Kotimaisen kalan joutuminen lintujen tuhottavaksi on säälittävää
Ihmisen osuus tässä konkursissa on kärsiä syntyneet haitat ja ostaa kaupan tiskistä ulkomailla kasvatettua kalaa.Seurasin merellä Hailuodon ja mantereen välisellä merilueella silakan pyyntiä. Parven kimpussa olivat merimetsot ja lokit. Silakat näyttivät kelpaavan hyvin. Kauhea satojen lintujan mekastus, kalaa ahmittiin valtavia määriä ja lennettin sitten omille pesimäalueilleen sataman edessä ja Rautakalliolla. Ne on tuhottu lintujen ulosteella täysin ja linnut lisääntyvät suojeltuna kuin tauti.
Kotimaisen kalan joutuminen lintujen tuhottavaksi on säälittävää. Ihmisen osuus tässä konkursissa on kärsiä syntyneet haitat ja ostaa kaupan tiskistä ulkomailla kasvatettua kalaa. Ammattimainen kalan pyynti ruokapöytiimme näyttää vähenevän vuosi vuodelta.
Kotimaisen kalan joutuminen lintujen tuhottavaksi on säälittävää.
Ihmisen osuus näissä ruokapöydissä käy entistä mahdottomammaksi suojelun kynsissä. Ammattimaisen kalanpyynnin kohtalokas vähentyminen ei näytä kansanedustajiamme paljonkaan kiinnostavan.
Matti Nikkilä
Liminka
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






