Pahoinvoinnin määrästä hyvinvoinnin laatuun

Kunnissa ympäri Suomen tehdään työtä, jolla edistetään kuntalaisten monialaista hyvinvointia, mitattuna sekä objektiivisin (esimerkiksi ikävakioitu sairastuvuusindeksi) että subjektiivisin (esimerkiksi elämänlaatunsa hyväksi tuntevien osuus) terveyden mittarein.

Keskeisessä roolissa hyvinvointityössä ovat kuntastrategia sekä hyvinvointi­suunnitelma ja -kertomus. Uudet valtuustot laativat näitä strategioita parhaillaan. Ne kunnat, jotka onnistuvat vakuuttamaan asukkaansa ja potentiaaliset muuttajat hyvän elämän edellytyksistä, ovat etulyöntiasemassa luotaessa perusteita sote- uudistuksen ja hyvinvointi­alueiden jälkeisille hyvin­vointikunnille.

Kuntalain mukaan kunnan tehtävänä on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. Kuntalaki määrittelee osallisuus- ja vaikuttamismahdollisuudet siten, että asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan.

Kuntien roolissa ja tehtäväkentässä tapahtuu sote- uudistuksen ja 2023 alusta aloittavien hyvinvointi­alueiden myötä merkittäviä muutoksia. Samalla kun sosiaali- ja terveyspalvelujen kova ydin siirtyy uusille hyvinvointialueille, kunnat säilyvät paikallisen osallistumisen, demokratian, sivistyksen ja elinvoiman yhteisöinä, jotka hoitavat asukkaiden päättämiä itsehallintotehtäviä ja laissa säädettyjä paikallisia tehtäviä.

Kunnat vastaavat jatkossakin työllisyyden hoidosta ja edistämisestä, osaamisen ja sivistyksen sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä, liikunta-, kulttuuri- ja muista vapaa-ajan palveluista, nuorisotoimesta, paikallisesta elinkeinopolitiikasta, maankäytöstä, rakentamisesta, kaupunkisuunnittelusta sekä asuntopolitiikasta. Näillä on suora yhteys kuntalaisten arkeen ja hyvän elämän reunaehtoihin.

Sote-tehtävien siirto uusille alueille tekeekin laajan hyvinvoinnin yhä tärkeämmäksi kuntien tehtävien joukossa korostaessaan kunnan elinvoima- ja sivistysroolia. Hyvinvoinnin moninaiset tulkinnat ja hyvän elämän edellytykset ovat tulevaisuuden kunnan roolin ja kehittämisen keskiössä.

Elämänlaatu liittyy läheisesti hyvän elämän ja hyvinvoinnin teemaan, joita useissa maissa myös seurataan ja mitataan. Hollantilaisen tutkijan Ruut Veenhovenin mukaan elämänlaatu rakentuu neljälle osatekijälle: elin­ympäristön laatu, sisäisten voimavarojen laatu, hyödyksi olemisen tunne ja elämän merkityksellisyys ja arvostus. Myös näihin voidaan vaikuttaa kunnan toimin, muun muassa investoinnein ja yhteistyöllä järjestökentän kanssa.

Kunnille ei ole uudessa tilanteessa tarjota yhtä “oikeaa” hyvän elämän ja sen seurannan reseptiä. Parhaimmillaan kunta voi muotoilla uusien valtuustojen johtamisen tueksi “hyvän elämän ohjausnäkymän”, josta kunta voi valita oman strategiansa ja toimintaympäristönsä kannalta olennaiset seurantakohteet. Tässä ohjausnäkymässä on syytä huomioida väestö­rakenne, sosiaaliset suhteet, palvelut, toimeentulo ja työssäkäynti, koulutus, kuntatalous, terveys ja osallisuus.

Hyvän elämän nouseminen kehittämisen agendalle ei tarkoita vain uutta kehittämisen mittaristoa ja politiikan toimenpidevalikoimaa. Kun kehittämisen tavoitteena on perinteisten talous- ja väestönkasvun rinnalla myös sosiaalisesti kestävä hyvä elämä, joudutaan muuttamaan ajattelutapa kokonaan uuteen asentoon.

Kun koettu hyvinvointi on tällöin keskeisempänä, joutuvat päättäjät luottamaan siihen, että ihmiset itse tietävät, mikä on heille hyvä elämä, miten se syntyy ja millaista toimijuutta se edellyttää. Esimerkiksi Ison- Britannian tilastokeskus ONS on laajasti ottanut kansalaiset ja järjestöt mukaan määrittelemään, minkälaisia hyvinvoinnin mittareita maassa tulisi kerätä.

Kun kehittämisen tavoitteet tulevat moninaisemmiksi, muodostuu kuntastrategian ytimeksi ihmisten ja heidän yhteisöjensä valmiuksien ja osallisuuden varmistaminen. Tämä edellyttää uudenlaisia vastauksia myös kunnilta ja niiden strategioilta, samoin kuin hyvinvointityöltä.

Hyvinvoinnin ja hyvän elämän määritelmät politiikkatavoitteina voivat myös tarjota väylän sosiaalisen kestävyyden konkretisoimiseksi ja yhteisten tulkintojen muotoilemiseksi.

Hyvinvoinnin ja hyvän elämän teemoilla on kaikupohjaa myös kuntalaisten arjessa ja ne voivat avata uusia dialogin väyliä, jotka ovat tarpeen yhteenkuuluvuuden ja osallisuuden turvaamiseksi.

Kunnille ei ole uudessa tilanteessa tarjota yhtä “oikeaa” hyvän elämän ja sen seurannan reseptiä.