Harrastus vie luontoon tuhansia lapsia ja nuoria
Partiolaiset vievät vuosittain noin 40 000 lasta ja nuorta metsään.Maaseudun tulevaisuuden artikkelissa "Pääkaupunkiseudun kouluilla ei ole varaa retkeillä – MTK rahoittaa koululaisten vierailuja maatiloille" uutisoitiin siitä, kuinka vähän kouluissa vietetään aikaa luonnossa (MT 28.1.).
Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla kouluilla ei juuri ole varaa järjestää retkiä. Kuten artikkelissa todettiin, moni ulkopuolinen taho, kuten Suomen Metsäyhdistys ja ympäristöjärjestöt järjestävät koululaisille ohjelmaa koulupäivän aikana tai tuottavat opetusmateriaaleja.
Jutussa ei kuitenkaan tuotu esiin sitä, kuinka iso osa metsäkokemuksista lapsille ja nuorille karttuu itse asiassa koulupäivän jälkeen harrastuksissa.
Partiolaiset vievät vuosittain noin 40 000 lasta ja nuorta metsään. Tätä kautta kartutetaan lasten ja nuorten tietoa metsästä ja mahdollistetaan oman metsäsuhteen kehittyminen yhä useammalle.
Partiossa on mahdollista tutustua niin metsäalaan elinkeinona kuin metsien monimuotoisuuteen sekä kehittää omia luonnossa liikkumisen taitoja. Tämä kaikki siis kouluissa tehtävän työn lisäksi!
Lasten ja nuorten suhde metsään sekä metsään liittyvät taidot kehittyvät koulun ja harrastusten muodostamana kokonaisuutena.
Partio mahdollistaa luontoon liittyvän oppimisen nousujohteisuuden. Esimerkiksi leireillä tapahtuvan pitkäaikaisen tekemisen, kuten luonnossa liikkumisen ja rakentelun kautta omaksutaan syvällisesti metsiin liittyvää tietoa.
Ei siis unohdeta, kuinka suuri merkitys erilaisilla luontoharrastuksilla on lasten ja nuorten luontokokemusten ja metsäsuhteen mahdollistajana.
Maria Ruohola
puheenjohtaja
Mikko Jalo
metsäryhmän puheenjohtaja
Suomen Partiolaiset
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

