Vienti kasvanut taantumassakin
Cleantech tarkoittaa ympäristöä vähemmän kuomittavia tuotteita, palveluita ja teknologioita.
Se kattaa paljon muutakin kuin perinteisen ympäristöteknologian, johon on luettu ratkaisut jätehuoltoon ja kierrätykseen sekä ”piipun päästä tulevien” päästöjen vähentämiseksi.
Cleantechillä on paljon liittymäpintaa biotalouteen: esimerkiksi bioenergiaa tuottavien laitteiden ja sovellusten valmistaminen samoin biokaasu ja -öljyt luetaan myös cleantechiin.
Vientiä harjoittaa parisensataa yritystä. Niiden yhteenlaskettu liikevaihto oli viime vuonna lähes 26 miljardia euroa, 5 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Kymmenen suurinta cleantech-yritystä kattaa viennistä neljä viidesosaa: Wärtsilä, Metso, Neste Oil, Outotec, Kemira, YIT, ABB, Kuusakoski, Outokumpu ja Cargotec.
Useimmille niistä puhdas teknologia on vain osa koko liiketoimintaa.
Vertailuksi biotalouden eli uusiutuvien luonnonvarojen käyttöön laskettava liikevaihto ylitti vuonna 2012 60 miljardia euroa, mikä on 16 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
