Passipaikalla: Vankkurit piirittävät
Pekka Alarotu: "Ääriliikkeitä on monenlaisia. Yksi sulkee rajoja vääräuskoisilta. Toinen pelastaa maapalloa lukitsemalla Suomen metsät."Juha Sipilän (kesk.) hallitus ei oikein löydä linjaansa. Nyt ollaan kovasti pienen yrittäjän asialla.
Juuri äsken kovasti supistetut poliisivoimat pantiin jahtaamaan viiden euron pitserioita. Silloin oltiin tanakasti suurten kansainvälisten ketjujen ja ABC-asemien asialla.
Työmarkkinajärjestöt osaavat joka tilanteessa lavastaa ratkaisemattomalta näyttävän kriisin. Takavuosien huikea SAK-lobbari Eero Heinäluoma (sd.) elää eduskunnassa uutta punaposkista nuoruuttaan, kunnes suuntaa Euroopan lihapatojen ääreen.
Kaksinaismoralismin vankkurit piirittävät eduskuntaa, määritteli irtisanomisriitaa Mia Laiho (kok.). Stefan Wallin (r.) pohdiskeli, joustaako lakkomelskeissä puu vai kuori.
Toimi Kankaanniemi (ps.) vertasi yhteiskunnan tilannetta sadan vuoden takaiseen vastakkainasetteluun. Se on liioittelua. Ei kaduilla sentään aseistettuja kaarteja liiku.
Sitä paitsi ääriliikkeitä on monenlaisia. Yksi sulkee rajoja vääräuskoisilta. Toinen pelastaa maapalloa lukitsemalla Suomen metsät.
Hallituksen selonteko työn murroksen ratkaisuista sai eduskunnan vakavaksi. Työministeri Jari Lindström (sin.) muistutti seuraavan hallituksen 78 prosentin työllisyystavoitteen ja 200 000 uuden työpaikan edellyttävän aivan uusia keinoja.
Eerikki Viljanen (kesk.) totesi tilanteen vaativan miljoonan suomalaisen uudelleenkoulutusta. Jutta Urpilainen (sd.) katsoi, että työnantaja on saatava mukaan työssä jo olevien osaamisen päivittämiseen.
Olli-Poika Parviainen (vihr.) sanoi hallituksen suhtautuvan liian luottavaisesti ja sinisilmäisesti teknologiaan. Paavo Väyrynen (kapu) pahoitteli, kun hyvin toimivia järjestelmiä muutetaan teknologian vaatimusten mukaisiksi.
Anne Kalmari (kesk.) päinvastoin kiitteli, kun EU vihdoin hyväksyy peltokuvioiden mittaamisen teknologian eli ilmakuvien mukaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

