Helmihetkiä

Mielipide

14.1.200915:00

Kolumni

Mia Palokallio

Ei se ole mikään helminauha. Ei edes kauniin tasainen kaari.Tai ehkä jonkun elämä on, mutten taida tuntea ketään sellaista.

Luulenpa, että useimpien meistä elämä on jotain ihan muuta. Ehkä pikemminkin kuin VR:n junakyydit pakkasilla tai suunnistusretki tuntemattomassa maisemassa: välillä meno on sujuvaa ja päämäärä selvä, toisinaan tökkii tykkänään tai ollaan ihan eksyksissä.

Vertauskuvat ovat huonoja, tiedän, mutta voiko kenenkään elämää kuvata vertauskuvin tai laittaa johonkin muottiin? Elämä nyt vaan on sellaista, että mitä vain voi tulla eteen.

Silti, tai ehkä juuri siksi, olen jollain tavalla aina ihaillut ihmisiä, jotka ovat tarttuneet oman elämänsä suuntaan ja tehneet rohkeita ratkaisuja: uskaltaneet aloittaa jotain ihan uutta ja lähteneet toteuttamaan unelmiaan. Vaihtaneet maisemaa, aloittaneet oman yrityksen tai opiskelleet uuden ammatin aikuisiällä.

Tosin usein siihen tarvitaan totaalinen pysähdys, pakko miettiä asiat uusiksi. Mutta se ei tee rohkeita ratkaisuja yhtään vähemmän arvokkaiksi.

Tämä Kantri on täynnä tarinoita uusista aluista ja oman tiensä kulkijoista. Ihmisistä, jotka ovat tahtoneet ja uskaltaneet toteuttaa unelmiaan, välillä päätään seinään iskien.

Ei jokaisen elämä vaadi rohkeaa hyppyä uuteen. Jos elämä tuntuu omalta, ei sitä tarvitse muuttaa toiseksi.

Sillä vaikkei elämä olekaan helminauhaa, voi se olla tulvillaan helmihetkiä. Täytyy vain osata tarttua niihin.