KOTISEUTU KUTSUI
Kirsi Rannon kotikylä on Jalasjärven Koskuella. Tutuissa maisemissa syntyi myös syksyllä ilmestyvä uusi albumi. MIKKO LEHTIMÄKILaulaja-muusikko Kirsi Ranto, 31, palaa seitsemän vuoden tauon jälkeen tanssiyleisön eteen. Samaan syssyyn pääkaupunki vaihtui Etelä-Pohjanmaan peltomaisemiin.
Kirsi Ranto kohautti tanssikansaa vuonna 2004 ilmoittaessaan lopettavansa keikkailun. Hän perui 70 sovittua esiintymistä ja vetäytyi parrasvaloista. Teini-iässä alkanut laulu-ura katkesi kuin lennosta.
Kirsi Rannon mukaan päätös ei ollut vaikea, koska se syntyi tilanteessa, jossa omat voimat olivat ehtyneet ja esiintymisilo kadonnut.
Vetäydyttyään lavoilta Ranto toteutti pitkään mielessä kyteneen haaveen omasta vaateputiikista silloiseen kotikaupunkiinsa Turkuun. Hyppääminen keikkatyöläisestä kauppiaan arkeen oli kasvattava kokemus monessakin mielessä.
”Oli mahtavaa päästä palvelemaan ihmisiä ja tekemään ensimmäistä kertaa elämässäni normaalia päivätyötä. Sain kohdata asiakkaita ihan normaalina ihmisenä, ei esiintyjänä”, Ranto muistelee.
Putiikin perustamisesta ei ehtinyt kulua kuin puolisen vuotta, kun musiikki alkoi ottaa paikkansa takaisin ja laulajattaren päässä alkoi pulputa omia lauluja. Niistä syntyi Kotimatka-niminen albumi vuonna 2007.
Kirsi aloitti varovaisesti keikkailun esiintyen yksin pianonsa kera yritysten tilaisuuksissa sekä hiljalleen myös ravintoloissa bändinsä kanssa. Tanssilavat saivat kuitenkin vielä odottaa.
Viime vuoden keväällä Ranto vetäytyi kirjoittamaan uusia lauluja synnyinseudulleen Jalasjärvelle. Alun perin hänen piti viettää kotipuolessa vain kuukausi, mutta kun kesä koitti, hän huomasi edelleen majailevansa isänsä luona.
”Sitten tuli syksy ja kun en vieläkään tuntenut vetoa takaisin sen hetkiseen kotikaupunkiini Helsinkiin, päätin Intian-matkani jälkeen pakata vähäiset tavarani ja muuttaa kokonaan Jalasjärvelle. On ollut aivan mahtavaa. Perheen ja luonnon läheisyys sekä hiljaisuus ovat tehneet sielulleni enemmän kuin hyvää.”
Uusi Läikytät mua -työnimeä kantava albumi ilmestyy syksyllä. Levy on äänitetty Jalasjärven Koskuen kylätalolla, jossa esiintyi aikoinaan isoja tähtiä Reijo Taipaleesta ja Jari Sillanpäähän. Rannon mukaan kotikylällä tehty levy on yksi unelmien täyttymyksistä.
”Ajatukseni oli tuoda äänittäjä ja muusikot luonnon helmaan kauaksi Helsingin hulinoista, jotta saisimme mahdollisimman hyvän työrauhan ja luotua levylle lauluihin sopivan hengen ja harmonian. Tavoitteemme täyttyi yli odotusten”, hän hehkuttaa.
Ranto päätti jo kuusivuotiaana, että hänestä tulee laulaja katsoessaan Dingon tv-esiintymistä. ”Minulla oli punaiset, paksut sukkahousut jalassa ja tuijotin bändiä lumoutuneena. Ajattelin, että tuolla se minäkin vielä jonain päivänä olen.”
Jo viisitoistakesäisenä Ranto oli kiinni haaveilemassaan keikkamaailmassa. Siitä neljän vuoden päästä hänet kruunattiin tangokuningattareksi.
Rannon mukaan musiikkibisnes on muuttunut paljon vuosien saatossa. Hän on harmissaan siitä, että musiikkia tehdään yhdä enemmän bisneksen ehdoilla. ”Joka paikassa säästetään, jonka vuoksi musiikin laatu kärsii. Parhaiten pitkässä juoksussa pärjäävät artistit, jotka saavat tehdä musiikkiaan omaehtoisesti. Mutta heilläkin on pitkä tie kuljettavanaan ennen kuin heistä syntyy kestosuosikkeja, jos syntyy.”
Ranto nauttii parhaillaan valoisista kesäöistä ja tanssilavakeikoista. Hän kertoo elävänsä päivä kerrallaan, joten tulevaisuuden suunnitelmista on turha udella.
”Olen oppinut viime vuosina päästämään irti suunnitelmistani. Luotan siihen, että kaikki menee niin kuin pitääkin. Toki toivon, että pystyisin tuomaan ihmisille häivähdyksen autuutta ja iloa musiikin avulla arjen keskelle.”
Oman orkesterinsa kanssa tien päälle lähtevä Ranto ei jännitä lavoille paluuta, mutta on sitäkin innostuneempi asiasta.
”Kaikki nämä vuodet olen opiskellut itseni uudelleen, käynyt elämänkoulua ja saanut voimani takaisin. Nyt tuntuu riemulliselta päästä takaisin lavoille, kun tunnen sydämessäni, että minulla on vihdoin oikeasti ihmisille annettavaa!”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
