Koiravaljakkoväki kisaa Lieksassa
Vilinää, vilskettä, lumen huisketta ja nopeita tassuja riittää, kun Ruunaa Race -ajot 16.–18. maaliskuuta kokoaa suomalaisen koiravaljakkoväen Lieksaan kilpailemaan keskipitkän matkan Suomen-mestaruudesta.
Koiravaljakkokisojen historia alkoi 1900-luvun alussa Alaskasta. Suomeen koiravaljakkokilpailut tulivat 1990-luvulla. Lieksa on toiminut koiravaljakkokisojen pitopaikkana vuodesta 2004. Ruunaan alue sopiikin tarkoitukseen hyvin, sillä alue on Metsähallituksen hallinnassa. Näin ollen lupien saaminen on helpompaa.
Kilpailupäällikkö Juha Hyvösen mukaan koiravaljakkokilpailuissa punnitaan niin koirien kuin ohjastajien kestävyys.
”Nukkumiseen ei jää juuri aikaa. Pitkissä kilpailuissa vuorokausien väliin jää vain muutaman tunnin taukoja. Oman haasteensa tuo kova pakkanen. Viime vuonna oli pakkasta 35 astetta. Kilpailijat ovat säästyneet kuitenkin pahoilta paleltumisilta”, Hyvönen kertoo.
Hyvösen mukaan koiravaljakkokisoissa kilpaillaan lähinnä itseä vastaan ja testataan omaa sekä koirien kestävyyttä.
”Maaliin pääsy jokaisen kilpailijan päätavoite. Kun valjakko saapuu ehjänä perille, kaikki ovat tyytyväisiä.”
Kilpailu kokoaa yhteen samanhenkisiä rekikoiraharrastajia ympäri Suomea, joten sillä on myös sosiaalisessa mielessä tärkeä merkitys.
Hyvönen naurahtaa perään, että koiravaljakkoharrastajat puhuvat tavatessaan lähinnä koirankakasta.
”Koiran ulosteen koostumus ja väri kertovat koiran terveydentilasta ja sen ravinnonsaannista”, Hyvönen tähdentää.
”Kerran istuimme huskyväen kanssa syömässä ravintolassa. Naapuripöydän mies kysyi anteeksipyydellen, että mitä porukkaa me mahdamme olla, kun olemme puhuneet tuntikaupalla koiranpaskasta”, Hyvönen nauraa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
