Kotimaista ruokaa sotilaille
"Hallituksen on puututtava julkishallinnon asenteeseen kotimaisia tuotteita kohtaan."Armeija marssii nyt ulkomaisen ruuan voimalla sissiharjoituksissa. Tositilanteessa se ei tietenkään onnistu ja siksi tarvitaan myös muonituksen suhteen kertausharjoituksia.
Pakkaukset toimittava Leijona Catering Oy on kilpailuttanut sisällön. Kehitysjohtaja Petra Savolaisen mukaan kotimaisuus on yhtiön tärkeä valintaperuste, mutta hinta ja toimitusvarmuus ajavat sen edelle. (MT 22.4.16)
Kotimaisten valmistajien toimitusvarmuus ei riitä täyttämään armeijan tarpeita. Myös hinta vaikuttaa siihen, mitä pakkaukseen ostetaan. Kotimaisuus jää vain kauniiksi ajatukseksi.
Hallituksen on puututtava julkishallinnon asenteeseen kotimaisia tuotteita kohtaan. Suomalaisen Työnliiton selvityksen mukaan kuluttajien 10 euron lisäys kuukaudessa kotimaiseen tuottaa 10 000 uutta työpaikkaa vuodessa. Kun julkinen hallinto velvoitetaan kampanjaan mukaan, työllisyys kohenee kohisten.
Armeijan osalta kotimaiset tuotanto- ja hankintakanavat on oltava aina valmiudessa. Se on osa puolustusvalmiutta ja se periaate menee hintakilpailun ohi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
