Yliö: Suo siellä, vetelä täällä – energiapolitiikka ei vaikuta ainoastaan energiamarkkinoihin

Turvetta nostetaan kasvu- ja energiaturpeeksi. Kuvituskuva. Kuva: Juho Nivala

Keskustelu energiaturpeen käytön vähenemisestä politiikan muutosten myötä jää liian usein keskusteluksi energiasta. Siiloutuneet päätöksenteko- ja lainvalmisteluprosessit voivat johtaa siihen, että päätösten laajempia vaikutuksia toimintaympäristöön ja eri toimijoihin ei aina tarkastella riittävästi tai ne jäävät kokonaan huomioimatta.

Usein ympäristön kannalta hyvää tarkoittavat aloitteet johtavat kapea-alaisen valmistelun myötä päinvastaisiin tuloksiin. Esimerkiksi puupohjaisilla sivuvirroilla ja -jakeilla on merkittäviä mahdollisuuksia monillakin tuotannonaloilla materiaalina, mutta nykytilanteessa energiantuotanto voi imuroida kaiken markkinoilla olevan materiaalin, mikä voi nostaa muiden puupohjaisten tuotteiden kustannustasoa.

Onkin tärkeää ylläpitää keskustelua vihreän siirtymän kokonaiskestävyydestä.

Ympäristöturpeet ovat olleet kannattavan liiketoiminnan perusta kotimaiselle puutarha- ja kotieläintuotannolle jo useamman vuosikymmenen ajan.

Turve on vertaansa vailla kasvihuonetuotannon kasvualustoissa materiaaliominaisuuksiensa puolesta. Se on myös ollut vuosikymmenet turvallinen, jäljitettävä ja ennen kaikkea kotimainen, paikallinen materiaali.

Suomalaiset ovat voineet kiittää turvekuiviketta merkittävänä tekijänä siinä, että Suomi on maailman pienimpiä antibioottien käyttäjiä kotieläintuotannossa. Orgaanisena ja lannoitettuna turve ei ole ollut myöskään käytön jälkeen jäte, vaan käyttökelpoinen maanparannusaine.

Toisaalta turpeentuotannon ympäristövaikutukset ovat kiistattomat ja nekin tulisi huomioida kokonaiskestävyyttä tarkasteltaessa.

Keskustelun tiimellyksessä nykyinen vastakkainasettelun kulttuuri korostuu. Juupas–eipäs-kiistelyn sijaan rakentava keskustelu tutkijoiden, lainsäätäjien, alan toimijoiden ja ympäristöturpeesta elantonsa saavien yrittäjien ja viljelijöiden kesken on äärimmäisen tärkeää.

Turpeettomia tuotantoratkaisuja on maailmalla ja niitä tarjotaan tuontitavarana enenevässä määrin myös Suomeen. Osa näistä vaihtoehdoista ei ole kestävin periaattein tuotettua, mutta Suomen ollessa Euroopan sisämarkkinassa tuonti on yksi selkeä vaihtoehto kotimaassa tuotetulle ympäristöturpeelle. Sekä turpeen, että vaihtoehtoisten materiaalien, kuten kookoskuidun ja kivivillan kasvava tuonti haastaa kotimaisen kasvualustatuotannon.

Suomessa on tehty tutkimuslaitosten ja yritysten toimesta uraauurtavaa tutkimusta ja koetoimintaa kasviperäisiin sekä pellolla että suolla tuotettavien raaka-aineiden tutkimuksessa ja tuotekehityksessä samoin kuin erilaisten teollisten prosessien sivuvirtojenkin jatkotyöstössä. Oppia on haettu muualta maailmasta ja erilaisissa hankkeissa tehdään parhaillaankin tärkeää työtä, jotta tulevaisuuden materiaalien tuottamiseksi kotimaassa saadaan kerrytettyä osaamista ja tietoa sekä sovitettua muun maailman kokemuksia pohjoiseen ainutlaatuiseen kasvuympäristöömme.

Kaikki mikä toimii Saksassa ja Tanskassa, ei välttämättä olekaan vaihtoehto Suomessa.

Biotalous on tulevaisuuden menestysala. On tärkeää huolehtia, että kotimaassa ohjataan riittävät resurssit käytännön tutkimukseen ja tuotekehitykseen, jolla päästään myös laboratoriomittakaavasta skaalattaviin, aidosti ympäristöturpeita korvaaviin kotimaisiin ja koko arvoketjun toimijoille kannattaviin ratkaisuihin.

Aivan varmasti ratkaisuja löytyy, mutta on myös ymmärrettävä aikajänne. Miljoonien kuutioiden korvaavat, tasalaatuiset ja saatavissa olevat materiaalimäärät sekä niiden pohjalta kehitetyt uudet viljelykäytännöt eivät synny vuodessa eivätkä kahdessa, vaan usein aikajänne on vähintään vuosikymmen.

Matkan varrella on varmistettava, että meillä on toimiva kotimainen ruokaketju, joka hyödyntää uusia korvaavia materiaaleja tulevaisuudessakin.

Johanna Kivioja

projektipäällikkö

Seinäjoen ammattikorkeakoulu