Yliö: Kun autoritaarinen rajanaapuri käy hyökkäyssotaa, pitää pienellä valtiolla olla ystäviä

Neuvostoliiton pääministeri Nikolai Bulganin ja kommunistisen puolueen pääsihteeri Nikita Hruštšov vierailivat Suomessa kesäkuussa 1957. Vierailua isännöivät eduskunnan puhemies K-A. Fagerholm (toinen vasemmalta) ja pääministeri V. J. Sukselainen (oikealla). Kuva: Bror Brandt, Museovirasto, Journalistinen kuva-arkisto, Västra Nyland

Suomi on pieni valtio. Piskuisen valtion tärkein tavoite on selviytyminen. Kun rajanaapurina on toisen naapurimaansa kanssa hyökkäyssotaa käyvä autoritaarinen suurvalta, selviytymisen vaade on ehdoton.

Vuodesta 1917 alkaen Suomi on selviytynyt: seisoen omilla jaloillaan sekä hakien ulkomailta tukea, kun sitä on ollut saatavissa.

Ensimmäiseksi Suomen itsenäisyyden tunnusti hetkellisessä heikkouden tilassa hajoamaisillaan ollut Venäjä. Eurooppalaiset suurvallat Saksa ja Ranska sekä niitä pienemmät Skandinavian valtiot Ruotsi, Norja ja Tanska tunnustivat itsenäisyytemme ensimmäisten joukossa vuoden 1918 alussa. Samasta joukosta löytyivät seuraavina vuosina Suomen lähimmät ystävät.

Talven ja kevään 1918 aikana Suomi kiinnitti itsenäisyytensä sotien. Vapaussodan jälkeen suomalainen yhteiskuntajärjestys vakiintui, mutta ruoka oli vähissä ja niin olivat ulkomaiset ystävätkin.

Saksan valtapyrkimyksiin Suomen itsenäistyminen Venäjän keisarikunnasta sopi, joten Suomi sai hetkellisesti voimakkaan ystävän. Syksyllä 1918 noja kuitenkin lahosi Saksan tappioon maailmansodassa. Ystäviä oli haettava muualta samalla, kun espanjantauti kurkisteli jo kulman takana kurittaen seuraavaan kevääseen mennessä julmasti eritoten köyhimpiä suomalaisia.

Ulkomaisten ystävien kosiskeluun oli inha tarve. Yhdysvaltoihin akkreditoitu Suomen suurlähettiläs Armas Saastamoinen raportoi kesällä 1919: suurimmat ponnistelut ovat kohdistuneet lainan hankkimiseksi Suomen pankille. Ystävyyden tarve määriteltiin markkamääräisesti.

Suurlähetystöjä oli vuoden 1919 loppuun mennessä Washingtonin lisäksi muun muassa Pariisissa, Lontoossa, Berliinissä, Roomassa, Madridissa, Oslossa ja Tukholmassa. Ystävyyttä haettiin tuolloinkin niin Euroopasta kuin Atlantin takaa.

Talvisodan tulimyrskyn alkaessa vuonna 1939 vanhat ystävät ottivat Suomeen etäisyyttä. Suomen selviytyminen oli hiuskarvan varassa. Neuvostoliiton hyökätessä Suomi jäi lähes yksin, mutta onneksi oli myös ystäviä, jotka eivät täysin hylänneet: Ruotsista tuli apuun eniten miehiä ja aseita. Sotatarvikkeita saatiin ja ostettiin Ruotsin ohella muun muassa Italiasta, Ranskasta, Isosta-Britanniasta ja Yhdysvalloista.

Talvisodan jälkeinen 15 kuukauden ajanjakso oli Suomessa uuteen sotaan varautumisen aikaa.

Uusvanha ystävä löytyi kaikeksi onneksi Saksasta. Ystävällä oli toki ketunhäntä kainalossa, mutta molempien tavoitteet kulkivat idän suuntaan tarpeeksi yhtenevästi. Mahdollisuus Neuvostoliiton talvisodassa valtaamien alueiden takaisinottoon oli ystävyyden hintalappu Suomelle.

Ystävyys voi loppua nopeasti, kun kyse on elämästä tai kuolemasta. Syyskuun alussa 1944 tiet Saksan kanssa erkaantuivat Suomen solmiessa aselevon Neuvostoliiton kanssa. Suomi selvisi sodasta rauhaan. Kohti tulevaa oli suunnattava YYA-sopimuksen myötä ”viralliseksi ystäväksi” nousseen Neuvostoliiton kanssa. Haluttiin ystävyyttä tai ei, vanha vihollinen oli uusi rauhanajan kumppani.

Porkkalan palautusneuvottelut Moskovassa syyskuussa 1955. Presidentti J. K. Paasikivi Punaisella torilla seurassaan suurlähettiläs Viktor Lebedev (vasemmalla). Kuva: UA Saarinen

Kylmän sodan vuosina suurvallat pyrkivät vaikuttamaan Suomen ystävyyssuhteisiin ilman veto-oikeutta. Suomen tie oli pyrkiä selviytymään.

Euroopan jakolinjat murtuivat 1980-luvun lopussa. Euroopassa ja sen laitamilla oli yhä suurempi joukko mahdollisia ystäviä. Neuvostoliitto muuttui muutama vuosi myöhemmin takaisin Venäjäksi, ja yhteistyöstä muodostui vilkkaampaa kuin koskaan aiemmin Suomen itsenäisyyden aikana.

Ulkoasiainministeri Ahti Karjalainen lentokoneen portailla lähdössään vierailulle Yhdysvaltoihin 2.10.1961. Kuva: UA Saarinen

Uuden vuosituhannen alkaessa positiivinen usko Euroopan rauhanomaisen kehityksen jatkuvuuteen oli voimissaan. Suomi näki muun Euroopan tavoin olevia ja tulevia ystäviä niin idässä kuin lännessä.

Venäjän ja Georgian sota elokuussa 2008 hätkähdytti, muttei vielä musertanut ystävyyden uskoa. Kivulias hiusmurtuma sen sijaan syntyi vuonna 2014 Venäjän vallatessa Krimin.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan vuonna 2022 aiheutti jo avomurtuman, jonka hoidosta ei valitettavasti ole globaalia ja tarpeeksi tiukkaa yksimielisyyttä vieläkään.

Oman tapaturmavakuutuksensa Suomi lunasti vuonna 2023 liittymällä Natoon. Onneksi, sillä autoritaarisen rajanaapurin käydessä hyökkäyssotaa pitää pienellä valtiolla olla ystäviä. Vanhan kansan sanoin: hädässä ystävä tunnetaan.

Mikko Karjalainen

sotahistorian apulaisprofessori

Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitos