Helpotusta mökkikuumeeseen - näin mökkeilet kotioloissa
Lomailu kotona on tosi vaikeaa, sillä aina löytyy joku puuha.Kesä ja mökkikausi tulevat. Minä en huolehdi mökin laiturista tai veneen käännöstä, koska meillä ei kesämökkiä ole.
Niinpä mökkikauden sijaan minä käynnistelen jokakesäistä mökkikriisiäni. Rakastan ajatusta omasta pienestä kesämökistä, missä osaisin oikeasti vain pysähtyä.
Asumme maalla. On pihaa ja metsää ja jos jonkinlaista ryteikköä ja oma lampikin, missä voi uida. Viihdyn kotonani erittäin hyvin, enkä haluaisi asua juuri nyt missään muualla.
Muutettuamme tänne julistin varmaan puolessa Suomen naistenlehdistä, että maalla asuminen on ihanaa pitkälti juuri siksi, että olo on tavallaan joka ilta sellainen kuin olisi mökillä. Tämä on tavallaan totta edelleen, mutta silti ei sinne päinkään.
Moni tämänkin lehden lukijoista varmaan pystyy samastumaan siihen, että kotona on tosi vaikea lomailla. Aina löytyy joku puuha. Pian sitä huomaa olevansa täysillä siivoamassa jotain komeroa tai löytää itsensä kiskomasta jotain ikuisia nokkosenjuuria maasta. Vähitellen jokainen kotiloma muuttuu pieneksi työleiriksi, missä pistetään poikki ja pinoon kaikki kertyneet hommat.
Niinpä minua kiehtoo suuresti ajatus pienestä piilopirtistä kauniin, lähes koskemattoman luonnon keskellä järven rannalla. Sinne voisi mennä pakoon liikaa tekemistä, istua ja lueskella tai vain kuunnella lintujen laulua.
Perunat pestäisiin rantavedessä ja illalla istuttaisiin avotulen ääressä hyttysmyrkyn tuoksun luodessa tunnelmaa. Mutta…
Kuka sen huussin tyhjentää?
Pitäisikö sittenkin hankkia tai oikein rakentaa itse isompi laituri, eihän se nyt niin vaikeaa voi olla?
Missä välissä joku pilkkoo polttopuut?
Ai palju? No olisihan se kylminä iltoina kiva, vähän työläs, mutta lomallahan on aikaa.
Ei sittenkään. Mökki lienee kohdallani lähes mahdottomuus, mutta jotainhan tälle asialle pitäisi osata tehdä. Olen pohtinut, miten saisin lomailun toimimaan ilman kalliita vuokramökkejä ja tässä kaksi ideaa, jotka menevät kokeiluun. Saa vapaasti käyttää jo innostutte.
Leikkimökki.
Katsellessani (juu, myönnetään, tämä on näin vakavaa!) myytäviä mökkejä aika pienetkin mökit kiinnostavat minua, koska budjetti on pieni. Oma rauha olisi tärkeintä.
Meidän pihassamme ränsistyy vanha leikkimökki ja lapset alkavat olla siitä ulos kasvaneita. Sinne vaan omat käytöstä poistuneet ja ”kyllä nämä mökillä vielä menevät!” -kamat sisälle, pallogrilli siihen kulmalle, ja ei kun lomailemaan.
Ei sähköä, ei juoksevaa vettä, riittävästi itikoita ja ihanan lyhyt matka kotiin. Erityisesti sadesäällä mökissä kynttilänvalossa kyhjöttäminen voisi saada aikaan varsin autenttisen mökkeilyfiiliksen.
Roolileikki.
Se rakas, oma kotini sopisi lomakohteeksi kelle vain, jos lomailija ei osaisi etsiä katseellaan pihapiiristä kaikkia tekemättömiä töitä, vaan kaikki repsottava olisikin vain rustiikkista ja ihanaa.
Siitä syntyi ajatus leikkiä vaikkapa vain aluksi päivän ajan olevansa joku muu, ja vain lomailevansa talossa. Saattaisi virkistää kivasti myös parisuhdetta.
Pukeutuisin liehuvaan asuun, käyttäisin hellehattua, soittaisin musiikkia liian kovaa ja näpistäisin jonkun paukun isäntäväen viinakaapista.
Olga perheineen asuu maatilalla Iitissä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



