Olemmeko fasisteja vai orjia?

Presidentti Putinin jutuista ei ota selvää. Hän voi sanoa yhtä ja tehdä toista ja väittää jälkikäteen tehneensä kolmatta. Jonkun kaikkiin suuntiin rönsyilevistä väitteistä on pakko osua oikeaankin. Olkoonkin, että totuus esitetään propagandatarkoituksessa.

Onko esimerkiksi totta, että me länsimaalaiset olemme fasisteja? Emme siis eläkään demokratiassa, vaan autoritäärisessä yhteiskunnassa.

Kuka tai mikä siis on diktaattorimme? Kun se ei ole – ainakaan vielä – Putin, voisiko se olla meidät läpeensä tutkinut mainonta tai talous, joka pakottaa meidät työhön, mikä taas antaa meille oikeuden elää ja mahdollisuuden kuluttaa?

Vai olemmeko ehkä koulutus- tai rahoitusjärjestelmän orjia? Jossain määrin ja jossakin elämäntilanteessa varmasti kyllä. Harva meistä pystyy läpi elämänsä laulamaan kuten Eppu Normaali: ”Ei kaupungin kadut enää mua ahdista, ei velat niskassa askeleita tahdista.”

Hallituksen kaavailemat ihmisten patistukset työelämään ainakin kaventavat itsemääräämisoikeutta: Kouluputkea vauhditetaan perinteisin kiristysmenetelmin ja työtön joutuu ottamaan vastaan homman kuin homman, jos työmatkoista selviää alle kolmessa tunnissa.

Vai olemmeko me itse valtaa käyttävänä osapuolena kollektiivisessa diktatuurissa? Käytämmekö hyväksi ihmisiä, joiden hallitsijat länsimaat ovat korruptoineet? Voisimmeko jollain tavalla vaikuttaa, millä ehdoilla meille tuotetaan hyödykkeitä?

Jatketaanpa fasismin tarkastelua: Kansalaisyhteiskunta ja yksilön itsemääräämisoikeus valtiota vastaan ei voi olla ihanteemme. Uskonnon, ilmaisun, yhdistymisen ja kokoontumisenkin vapaus saa meidät kavahtamaan.

Tosiaan, Helsingin poliisihan katkoi Arhinmäen punalipputangot vappumarssin päätteeksi. Tosin lainvalvojat pyysivät tekoaan anteeksi ja kiikuttivat ehommat astalot vasemmistoliiton varastoon.

Emme kannata myöskään kommunistista eli tasa-arvoista ja luokatonta yhteiskuntaa, jossa yhteisomistus on kunniassa. Kansallismielisyys sen sijaan kukoistaa äärimmillään.

Aika totta meillä Suomessa, jos katsoo, miten esimerkiksi demareiden kannatus on hiipunut. (Vai johtuuko alamäki ehkä siitä, että Urpilainen on oikeistolaisempi kuin Katainen konsanaan...)

Fasismiin kuuluu myös, että lainsäädäntövalta on työnantajien ja työntekijöiden hallitsemilla ammattikunnilla.

Onko Putin tässäkin oikeilla jäljillä? Onhan meillä pitkä tupohistoria ja jotkut talousoppineet näkevät kuoppiinsa kaivautuneet työmarkkinajärjestöt kaiken kehityksen jarruna.

Kuten tästäkin kolumnista huomaa, totuus on vaikea laji. Siitä huolimatta asioita pitää tutkia niin meillä kuin Ukrainassa ja etenkin Venäjällä.

Jos jossain valtiossa vallitsevien käytäntöjen arvostelijoita aletaan vaientaa vaikka kansanpettureiksi leimaamalla tai tyrmään sulkemalla, voidaan olla varmoja, että lähestytään hallitsijoille kiusallisia totuuksia.

Venäjän tapauksessa on hyvä muistaa, että maata johtaa maailman rikkain mies, jolle politiikka ja henkilökohtainen bisnes kulkevat käsi kädessä.

Tiedonvälityksen keskittyminen vallanpitäjille on vaarallista. Räikeimpiä mediavallan kaappauksia on ollut, kun Rossija Segodnyan johtoon nimitettiin Dimitri Kiseljov. Hän vääntää minkä tahansa asian Kremlille myönteiseen asentoon.

Viimeinen vapaa tv-asema, Dozhd-tv, toimii hyvin ahtaassa raossa. Toimittajat ilman rajoja järjestön mukaan Venäjä sijoittui viime vuonna 148:ksi 179 maan joukossa lehdistön vapautta tarkasteltaessa.

Toimittajien murhat hämärissä oloissa ovat naapurissamme vuodesta toiseen jatkuva ilmiö.

Toisissa oloissa olisi ollut jopa huvittavaa, kun viranomaiset estivät Šotsin olympialaisista kertovan dokumentin esittämisen Pietarissa kulttuuritila Skorohodin paloturvallisuuteen vedoten. Järjestäjät tosin löysivät uuden tilan, ja tämä meilläkin nähty dokumentti esitettiin myöhemmin.

Bloggaajatkin joutuvat rekisteröitymään, jos heillä on yli 3000 seuraajaa.

Tätä ankeaa listaa voisi jatkaa. Lopputulos kuitenkin on, että moni venäläinen luottaa maan vinoutuneeseen tiedotusvälitykseen aivan kuten me suomalaisetkin omaamme.