 60 miljoonaa euroa riistan­lihana ja 120 miljoonaa euroina. Metsäalalle muodostunut teollisuus ja koko klusteri laajenee edelleen monialaisemmaksi biotalousklusteriksi ja näin ollen metsästä saatavien hyötyjen arvonlisäys kokonaisketjussa on merkittävää, taloudellisestikin.

Korkean jalostusarvon tuotteita tosin kaivattaisiin enemmän. Liekö siis osaajista pula?

Korkeakoulutus ammatti­korkeakouluissa on hyvin pitkälle aluepoliittista ja siihen pitäisi myös päättäjillä olla intressiä luoda painetta. Ammattikorkeakoululakiin on kirjattu työelämälähtöisen korkeakoulutuksen tehtävän lisäksi harjoittaa ammatti­korkeakouluopetusta palvelevaa sekä työelämää ja aluekehitystä edistävää ja alueen elinkeinorakennetta uudistavaa soveltavaa tutkimus­toimintaa, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa sekä taiteellista toimintaa.

Ammattikorkeakoulussa tuotetaan siis tieteeseen perustuvaa kehittämistoimintaa ja tämän monialaiseen toteutukseen yhteisellä infralla on hyvät edellytykset. Toimialarajoja venyt­tävät opinnot myös törmäyttävät eri aloja tuottaen alan substanssiosaamisen lisäksi uusia tapoja toimia.

Nykyinen duaalimallihan siis todella mahdollistaa elinkeinoelämää tukevan tki-toiminnan ja koulutukseen vaikuttamisen ainakin ammattikorkeakoulujen neuvottelukuntien ja omistajaohjauksen kautta. Korkeakoulutuksessa olevien resurssien tehokkaammalla sijoittamisella opiskelijan lisäksi hyötyjiä ovat elinkeinoelämä, koulutuksen rahoittaja ja koko yhteiskunta.

Elinkeinoelämään suuntautuva koulutus mahdollistaa myös puolueettoman uuden tiedon tuottamisen ja perustutkimuksen yliopistossa, kun korporatisoitumisen painetta voidaan vähentää. Vielä kun osaamisen ja laadullisen työllistymisen rahoituksella tuotettaisiin osaamista tutkintomäärien sijasta ja ohjattaisiin henkilöresurssit koulutukseen hanketoiminnasta kaikilla korkea-asteilla.

Työpaikat muuttuvat teknologisen kehityksen myötä, nykymuotoiset työt vähenevät merkittävästi ja asiantuntijatyön rooli kasvaa. Kaupungit tarjoavat erityisesti luovilla aloilla työskenteleville työtä ja Piilaakson kaltaisille osaamiskeskittymille on kysyntää.

Asiantuntijatyön myötä hierarkiat mataloituvat ja asiantuntijavalta kasvaa spesifimmän tiedon ja erikoistumisen myötä. Etätyö on tarjonnut ratkaisuja jo pitkään, mutta hyödynnämmekö sitä nykyisessä laajuudessa riittävästi?

Osittainen etätyöskentelykin tarjoaa yhteisön tuomaa luovuutta, ideoiden kohtaamista ja törmäystä, tuoden vapautta irtautua paikka­sidonnaisuudesta. Hyödyntäen jo olevaa teknologiaa voimme vapauttaa kapasiteettia uudelle ajattelulle ja työskentelylle.

Hyödyntääksemme tehokkaammin korkeakoulutusta ja asiantuntijaosaamista, myös työskentelyn tulee vastavuoroisesti tarjota mielekkyyttä. Mielekkään asumisen mahdollistaminen on näistä helpommasta päästä, jolloin kukin voi asua kustannuksellaan haluamassaan paikassa.

Metsäala on vain yksi toimiala elinkeinoelämässä, mutta se tulee olemaan merkittävä myös jatkossa koko Suomessa. Kaupungista ja maaseudusta on tarpeetonta hakea paremmuusjärjestystä, koska yhtäläisesti tarvitsemme maailmantaloudessa molempia.

Metsäalaan tehtävistä muutoksista palautumiseen ei riitä tempoilevan politiikan neli­vuotiskausi. Tarvitsemme luonnonvarojemme kanssa ylisukupolvisia, kestäviä ratkaisuja.

Miten hyödynnämme alueel­lisia etuja kansainvälisessä kilpailussa? Voimmeko luoda koulutukselle osaamis­keskittymiä ilman paikka­sidonnaisuutta?