Saunamajuri Esa Tuunanen, Punkaharju Saunoja joka lähtöön
Esa Tuunanen on työskennellyt sahalla ja maanviljelijänä, mutta nyt aika kuluu saunoja lämmitellen ja kaikenlaista rakennellen. Kuvan Zetor-saunan voi pistää traktorin perään ja vetää sinne, missä haluaa saunoa. Kuva: Riitta Mustonen”Miulla on tässä tontilla neljä saunaa. Jos sattuu yks palamaan, ei jää saunomatta.
Me saunotaan melkein joka ilta. Uusin sauna on pubisauna. Se valmistui viime kesänä.
Siinä on sauna toisessa ja pubi toisessa päässä. Emäntä ei halua kutsua sitä pubiksi, mutta jos vietät saunareissulla yli kaksi tuntia, niin kyllähän se menee pubin puolelle.
Pubisaunan keskellä on eteinen, josta pääsee saunaan ja pubiin. Kiukaan takaa otetaan lämpö putkea pitkin pubin puolelle. Kun panen imurin päälle, pubi on heti lämmin. Pubin radio kuuluu myös saunan kaiuttimista.
Lauteet on tehty vanerista. Se on osoittautunut hyväksi materiaaliksi, sillä vaneri on helppo huuhdella puhtaaksi. Ei ole turhia rakoja ja pöpönpesiä. Pepunalusiahan saunassa kuitenkin käytetään.
Tämä sauna lämpiää kesällä parissakymmenessä minuutissa.
Lammen rannassa on saunoista vanhin, savusauna. Se lämpiää juhlahetkinä. Juhannuksena tekis mieli lämmittää se, kun on enemmän saunojia.
Savusaunan terveysvaikutuksista en niin tiiä. Viime marraskuussa kompastuin savusaunassa. Kylkiluu katkes ja otsa oli ruvella. En voi kehua tulleeni terveemmäksi.
Sähkösaunakin mulla on, mutta sitä en ole lämmittänyt kymmeneen vuoteen. Se saa toimia varastona.
Zetor-saunan rakensin seitsemän vuotta sitten. Se on saunoista ykkönen. Sen voi panna traktorin perään ja viedä, minne haluaa.
Sauna on vihreä-keltainen, ja on tyylirikko vetää sitä millään muulla kuin Zetorilla. Joita mulla on kolme.
Kun tulee mieleen, että lähdetään ison veen varteen, niin viedään sauna mukana. Saimaan rantaan ei ole kovin pitkä matka.
Pientä maksua vastaan olen tätä saunaa vuokrannutkin.
Saunasta saa nukkumapaikan, kun levittää lauteet. Eikä palenna.
Nyt Zetor-sauna on tässä lammen rannalla, mihin ilta-aurinko paistaa mukavasti. Jos aurinko ei ihan satu kohalle, niin siirretään saunaa.
Viranomaisia tämä hirveästi ärsyttää, kun ei tarvitse rakennuslupaa eikä maksaa kiinteistöveroja.
Minusta saunan ei tarvitse olla hirmu kuuma. On mukavampi, kun saunassa pystyy tarinoimaan. Aikaa pittää olla eikä kiire minnekään.
Vihta antaa hyvän tuoksun saunaan. Ei tarvii muita hajusteita, jos on uusi vasta.
Saunan jälkeen voi keitellä kodassa nokipannukahvit ja paistaa tuppilihhoo tai makkarata, mikskä sitä nyt kukakin nimittää.
Tykkään rakennella kaikenlaista. Puu on kiinnostanu koko elämän ajan. Se on helppo materiaali. Jos mikä ei onnistu, sen voip polttoo.
Kansakoulussa olin ilkiö, aina nurkassa. Siellä mietin, että teen joskus pyöreän rakennuksen. Miten sitten laitat nurkkaan?
Niinpä rakensin pyöreän nukkuma-aitan, missä valokuidut tuikkivat katossa tähtitaivasta jäljitellen. Peuhulaksi sitä kutsuvat. Ja kaheksankulmaisen kodan ja WC:n. Kaikki pyöreästä pystyhirrestä.
Oon ollu jo pitkään sairaseläkkeellä. Armeijassa puhkesi reuma ja lääkäri ennusti, että oon pian pyörätuolissa. Jos en ois niin paljon tehny kaikkea, niin olisinkin. En oo antanu ihteni lannistuu.”
RIITTA MUSTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
