Pandemia teki pienistä kunnista suuria

Kirjailija Veijo Meri antoi taannoin ilmestyneen Suomen historiaa käsittelevän teoksensa nimeksi osuvasti ”Suurta olla pieni kansa”. Kun nyt katsoo koronan vauhdittamaa muutosta arvoissamme ja käyttäytymisessämme, voi huomata, että pandemia tarjoaa erityisesti monille pienille ja maaseutumaisille kunnille uusia mahdol­lisuuksia muokaten myös käsitystämme suuruudesta.

Kaupungistumisen ja monipaikkaisuuden trendit etenevät samanaikaisesti ja jopa ruokkivat toisiaan. Yhä useamman elämänmuotoon kun mahtuvat rinnakkain maaseutu ja kaupunki. Niiden kasvava vuorovaikutus myös arjessa purkaa turhia vastakkainasetteluja. Tämä saattaa olla koronan merkittävämpi ja pysyvämpi seuraus kuin muutokset muuttoliikkeessä sinänsä.

Suomalaisten asumisen tutkitut toiveet ja todellisuus kohtaavat heikosti. Asumme ahtaasti, kalliisti ja kerrostalo­valtaisesti, kun Euroopan harvimpaan asutussa maassa tilanteen luulisi olevan päinvastainen.

Toisaalta mökkeily sekä yleistyvä kakkos- ja kausi­asuminen ovat korostetun suomalaisia ilmiöitä, joita puolestaan tilastomme ja rekisterimme eivät kunnolla tunnista. Väestön sijoittuminen on jo pitkään ollut kesäaikoina erilaista kuin talvella, ja nyt tämä ilmiö on ympärivuotistumassa.

Kakkos- ja kausiasumista koskevan tietopohjan parantaminen olisi välttämätöntä monipaikkaisuuden vaikutusten tunnistamiseksi ja mahdollisuuksiin tarttumiseksi. Tietoa tarvitaan yhdyskuntien kehittämisen pohjaksi, mutta myös esimerkiksi turvallisuuden näkökulmasta on tärkeää tietää, kenen käytössä kakkos­asunnot tosiasiallisesti ovat.

Suopeampi suhtautuminen esimerkiksi vapaa-ajan asuntojen muuttamiseen vakituiseen asumiseen voisi olla yhä useam­malle kunnalle strateginen valinta ja erottautumistekijä. Toki se edellyttää myös palveluvelvoitteisiin vastaamista, mikä pitää ottaa yhtälössä huomioon.

Korona on vauhdittanut siirtymistä etätyöhön tavalla, josta ei ole paluuta. Tämä tuskin johtuu vain virusten pelosta, vaan siitä, että yhä useampi on huomannut sen hyödyt ajan­käytölle, kustannuksille ja liik- kumistarpeille. Samoin moni­paikkaisen työskentelyn vaatimuksiin opitaan yhä paremmin vastaamaan johtamisessa ja työyhteisöjen toiminnassa.

Paikkariippumattoman työn maailmassa ”etätyöstä” puhuminen alkaa olla harhaanjohtavaa.

Monipaikkaisen elämänmuodon yleistymisellä on vaikutusta myös asuntojen, toimitilojen ja maankäytön suunnitteluun. Takavuosikymmenten elintasosiipien sijasta yhä useampaan asuntoon tarvitaan etätyösiipiä. Ylipäänsä niin asuntojen kuin toimitilojen mitoitus muuttuu ja muunneltavuuden merkitys kasvaa.

Myös etäopetukseen siirtymisessä otettiin keväällä nopea ja pitkä digiloikka. Sen laajempi hyödyntäminen lähiopetuksen tukena on yksi avain laadukkaan opetustarjonnan turvaamiseen monilla harvaan asutuilla alueilla. Tämän mahdollistama pysyvä lainmuutos kannattaisi toteuttaa pian.

Monipaikkaisuuden perus­edellytys ovat toimivat ja riittävän nopeat tietoliikenne­yhteydet koko maassa. Suomen tulisi kohdentaa EU:n elpymisrahoitusta tietoliikenneinfra­struktuurin rakentamiseen erityisesti alueilla, joilla se ei toteudu markkinaehtoisesti.

Olisi myös toivottavaa, että parhaillaan valmisteilla olevien – ennen koronaa käynnistettyjen – hallituksen asuntopoliittisen ohjelman sekä maankäyttö- ja rakennuslain uudistamisen yhteydessä analysoitaisiin ja huomioitaisiin yleistyvän moni­paikkaisuuden vaikutukset.

Kasvava kausiasukkaiden määrä tarjoaa monille kunnille merkittävästi sosiaalista pääomaa, uusia verkostoja, osallistujia ja ostovoimaa jo nyt. Näissä on paljon hyödyntämättömiä mahdollisuuksia muun muassa digitalisaation kautta.

Viime vaalikaudella laaditun selvityksen mukaan sen sijaan kaksois- tai monikunta­laisuuteen on perustuslaillisista syistä vaikea yhdistää vero­tulojen jakamista tai ääni­oikeutta ja vaalikelpoisuutta.

Kuntakenttä erilaistuu, mutta sen eriarvoistumista on ehkäistävä. Myös Kuntaliiton toiminnassa erilaistuvien kuntien tarpeisiin pyritään vastaamaan aiempaa kohdennetummin. Enemmistö kunnista on yhä pieniä alle 10 000 asukkaan kuntia. Olemme äskettäin koonneet niitä varten oman verkoston pitämään korostetusti esillä pienten ja pääosin maaseutumaisten kuntien näkökulmia.

Vaikka kaikki kunnat ovat olosuhteiltaan erilaisia, ovat ne asukkaidensa itsehallintoon perustuvina yhteisöinä saman­arvoisia. Suuret voivat olla pieniä ja pienet suuria, mutta tällöin kysymys on pitkälti omista valinnoista ja asenteista. Niistä toivottavasti keskustellaan vilkkaasti myös ensi kevään kuntavaaleissa.

Korona on vauhdittanut siirtymistä etätyöhön tavalla, josta ei ole paluuta.