Sodan jäljet

Jos kyläaktiivi Raija Hugg saisi päättää, saksalaisten entinen sotilaskaupunki Vuotson kylässä rakennettaisiin ulkomuseoksi. Siellä nykyiset lappilaiset voisivat tutustua aikaan, jota maakunnassa elettiin 70 vuotta sitten.

Jotain sellaista on Järämän linnoitusalueella Enontekiöllä. Taisteluhautoja ja korsuja on entisöity, ja alueella on myös museo. Järämä oli osa saksalaisten rakentamaa linnoitusaluetta, jonka tehtävänä oli suojata Pohjoisen Jäämeren satamia.

Mutta toistaiseksi rauniot Vuotsossa saavat rauhassa kasvaa umpeen. Pian saksalaisten aika uhkaa painua kokonaan unohduksiin, sillä silminnäkijöitä on jäljellä enää pari, eikä tapahtumia ole johdonmukaisesti dokumentoitu.

Hugg tietää, että arkeologit ovat tutkineet esimerkiksi Lapin sotavankileirien jälkiä. ”Mutta tätä ole kukaan selvittänyt. Vuotson saksalaiskaupungista ei ole mainintaa sota-arkistossa eikä kuva-arkistossa. Olen kerännyt tietoja murunen kerrallaan”, omatoiminen paikallishistorian tutkija Hugg kertoo.

Hugg on aiemmin toiminut Vuotson kylätoimikunnan puheenjohtajana ja ollut mukana myös Lapin kyläyhdistysten neuvottelukunnassa. Saksalaisten aikaa Lapissa hän on pohtinut jo lapsena, sillä oma äiti oli invalidisoitunut saksalaisen ammusjunan räjähdyksessä.

Saksalaiset tulivat Vuotsoon vuonna 1941 ja lähtivät lokakuussa 1944.

Vielä näkyy radioasemien, upseerikerhon ja huoltorakennusten perustukset. Saksalaisten rakentama sotilastie on edelleen vankka, vaikka sen päälle on kertynyt vahva maakerros, tien reunoilla kasvaa kymmenmetrinen männikkö ja kiviset reunukset ovat peittyneet sammaliin.

Täällä asui kolmesta neljään tuhanteen miestä, heistä 400–500 oli vakinaisesti esikunnassa ja huoltotehtävissä. Loput olivat rintamalta toipumaan ja lomailemaan tulleita sotilaita tai uuteen komennuspaikkaan lähteviä, täällä huollettuja joukkoja.

Täällä oli elokuvateatterit, kylpylät, autokorjaamot, pesulat, parturit, hierojat, suutarit ja räätälit.

Rintamalla rähjääntyneet miehet palasivat täältä puhtaina ja virkistyneinä. Heistä pidettiin hyvää huolta.

Saksalaisten tullessa Niilo Hirvasvuopio oli kahden vuoden ikäinen. Ennen vieraiden lähtöä poika ehti kasvaa sen verran, että muistaa hyvin, miten näki saksalaisten kaupungissa elämänsä ensimmäiset elokuvat. Saksalaisilta hän sai myös ensimmäiset suklaapalansa.

”Kyllä ne suhteet kai hyvät oli”, Hirvasvuopio sanoo, kun häneltä kysyy, miten paikalliset ja saksalaiset tulivat keskenään toimeen.

”Pojat myivät tänne riekkoja, ja taloista myytiin maitoa ja muutakin elintarviketta. Joillekin oli töitä saksalaisilla. Ei meille kovin pahaa muistoa jäänyt. Kun evakuointi sodan lopulla tuli, niin saksalaiset meidät kyyditsi Rovaniemelle. Ei täällä suomalaisia ollut.”

Sodan jälkeen suhteet saksalaisiin olivat monella tapaa arka asia. Nyt asioita kai voitaisiin tarkastella asioina.

Tosiasiat pitäisi saada talteen, ja paikallisille, varsinkin nuorille pitäisi kertoa siitä, mitä täällä kerran oli, Hugg sanoo. Lapissa oli sentään 200 000 saksalaista sotilasta, ja he elivät täällä yli kolme vuotta.

Jos Hugg saisi päättää, Vuotson saksalaiskaupungin paikalle perustettaisiin ulkoilmamuseo. Jokaisen rakennuksen kohdalla olisi kyltti, jossa kerrottaisiin, mitä paikalla oli ja mahdollisuuksien mukaan kuva rakennuksista. Alueella risteilleet tiet merkittäisiin ja niiden saksankieliset katukyltit voitaisiin palauttaa.

”Ei ne tiedä nuoret niistä ajoista mitään eikä siitä mitä täällä oli. Tietysti se sota, jota silloin käyntiin oli tutkimisen arvoinen mutta ei saisi unohtaa siviilien elämän tutkimista. Minua kiinnostaa se, kuinka saksalaisten täällä olo vaikutti ja miten he elivät täällä. Kertomista olisi, kun sen saisi kaikki kokoon”, Hugg tuskailee. Täällä toimi kolme eri osastoa, oli työkomennuskunta Todt, oli kenttäarmeija Wehrmacht ja ilmavoimat Luftwaffe.

Todtilla oli käytössä saksalaisia insinöörejä ja ammattimiehiä, mutta etupäässä joukko oli koottu työvelvollisista ja sotavangeista. Kymmenkunta prosenttia oli saksalaisia rangaistusvankeja.

Niilo Hirvasvuopio muistaa, miten saksalaiset olivat sodan lopulla vapauttaneet puolalaisia sotavankeja.

”Niitä tuli meidän pihaankin kymmeniä, ja kun me lähdimme evakkoon, niin isä käski niiden kaivaa perunat maasta ja syödä. Sinne ne jäivät kun me muut lähdettiin. Miten lie miesten käynyt.”

Saksalaiset toivat kaiken mukanaan Vuotsoon. Mitäpä Lapin kairassa olisi ollutkaan. Sinne rahdattiin betonit, joista rakennusten pohjat valettiin. Sinne tuotiin suomalaisen Puutalo Oy:n valmistamat elementit, joista talot nousivat nopeasti.

Taloja valmistettiin Suomessa saksalaisten käyttöön paitsi Lappiin, myös Balkanin ja Venäjän rintamille. Hugg harmittelee, ettei edes Puutalon arkistoista löydy talojen piirustuksia.

”Ehkä ne olivat sotasalaisuuksia, ja saksalaiset veivät ne mennessään.”

Se tiedetään, että miesten asuinparakeissa oli kolme piippua ja isot kamiinat. Piippuja on vielä pystyssä, ja monia makaa kaatuneina rakennusten paikoilla. Maastossa näkyy myös jälkiä koksista. Sitä käytettiin lämmitykseen ja ajettiin tänne kuorma-autolasteittain.

Yhtään säilynyttä kuvaa parakeista ei ole suomalaisissa arkistoissa. Ainoastaan yhden Rovaniemellä olleen vastaavan talon kuvan Hugg on löytänyt. Siinä kuvassa Rovaniemi palaa, ja myös kolmepiippuinen talo on liekeissä.

Hugg ja Niilo Hirvasvuopio ovat lukeneet kaiken mitä sodista Lapissa ja Suomen jatkosodasta yleensä on kirjoitettu löytääkseen tietoa saksalaiskylästä. Kirjojen lisäksi Hugg on käynyt läpi sota-arkiston ja kuva-arkiston.

Kun Suomen arkistoista ei ole tietoa löytynyt, Hugg on ollut yhteydessä saksalaisiin, jotka ovat tunnetusti tarkkoja asioiden kirjaajia. Ensimmäisiä tietoja on jo tullut, ja Potsdamin sota-arkistosta saataneen vastaus aivan näinä päivinä.

”Saksan arkistoissa Vuotson leirikaupunki tunnetaan hyvin. Oli tämä sen verran iso ja tärkeä paikka.”

Saksalaiset hallitsivat jatkosodan aikana 1941–44 koko Lappia. Kun suomalaisten piti aseleposopimuksen vaatimuksesta katkaista suhteet vanhoihin aseveljiin, saksalaiset aloittivat hitaan perääntymisen kohti Norjaa. He tuhosivat lähtiessään omat rakennelmansa ja kaiken, mistä vihollinen olisi voinut hyötyä. Lappilaisia katkeroitti siviilirakennusten, etenkin Rovaniemen hävittäminen.

Ne räjähdysaineet ja ammukset, joita ei voitu kuljettaa pois, räjäytettiin tai haudattiin. Nykyisin Suomen puolustusvoimat raivaa räjähteitä maastosta kymmenien miesten voimin joka kesä. Lähellä Vuotsoa, ei kovin kaukana Saariselän matkailualueesta kapteeni Hannu Oinaksen johtama ryhmä on nostanut maasta viikon aikana sadoittain toimintakuntoisia kranaatteja.

”Päivän saalis on kymmeniä kranaatteja. Eilen räjäytettiin kolme traktorinkauhallista, ja viime viikolla meni kuorma-autollinen räjäytettäväksi Misin ampuma-alueelle.”

Kun parin viikon työrupeama täällä on ohi, räjähteistä on puhdistettu neljä hehtaaria aluetta, ja 40 hehtaaria odottaa puhdistusta. Vastaavia kohteita on kymmenittäin eri puolilla Lappia.

Räjähteitä raivattiin ensimmäisen kerran heti sodan jälkeen. ”Silloin tehtiin mitä ehdittiin. Tärkeintä oli saada miinakentät purettua ja räjähteet pois asumusten läheltä. Oli hyväksyttävää haudata räjähteitä maahan. Nyt näitä hautoja kaivetaan auki ja kranaatit tuhotaan”, Oinas kertoo.

Vaarallisia ammuksia ja räjähteitä saattaa olla myös aivan maanpinnan tuntumassa. Vuotson ja Saariselän maisemissa on useita räjäytyskuoppia, joissa saksalaiset ovat tuhonneet ammusvarastojaan.

Niistä räjähtämätöntä tavaraa on sinkoutunut viuhkan muodossa jopa puolen kilometrin etäisyydelle, Oinas kertoo.

”Meidän erikoiskoulutetut miehemme puhdistavat nyt näitä alueita.”

Maahan haudattuja kranaatteja kaivetaan esiin myös panssaroidulla traktorikaivurilla. Vääpeli Pertti Ronkainen raapii ensin päällimmäisen maakerroksen pois paikoista, jotka tottunut silmä tunnistaa räjäytyskuopiksi.

”Siinä on niin paljon rojua päällä, että se häiritsee etsintälaitteita. Rojun alta löytyy sitten räjähtävää tavaraa.”

Tämän päivän saalis on iso kasa 75 millin tykin ammuksia. Tästä on noussut myös 105-millisiä.

Kranaatteja on kymmeniä eri laatuja. On palo- ja savukranaatteja, it-tykin ja muiden aseiden ammuksia. Kaikki ovat enemmän tai vähemmän räjähdyskunnossa.

”Erittäin vaarallista tavaraa. Aika ei muuta räjähdysainetta, mutta metalliosat kuten sytyttimet ja ajastimet voivat muuttua herkemmiksi.”

”Vielä 50-luvulla maastossa oli hyppymiinoja. Sellaisiin meni tuolla Kaunispäällä yli sata poroa kerralla, kun miinat räjähteli”, Niilo Hirvasvuopio muistelee.

Saksalaisilla oli täällä vahvat asemat. Schutzwalle, suojavalli rakennettiin turvaamaan Petsamon suuntaa. Sitä vahvistettiin sodan lopulla siltä varalta, että Petsamosta joudutaan perääntymään. Lopuksi myös sen vuoksi, että pelättiin Suomen irtautuvan sodasta ja muuttavan rintamalinjoja. Niin kävikin vuonna 1944 syksyllä.