Norjan matkalla tajusin jotain merkittävää: Maailman paras leipä tulee Suomesta

Yksi asia on varma: Ulkomaanmatkoilla tulee nopeasti ikävä ruisleipää. Kuva: Jaana Kankaanpää

Olen syönyt lähes koko lapsuuteni leipää, joka on paistettu samana päivänä. Isäni työskenteli leipomossa ja isoisäni teki elämäntyönsä leipurina. Jatkan perinnettä leipomalla itse leipää säännöllisesti, ja nykyään leipominen painottuu hapanjuurileivontaan.

Leipä tuli mieleeni, kun matkustelin lähes koko kesäkuun Norjan ja Ruotsin pohjoisosissa. Maat ovat tulleet jo aiemmin tutuiksi, mutta tällä kertaa koin jonkinlaisen herätyksen, kun ostimme ruokatarvikkeita norjalaisessa ruokakaupassa. Ymmärsin, kuinka hyvää leipää meillä Suomessa on.

Tuore, kuitupitoinen ja maistuva leipä on meille suomalaisille itsestäänselvyys. Leipä on lähtökohtaisesti aina tuoretta, siinä on käytetty laadukkaita raaka-aineita ja valikoima on valtava. Jo pienemmissäkin kaupoissa on suuri leipähylly, josta löytyy varmasti ruis-, kaura-, vehnä- ja ohraleipää.

Norjassa pientä leipähyllyä kahlaten vastaan tuli ”tummempia” leipiä, jonka viljasta suurin osa oli vehnää ja kuitupitoisemmatkin versiot olivat grahamleipää. Leivät ovat lähtökohtaisesti valtavia, ja ne sai halutessaan siivuttaa leipäosastolla olevalla laitteella. Kymmeniä leipiä maistaneena voin todeta, ettei yksikään niistä noussut suomalaisen leivän tasolle. Norjalainen oli liian tiivistä ja mautonta. Suolaakin tuntui olevan liian vähän, mikä tietysti on makuasia.

Miksi leipä sitten on Suomessa niin hyvää? Yksi vaikutin on varmasti se, että keskivertosuomalainen syö vuodessa yli 40 kiloa leipää eli neljä viipaletta päivässä. Kun leipää kuluu, on luonnollisesti myös tarjontaa. Lisäksi erilaisia vaihtoehtoja on niin paljon, että tylsistymään ei pääse: välillä napataan mukaan vastapaistettu vehnäleipä, kun taas seuraavaksi sitkeämpi ruisleipä.

Lisäksi suomalaiset haluavat syödä kotimaista leipää. Leipätiedotuksen kuluttajatutkimuksen mukaan suomalaiset pitävät leivän kotimaisuutta heti maun jälkeen tärkeimpänä valintakriteerinä. Suomalainen leipäkulttuuri onkin pysynyt rikkaana. Perinteitä on kunnioitettu ja pienemmätkin leipomot jatkavat yhä toimintaansa.

Suomessa leipäkulttuuri on poikkeuksellisen monimuotoinen. Kauppojen suuriin valikoimiin on varmasti osaltaan vaikuttanut myös se, että läntinen ja itäinen Suomi eroavat toisistaan leivän osalta: siinä, missä länsi oli kovan leivän, oli itä pehmeän leivän, kukkojen ja piirakoiden aluetta. Itäsuomalainen leipäkulttuuri perustuu edelleen tummaan perinteiseen ruisleipään, kun taas lännessä suositaan maustettuja ja makeahkoja leipiä, kuten piimälimppua ja saaristolaisleipää. Kun ihmiset ovat liikkuneet, ovat myös leipäperinteet levinneet laajemmalle.

Kun mietitään esimerkiksi eteläisemmän Euroopan maita, painottuu tarjonta pitkälti vehnäleipään. Eikä siinä, onhan tuore vehnäleipä herkullista. Itselläni se alkaa kuitenkin jo pian tökkiä, eikä vatsakaan pidemmistä reissuista tältä osin ilahdu. Kuituja on saatava ja kotiin palatessa on kaupasta haettava kaura- tai ruisleipää.

Muistetaan siis arvostaa kotimaista, laadukasta leipää!