2 – 3 = 12

Otsikon laskutoimitus on suomalaista susimatematiikkaa.

Viime vuoden virallisten tietojen mukaan keskipohjalaisessa Perhon pitäjässä oli kaksi sutta. Tammikuussa 2013 niistä tapettiin luvatta kolme. Maaliskuussa paikalliset metsästäjät laskivat lumijäljet ja saivat tulokseksi 12 sutta.

Laskutoimitus on yhtä uskottava kuin nykyinen suomalainen suurpetopolitiikka.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) antoi helmikuussa kovan paineen alaisena viisi pihasuden tappolupaa. Entisiäkin poikkeuslupia oli silloin käyttämättä seitsemän.

Ministeriön kala- ja riistaosasto velvoitti Suomen riistakeskuksen selvittämään, minne päin Suomea pihasusiluvat pitäisi myöntää. Riistakeskus pani alueneuvostot töihin.

Ongelmasusia oli alueneuvostojen mukaan Kainuussa, Keski-Suomessa, Pohjanmaalla, Pohjois-Hämeessä, Pohjois-Savossa ja Satakunnassa, yhteensä enemmän kuin viisi.

Saatuaan tiedot valtakunnallinen riistaneuvosto totesi, ettei sen toimivaltaan kuulu poikkeusluvista päättäminen eikä asian ohjeistaminen. Neuvoston mielestä poikkeusluvat pitäisi kohdistaa alueille, joilta on kirjattu eniten havaintoja tai saatu ilmoituksia susien vierailuista asutuksen läheisyydessä.

Sen sijaan valtakunnan neuvosto suositti, että poikkeusluvin tapahtuvat susien poistot olisi tehtävä viranomaisten valvonnassa. Luvansaajan olisi myös nimettävä metsästykseen johtaja ja varajohtaja hirvijahdin tapaan.

Lisäksi riistaneuvosto kehotti metsästäjiä välttämään Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (Rktl) julkista arvostelemista. Erimielisyyksien riepottelu julkisesti on valtakunnan riistajohtomiesten mukaan harrastajakunnan etujen vastaista.

Tämä närkästytti muutkin metsästäjät kuin Hämeen Sanomien Jukka Viitaniemen, joka kolumnissaan moitti lähestymistapaa jälkibreshneviläiseksi. Ongelmat eivät poistu keskustelu kieltämällä.

Vasta vuoden toimineen riistakeskusorganisaation Viitaniemi arvelee olevan syntymässään säikähtänyt ja hakevan toimintakulttuuriaan.

Viime viikolla Suomen riistakeskus myönsi kahden pihasuden tappoluvat. Satakunnasta Köyliön ja Huittisten alueelta saa tappaa kahden viikon aikana yhden suden, Kainuusta Kuhmon Lentualta samoin yhden.

Samalla riistakeskus hylkäsi kolme hakemusta. Aiemmin tänä vuonna on hylätty useita.

Yksi hakemus vedettiin pois, kun Äänekosken pihasusi (Keuruulla pannoitettu Kilu) lähti Satakuntaan.

Suomen luonnonsuojeluliiton maakunnalliset piirit ovat ryhtyneet tivaamaan riistakeskusalueilta hävinneistä susilaumoista. Suomen riistakeskuksen johtaja ja maakunnalliset riistapäälliköt ovat kohteliain sanakääntein ilmoittaneet, että vain Rktl on oikea taho selvittämään asiaa.

Riistantutkimuksen mahdollisuudet asioiden selvittämiseen hupenevat siihen tahtiin kun metsästäjät lakkaavat ilmoittamasta havaintojaan suurpetoyhdyshenkilöille ja nämä lopettavat niiden kirjaamisen Tassu-järjestelmään.

Vapaaehtoisuuteen perustuva suurpetojen havainnointijärjestelmämme on pahassa uskottavuuskriisissä.

Väittely petomääristä ei rajoitu Suomeen.

Europarlamentaarikoistamme ainakin kaksi kyselee kirjallisesti EU:n luontokomissaarilta, mitä hän aikoo tehdä Suomen susikannan pelastamiseksi.

Vihreiden Satu Hassin toimenkuvaan kyselyt kuuluvat jo puoluetaustalla peilaten. Kokoomuksen Sirpa Pietikäinen kampittaa kirjelmillään puoluetoveriaan ministeri Koskista, joka luovii Suomessa ristiriitaisissa paineissa.

Kuinka paljon euroedustajamme vievät viestiä epävirallisesti ja suusanallisesti, on hämärän peitossa. Luontojärjestöjen edustajat ovat samassa kuorossa vähintään yhtä äänekkäitä.

EU-lobbareita on toki toisellakin puolella, metsästäjien, karjankasvattajien ja maaseudun asukkaiden asialla.

Suomessa ei ainakaan vielä ole ryhdytty siirtämään susia ilmateitse. Ruotsalaiset lennättivät naarassuden viime viikolla poronhoitoalueelta helikopterilla etelään.

Kyseinen susi sai kyydin jo neljännen kerran. Kolme kertaa se on tullut jalkaisin takaisin.

Ruotsalaislehti Dagens Nyheter laski kolmen susilennon maksaneen neljä miljoonaa kruunua.