Sydän on viisas

Patologian laitoksella alaansa erikoistunut lääkäri käsittelee tottunein ottein kylmää, tummanpunaista ihmisen sydäntä. Taitavasti terävillä saksillaan hän avaa metallipöydällä lepäävästä lihakimpaleesta verisuonia yksi kerrallaan tukoksia etsien. Patologin harjaantuneet sormet tutkivat sydämen eteisen ja kammioiden rakenteet. Hapenpuutteesta tai muusta poikkeavasta toiminnasta aiheutuneet vauriot paljastuvat kokeneiden käsien käsittelyssä.

Jokainen sydän on erilainen. Niiden paino vaihtelee keskimäärin 200 ja 500 gramman välillä. Toiset ovat hyvin säilyneitä, symmetrisiä ja kimmoisia. Toisinaan taas, pitkään jatkuneen vajaatoiminnan seurauksena, sydämen seinämät ovat venyneet ja menettäneet kimmoisuutensa.

Kovaakin elämää eläneen rappioalkoholistin sydämen suonet saattavat olla kuin terveellä nuorukaisella. Oikeaoppisen tunnollisesti elämäänsä eläneen suonet voivat vastaavasti olla lähes kokonaan kalkkeutuneet. Lukuisat pienet infarktit koettelevat kestokykyä, mutta sydän toipuu niistä kerta toisensa jälkeen.

Kristillisessä perinteessä sydäntä käytetään usein ihmisen syväulottuvuuteen viittaavana metaforana. Tällöin tarkoitetaan tasoa, joka on ajattelua, tunnetta, tahtomista ja järkeä syvempi. Sydämellä viitataan tietoisuuttamme syvemmällä olevaan ihmisyyden ytimeen. Päättely, logiikka, väitelauseet ja argumentointi jäävät pinnalle, kun sydämen viisaus sukeltaa syvyyksissä.

Usko liittyy tähän itsen syvempään tasoon. Usko ei olekaan joidenkin määrättyjen asioiden totena pitämistä. Se ei ole pään vaan sydämen asia. Patologin taitavien sormien tavoin voimme toki eritellä opin sisältöjä, löytää lainalaisuuksia, syitä ja seurauksia. Tällä tavoin tavoitamme pään, muttemme sydämen tasoa.

Erottelevan päättelyn sijaan usko on suhteessa olemista. Se tulee todeksi kanssakäymisessä. Pikku Prinssikin tiesi, että ”ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä”. Jeesusta mukaillen: missä on aarteesi, siellä on sydämesi.