Lukijalta: Sähköauto sopii erinomaisesti maaseudulle – jopa paremmin kuin kaupunkiin
Sähköautolla pärjää maaseudulla jopa paremmin kuin kaupungissa, sillä jokainen sähköistetyn talon piha on mahdollinen latauspaikka, kirjoittaa Energiateollisuus ry:n asiantuntija Tuukka Heikkilä. ”Yösähköllä ladattuna voi ajella alle kahdella eurolla per 100 kilometriä.”Tieliikenteen sähköistyminen on jatkunut Suomessa hyvää vauhtia. Ensi vuodelle on luvassa tuntuvasti laajennusta autovalikoimaan, kun tarjolle tulee useita uusia täyssähköautoja alle 30 000 euron hintaan. Tähän kun lisätään korkojen lasku sekä se, että yösähköllä ladattuna voi ajella alle kahdella eurolla per 100 kilometriä, ollaan tilanteessa, jossa uuden sähköauton osamaksuerä kuittautuu yhä useammin pelkillä polttoainesäästöillä. Uuden auton takuusta ja huoltojen vähäisyydestä puhumattakaan.
Turhan usein hankinnan kuitenkin estää epäilys sähköauton soveltuvuudesta maaseudulle. Epäilykselle ei nykypäivänä ole enää syitä. Kunhan hieman pohtii omia ajotarpeitaan sekä perehtyy autojen ominaisuuksiin, pärjää sähköautolla erinomaisesti maaseudulla.
Omalla tavallaan sähköautolla pärjää maaseudulla paremmin kuin kaupungissa, sillä jokainen sähköistetyn talon piha on mahdollinen latauspaikka. Kotilatauksen järjestämiselle ei tarvitse lupia kysellä.
Usein nostetaan esille huoli sähköauton vaikutuksesta huoltovarmuuteen. Tähän haluan lyhyesti todeta, että mikäli oman talon tai yhteiskunnan sähköttömyys huolettaa, on sähköauton lataaminen mahdollista laadukkaalla bensiini-, diesel- tai kaasuaggregaatilla. Tämä voi ensi kädeltä kuulostaa hullunkuriselta, mutta huoltovarmuushuolet kääntävät tilanteen sähköauton eduksi. Pystyyhän sillä liikkumaan silloin, kun yhteiskunnassa on tarjolla joko sähköä tai itse valittua polttoainetta. Siis useammalla kuin yhdellä energianlähteellä. Tähän harva polttomoottoriauto kykenee.
Kaikkein tärkein ensi askel sähköauton hankintaan on lähteä koeajolle. Talvi on siihen paras aika, sillä yhdellä kertaa pääsee vaivattoman autoilun makuun ja saa vastauksen siihen, toimiiko sähköauto talvella. Uskallan luvata, että erityisen hyvin mieleen jää ensimmäinen kerta, kun sähköauton jättää ulos paukkupakkasiin ja käynnistää sen aamulla.
Pidempiä matkoja silmällä pitäen voi tutustua Suomen kattavaan latausinfraan osoitteessa www.latauskartta.fi.
Tuukka Heikkilä
asiantuntija
Energiateollisuus ry
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








