Minkälaisen talousmallin sinä haluat antaa lapsillesi?
Tuhlailevan elämäntyylin epäterveelliset vaikutukset näkyvät myös lasteni rahatulevaisuudessa.Suuri osa suomalaisista kokee olevansa onnellisia toivomaansa 60 000 euron vuosituloa vähemmälläkin. Tärkeämpiä ovat hyvä peruselintaso ja hieman säästöjä.
Lapsille tulee jo päiväkodin eteisessä materian vertailun tarve. Juuri nyt pikkutytön ihailun kohteena ovat Elsa ja Anna, joita löytyy monen kaverin varusteissa, paidoista pehmoleluihin. Frozen-sateenvarjo on yksi hänen aarteensa.
Onnellisuutta tuovista tärkeimpiä ei rahalla saa. Rakkautta elämässä ei mitata euroissa. Metsässä ei kasva yhtään Frozen-tattia, ja silti sinne halutaan. Mutta monelle kulutus on elämisen arvon mittari.
Lapset mallioppivat myös taloudelliset toimintatavat. Suomalaisten säästöaste on lähellä nollaa. Lapsiperheissä rahareikiä on loputtomasti.
Vaatii tahdonvoimaa ja pitkän tähtäimen tavoitteiden arvostamista, että tulovirrasta saa osan puskuriksi yllättäviin elämäntilanteisiin.
Menemättä FIRE-ideologiaan haluan lasteni oppivan, että pieniäkin hankintoja on hyvä pohtia. Kulutanko nyt välittömän toiveen täyttymiseksi vai säästänkö isompiin unelmiin? Itsehillintä on merkittävin ennustava tekijä aikuisiän menestykselle. Haluan ohjata arvostukset budjettimme raameihin sopiviksi.
Lasten karkin syöntiä rajoitetaan sokerin sivuvaikutusten välttämiseksi. Samoin tulisi rajoittaa kulutusta tuloja pienemmäksi.
Tuhlailevan elämäntyylin epäterveelliset vaikutukset näkyvät myös lasteni rahatulevaisuudessa. Haluan heidän oppivan hyvät rahataidot jo kotoaan. Kantapään kautta niitä on kallista opetella.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

