Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Omistajanvaihdosnäkymät yhä positiivisemmat

    ”Omistajan­vaihdokset tuovat dynamiikkaa, kasvua ja kehittämistä yrityksiin.”

    Tuoreen omistajanvaihdosbarometrin perusteella lähes 50 000 yrityksessä on edessä yrittäjän ikääntymistä johtuvat omistajan­vaihdos kymmenen vuoden kuluessa. Yli 55-vuotiaiden yrittäjien jatkuvuusnäkymät ovat kuitenkin selvästi parantuneet viimeisen kolmen vuoden aikana.

    Lähes puolet (46 prosenttia) arvioi myyvänsä yrityksen ulkopuoliselle, kun itse luopuu päävastuusta. Lukema on seitsemän prosenttiyksikköä suurempi kuin edellisessä omistajan­vaihdosbarometrissa vuonna 2015. Noin neljännes uskoi löytävänsä jatkajan perheen sisältä.

    Erityisen positiivista on, että yritysten lopettamisaikomukset ovat vähentyneet ja kohdistuvat entistä enemmän yhden hengen yrityksiin. Vain noin viidennes arvioi yrityksen toiminnan loppuvan kokonaan, kun kolme vuotta sitten lopettamisaikeissa oli yli neljäsosa.

    Tulokset osoittavat, että myös alle 55-vuotiaiden yrittäjien kiinnostus yritysten tai liike­toimintojen myyntiin ja ostamiseen on kasvanut. Oman yrityksen tai sen liiketoiminnan myymisestä kiinnostuneiden osuus on noussut peräti kuudella prosenttiyksiköllä ja yrityksen tai liiketoiminnan ostamisesta kiinnostuneiden neljällä prosentti­yksiköllä. Myynnistä on kiinnostunut 36 ja ostamisesta 27 prosenttia vastaajista.

    Kasvanut kiinnostus heijastaa osaltaan sitä, että aiempaa kokemusta myynneistä ja ostoista on entistä useammalla yrittäjällä. Tehdyt yrityskaupat ovat myös onnistuneet hyvin: noin neljä viidestä yrittäjästä oli tyytyväinen toteuttamaansa yrityskauppaan. Lisäksi entistä useampi on ryhtynyt ostamalla yrittäjäksi, mikä puolestaan tekee luontevaksi myös yrityksen kasvattamisen yrityskauppojen kautta.

    Kaiken kaikkiaan tulokset osoittavat, että pitkäjänteinen työ pienten yritysten omistajan­vaihdosten edistämiseksi Suomessa on kantanut hedelmää. Toki hyvä taloussuhdanne näkyy sekin tuloksissa, samoin kuin yrittäjyyskulttuurin muutos.

    Nuoremmille yrittäjille yritysten ostaminen ja myyminen ja ylipäänsä yrittäjäksi ryhtyminen ja yrityksen kasvattaminen ostamalla on luonteva tapa toimia.

    Vaikka tulokset ovat kehittyneet positiiviseen suuntaan, ei se tarkoita, että omistajan­vaihdosten edistämistyö voitaisiin lopettaa tähän. Päinvastoin. Yrittäjistä 84 prosenttia piti tärkeä­nä pienten yritysten omistajanvaihdosten edistämistä.

    Omistajanvaihdosten haasteet ovat suurin piirtein entisiä. Ostajan löytyminen, oikean hinnan löytyminen, rahoitus ja verotukseen liittyvät seikat askarruttavat edelleen eniten omistajanvaihdosikää lähestyvän yrittäjän mieltä, ja näihin osa-alueisiin on syytä erityisesti panostaa.

    Mikroyritykset, eivät niinkään yhden hengen yritykset vaan 2–10 työntekijän yritykset, on syytä pitää ainakin julkisen tai puolijulkisen omistajan­vaihdostyön keskiössä. Tutkimuksen mukaan erityisesti kokoluokan 5–10 työntekijää yrityksissä koettiin selvästi eniten haasteita omistajan­vaihdoksiin liittyen.

    Vastaavasti 2–4 työntekijän yrityksillä oli eniten myynti­aikomuksia. Työllistävien mikroyritysten jatkuvuuden ja kasvun turvaaminen on etenkin maaseutualueilla keskeistä, jotta alueet säilyisivät elinvoimaisina.

    Kasvu keskisuurten kokoluokkaan on ylipäätään pienten suomalaisten yritysten haaste. Omistajanvaihdosten edistäminen on samalla mitä suurimmassa määrin kasvuyrittäjyyden edistämistä.

    Tutkimus osoittaa, että yrityksen kasvutavoitteet, kehittämis­intensiteetti ja jatkuvuus­näkymät liittyvät toisiinsa. Kasvua tavoittelevilla yrityksillä on korkeammat sukupolvenvaihdosaikomukset ja useammin suunnitelma yrityksen myynnistä yrittäjän eläköityessä. Yrityksissä, joissa jatkaja on tiedossa tai myyntiä suunnitellaan, kehittämis­aktiivisuus on korkeampaa.

    Omistajanvaihdos, eli käytännössä toisen yrityksen tai sen liiketoiminnan ostaminen, nähdään yhä useammin hyvänä keinona kasvattaa omaa yritystä. Samalla oman yrityksen kasvattaminen parantaa mahdollisuuksia yrityksen siirtämiseen aikanaan eteenpäin.

    Omistajanvaihdokset tuovat dynamiikkaa, kasvua ja kehittämistä yrityksiin monelta suunnalta. Tutkimus vahvistaa, että omistajanvaihdokset koskevat entistä useammin kaikenikäisiä yrittäjiä. Tämä on huomioitava edistämistyössä. Omistajanvaihdoksia ei voi ajatella vain ikääntyvien yrittäjien asiana.

    Seinäjoen ammattikorkea­koulun kolmatta kertaa toteut­taman valtakunnallisen barometrin teetti Omistajanvaihdosfoorumi. Aineisto kerättiin Suomen Yrittäjien, Elinkeino­elämän keskusliitto EK:n sekä kauppakamareiden jäseniltä eri puolilta Suomea. Kaikkiaan kyselyyn vastasi 1742 yrittäjää.

    Elina Varamäki

    dosentti, KTT

    Anmari Viljamaa

    KTT

    Sanna Joensuu-Salo

    FT

    Seinäjoen ammattikorkeakoulu