Saamenpuku on toinen iho

Pellava-viskoosikankaasta syntyy hulpa eli helman alaosa tekeillä olevaan virkanaisen pukuun. 

Anniina Turunen on valmistanut lukuisia Utsjoen mallin saamenpukuja. Tämän kukkakuosisen puvun hän teki alun perin alkuperäiskansojen musiikkifestivaaliin Ijahis Idjaan. 

Tämän kesäpuvun puuvillakankaan Turunen tilasi Lontoosta. Kangas on alkujaan William Morrisin suunnittelema Strawberry Thief -niminen tapetti- ja sisustuskuvio. Turunen on käyttänyt pukua esimerkiksi ystäviensä häissä. 

Turunen tekee gáktit myös viisivuotiaalle pojalleen Uulalle. Utsjoen puvun kauluksen sisäpuolella on samaa kangasta kuin Turusen omassa puvussa. 

Punaisen talvipuvun tere on kullanvärinen. Tavallisesti tereet ovat Utsjoen puvussa keltaiset. Punaisen talvipuvun tere on kullanvärinen. Tavallisesti tereet ovat Utsjoen puvussa keltaiset. 

Puku on sinisävyistä kukkakuvioista ohutta puuvillaa. Siinä on miehustassa suorakaiteen mallinen kappale ja siinä punaisesta kukkakankaasta tehdyt tereet. Röyhelöinen helma on samaa punasävyistä kangasta.

Ensivilkaisulla harjaantumaton silmä voisi nähdä vain kauniin mekon. Tarkempi katsoja huomaa, että vaate on gákti – saamenpuku. Tarkasti sanoen kyseessä on Utsjoen saamelaisnaisen puku.

”Kukat vaikuttavat juuri nyt olevan suosiossa tällaisissa puvuissa, samoin pinkki ja hopea”, kertoo puvun omistaja, inarilainen Anniina Turunen, 32, vaikkei itse trendejä juuri seuraakaan.

Turunen tuntee saamenpuvut, varsinkin Utsjoen mallin. Tämän gáktin lisäksi hän on valmistanut useita Utsjoen pukuja sekä itselleen että muille ja jonkin verran myös Inarin pukuja.

Turunen käyttää tätä kukallista puuvillagáktia esimerkiksi töissään Saamelaisalueen koulutuskeskuksen käsityöalan vastaavana opettajana. Aluksi puvun käyttäminen vähän jännitti. Lähinnä siksi, että siinä on aika lyhyt helma. Joku gáktipoliisi voisi puuttua siihen.

”Minulla oli tätä kangasta vain 160 senttiä”, Turunen sanoo.

Saamenpuku on näkyvin osa saamelaiskulttuuria. Saamen kielet ovat käyneet selviytymistaistelua, mutta puku on elänyt läpi vuosisatojen, tyylit ajan virtausten mukaan vaihdellen. 1990-luvulla loimusametti oli pinnalla saamenpuvuissa kuten länsimaisessakin muodissa, Turunen kertoo.

Samalla kun puvulla osoitetaan yhteenkuuluvuutta, kukin puku on kantajalleen hyvin henkilökohtainen. Sanotaan, että saamenpuku on toinen iho.

”En voisi antaa pukuani johonkin museoon”, Turunen sanoo. ”Se tuntuisi oudolta. Saman tien voisi antaa vaikka pikkuhousutkin.”

Puvun tekeminen on prosessi. Se voi alkaa niinkin kaukaa kuin omiin sukujuuriin tutustumisesta.

”Ensin ajattelee, että tarvitsee puvun. Sitten alkaa miettiä, kuka sen tekisi. Tekijän kanssa mietitään yhdessä materiaalit ja kaikki”, Turunen kertoo.

Saamenpukuja ei saa sarjatuotettuina. Monesti puvun tekee joku saamenkäsityötaitoinen sukulainen. Suunnittelu voi olla matka oman suvun tai alueen historiaan ja herättää siksi tunteita.

Turusen mukaan puvusta näkee, jos se ei ole kantajansa oma. Yhden puku harvoin istuu toiselle.

Suomessa käytettävät saamenpuvut voi jakaa muutamiin tyyppeihin. Enontekiön, Utsjoen, Inarin, Sodankylän ja Vuotson puvulla sekä kolttasaamelaisella puvuilla on tyypilliset piirteensä. Lisäksi vaatteen valmistaja ottaa huomioon kantajan mieltymykset ja persoonan. Turunen käyttää Utsjoen pukua, koska hänen äitinsä suku on sieltä kotoisin ja hän on oppinut sikäläisiä käsityötaitoja äidiltään ja isoäidiltään eli ahkultaan.

Pitää tietää, mitä tekee, on Turusen teesi saamenpukujen valmistamisesta.

”En tekisi esimerkiksi Enontekiön pukua, kun en tiedä, miten niitä tehdään. Utsjoen puvut tunnen. Tiedän, missä niissä on kauneus.”

Esimerkiksi Enontekiön puvun nauhoja ei voi vain laittaa vieri viereen. Sommittelulle pitää olla kehittynyt silmä.

”Pitää myös tietää, millaisia ja minkä värisiä oman alueen ja oman suvun nauhat ovat. Onko siinä ehkä paljon keltaista, miten paljon tulee valkoista tai vihreää, kuinka paljon näkyy punaista.”

Turunen tuntee Utsjoen puvun säännöt, mutta saattaa rikkoa niitä. Helman pituus on yksi esimerkki.

Hän näyttää luokkahuoneensa rekissä riippuvia tekemiään naisen Utsjoen pukuja. Kesäpuvut ovat puuvillaa ja kuviollisista kankaista. Talvipuvut ovat yksivärisiä ja villaa. Entisaikaan saamenpuvut tehtiin tyypillisesti verasta eli villasta, mutta nykyaikana erilaisia materiaaleja saa helposti. Joku voi tehdä puvun vaikka paljettikankaasta.

Asuun konservatiivisesti suhtautuvat voivat olla vaikka sitä mieltä, että naisen tulee käyttää saamenpuvun kanssa huivia ja lakkia. Turusen mukaan varsinaisia pukeutumissääntöjä ei ole.

”Ahkuni on sitä mieltä, että kaikista arvokkain asu on sinipohjainen puku, jossa on punaiset koristeet ja valkoinen huivi. Minusta kokonaisuus on kaunis silloin, kun kantaa itsensä ja puvun kauniisti. Ihmisestä näkee, kun hän tietää, mitä hänellä on päällä.”

Useimmiten saamenpukuja näkee erilaisissa konferensseissa, kokoontumisissa ja juhlissa.

”Itse en ole ihan oppinut sitä, milloin puen gáktin. Monesti sitä joutuu puntaroimaan”, Turunen sanoo. Hän sanoo, että puvulla saatetaan osoittaa tilaisuuden luonne.

Utsjokelainen muusikko-runoilija Niillas Holmberg on tällä hetkellä Atlantassa. Poikkeuksellisesti hänellä ei ole mukanaan saamenpukua.

”Monesti unohtuu vyö tai kaulaliina, mutta nyt unohtui koko puku.”

Holmberg käyttää pukua esiintymisissään ja juhlallisuuksissa, mutta toisinaan myös arjessa.

Esiintyessä saamenpuku on Holmbergille suorastaan voimavara. ”Siitä saa jännän paikan tullen rohkeutta. Ajatukset saattavat selkiytyä. Siinä on yllättävä voima.”

Tavallisesti hän käyttää Utsjoen mallia, mutta eräällä isältä saadulla Enontekiön puvun tyylisellä kesäpuvulla on erityinen tunnearvo.

”Se puku on utsjokelaistunut.”

Turusen mielestä ihmiset voisivat käyttää pukua arjessa nykyistä useammin. Holmberg uskoo, että saamenpuvun arkikäyttö on yleistymään päin.

”Vaikka kyllä poromiehet käyttävät sitä edelleen silloin tällöin aidalla. Koutokeinossa vanhemmilla ihmisillä näkee saamenpukuja päivittäin kaupassa”, hän kertoo.

Turunen aikoo valmistaa vanhan mallisen lakin, jossa on suuri sarvi. Sarvet on jossain vaiheessa poistettu lakeista ilmeisesti siksi, että Saamenmaata kristillistäneet papit keksivät sarven liittyvän paholaiseen. Pukuun liittyy muitakin uskomuksia.

”Sepittäminen on hauskaa, mutta se voi värittää todellisuutta turhaan. Tavallaan on kiva olla mystinen ja maaginen kansa, joka elää tunturin keskellä ja puhuu hassua kieltä ja jota kukaan ei tunne. Arki on kuitenkin toista”, Turunen sanoo.

Monesti kuulee, että saamenpuvusta voi lukea erilaisia yksityiskohtaisia asioita puvun kantajasta. Kolttasaamelaiset naiset ilmaisevat päähineellään siviilisäätynsä. Nuoren kolttanaisen lakin nauhan solmu kielii, että sulhanen on tiedossa. Muita koodeja Turunen ei tunne.

”En oikein haluakaan selittää mitään. Muuten pitää pian selittää myös omaa olemassaoloaan. Minusta on ihanaa, että me saamme vain olla. Ettei tarvitse perustella, miksi puen tänään farkut enkä saamenpukua.”

Säännöllisin väliajoin joku suomalainen esiintyy saamenpukua jäljittelevässä pilailupuotilaadun lapintakissa. Viimevuosien esimerkkejä ovat esimerkiksi alppihiihtäjä Tanja Poutiainen, joka päätti ”juhlistaa uraansa ja kunnioittaa lappilaisia juuriaan” pukeutumalla feikkigáktiin, ja perintöprinsessa Carola Miller, joka niin ikään valitsi Miss Maailma -edustusasukseen kopiopuvun.

Saamelaiset joutuvat vuodesta toiseen selittämään, miksi tällainen on loukkaavaa: saamenpuku ei ole eksoottinen hyödyke, jolla suomalaisen on tarkoitus koristautua ja hyötyä taloudellisesti.

”Saamenkäsityön tekijänä ärsyttää myös se, että ammattiani ei arvosteta. Sama kuin itse alkaisin valmistaa vaikka autoja ilman tietotaitoa”, Turunen sanoo.

”Feikkipukujen käyttöä argumentoidaan paljon sillä, että käyttäväthän saamelaisetkin farkkuja. Elämme kuitenkin nykymaailmassa. Miksi pitäisi pukeutua koko ajan gákteihin.”

Turunen on saanut neuvoja ja oppeja saamenkäsitöihin äidiltään ja ahkultaan sekä muilta saamenkäsityön tekijöiltä. Hän on kandidaatti Lapin yliopistosta ja artesaani Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta.

Silti ehkä ratkaisevinta ammattiin päätymisessä on ollut saamen kielen opiskelu. Hän sanoo, ettei tiedä missä olisi, jollei olisi opiskellut pohjoissaamen kieltä. Puku ja kieli ovat saamelaisen identiteetin selkeimmät ilmaisutavat.

”Kun näen toisen ihmisen saamenpuvussa, tiedän, että meillä on jotakin yhteistä.”