Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Kuntien huomioitava paremmin "kolmas ikä"

    Peter Laslett lanseerasi käsitteen jo vuonna 1989 ja viittasi kolmannella iällä eläkkeelle jäämistä seuraavan hyvän toimintakyvyn ja terveyden vaiheeseen.

    Joulupäivänä avasin kirjastostani hakemani kirjan ”Helsinki underground”. Kirja sijoittuu sekä vuoteen 2047 että menneisyyteen. Kirjan alussa seitsenkymppinen kansanedustaja Paavo pelaa jalkapalloa, saunoo ja törmää matkalla metroon erikoiseen näkyyn menneisyydestä: ”Sateisen Töölön katot kylpivät vuoden 1940 kesäolympialaisten iltavalaistuksessa”.

    Vuonna 2047 olen 66-vuotias. Olen vielä työelämässä ja toivottavasti hyvässä kunnossa niin fyysisesti kuin henkisesti.

    Eläketurvakeskuksen laskurin mukaan tavoitteellinen eläköitymisen aika koittaisi 1.4.2049. Minulla olisi elinikää jäljellä noin 20-25 vuotta, kenties pidempäänkin. Lapseni olisivat noin 35-vuotaita. Saattaisin siis olla jo mummo.

    Tapaninpäivän aatokseni suuntaavat siis tulevaan. Joku tuossa kirjassa laittoi miettimään omaa ikääntymistä. Ennen joulua edustin kaupunkia Eläkeliiton Kuhmon yhdistyksen vuosijuhlissa. Juhlassa puhuttiin käsitteestä ”kolmas ikä”.

    Peter Laslett lanseerasi käsitteen jo vuonna 1989 ja viittasi kolmannella iällä eläkkeelle jäämistä seuraavan hyvän toimintakyvyn ja terveyden vaiheeseen. Päätöksentekijöille valmistellaan kuitenkin paljon asioita jaolla: lapset ja lapsiperheet, nuoret, työikäiset ja vanhukset.

    Tapaan työni puolesta paljon niin kuhmolaisia kuin muualla asuvia seniorikansalaisia. Vuoden 2020 lopussa asukkaistamme yli 65-vuotiaita oli 22,9 prosenttia. Osassa maakuntia yli 65-vuotiaita on 30 prosentin molemmin puolin.

    Ikäryhmän moninaisuus ja erilaiset elämäntilanteet tulevat esille ihmisten kanssa jutellessa. Toinen hoitaa omia lapsenlapsia, toinen toimii omaishoitajan joku molempia. Yksi seuraa osakkeita ja sijoittaa, toinen hoitaa metsiään ja kolmas käy ahkerasti kulttuuririennoissa.

    Moni harrastaa aktiivisesti liikuntaa tai toimii järjestöissä ja tekee vapaaehtoistyötä. Toiset matkailevat ja toiset taas tykkäävät olla kotona ja tehdä käsitöitä tai veistellä veneitä. Joku aloittaa uuden kielen opiskelun kansalaisopistossa ja joku toinen käy kuoroharjoituksissa.

    Yksi elää parisuhteessa, toinen on sinkku ja kolmas leski. Jollain on perhettä, toisella ystäviä, joku elää erakkona omasta tahdostaan ja joku toinen on yksinäinen. Yksi hallitsee kaikki uusimmat digilaitteet toinen taas ei ole koskaan käyttänyt verkkopankkia.

    Elämäntilanne toki määräytyy paljon myös terveyden kautta. Julkisen terveydenhuollon palvelujen saavutettavuus korostuu työterveyshuollon jäädessä pois.

    Aktiivista kolmatta ikää elävä nauttii kuitenkin eniten juuri kuntien tarjoamista hyvinvointipalveluista, olipa kyse sitten omasta kotikunnasta tai mökkikunnasta. Julkisen liikenteen saatavuus ja teiden kunto sekä talviauraus ovat tärkeitä, jotta omaa aktiivista elämää voi elää. Vasta myöhemmin tulevat mukaan hyte-alueiden tarjoamat sosiaalipalvelut vanhuuden turvaksi.

    On selvää, että jokaisen elämä ei etene niin, että keski-ikää seuraa selvästi erottuva kolmas ikä ja vasta sitten vanhuus. Emme kuitenkaan voi jättää tätä elämänvaihetta tunnistamatta vain siksi, että kaikilla ei tätä kolmatta ikää elämässään ole.

    Kuhmon kaupungin yksi strateginen tavoite on: ”Täyttä elämää keskustassa ja kylissä -hyvinvoivat kuhmolaiset”.

    Toiminnalliseksi tavoitteeksi valittiin: ”Elämän murroskohdat ja ikä huomioidaan”. Jotta tässä voidaan onnistua, meidän pitää yhä paremmin olla tietoisia siitä, mitä kuhmolaiset yli 65-vuotiaat odottavat elämältään kotikaupungissaan.

    Olemme jo nyt tunnistaneet, että valtakunnallisesti kerättävät hyvinvointitilastot antavat vähän tietoa ikäryhmän tilanteesta ja elämän odotuksista. Tarvitaan kattavampaa tietoa ja osallisuutta sekä kolmannen iän aktiivisen elämän mahdollistamista.

    Kirjoittaja on Kuhmon kaupunginjohtaja.

    Twitter: @tyttimaatta

    Osassa maakuntia yli 65-vuotiaita on 30 prosentin molemmin puolin.