Lemmikistä lämmikettä

Sanski kutoo lapaset tai kahdet illassa. Rasmus ja koirankarvaliivi lämmittävät kylminä talvi-iltoina. 

Pirtin lattialta kuuluu matalaa murinaa. Asialla on Rasmus, 60-kiloinen tiibetinmastiffi. Se köllöttelee lattialla ja tiirailee tulijoita kulmien alta osaamatta päättää, miten vieraisiin tulisi suhtautua.

Emäntä Sanna-Maaria, ”Sanski”, Matikainen kehottaa olemaan välittämättä koirasta. Se hyväksyy kaikki, ketkä hänkin. Viimeistään kättely on merkki Rasmukselle, että voi rauhoittua.

Rasmus on siitä poikkeuksellinen koira, että se paitsi suojelee omistajaansa, myös lämmittää montaa suomalaista. Emäntä nimittäin on kehrännyt sen karvasta vyyhdeittäin lankaa ja kutonut niistä lapasia, sukkia, paitoja ja jopa torkkupeiton.

Vantaalta kotoisin oleva Sanski muutti viime vuonna pieneen punaiseen tupaan, kauas kaupungin hälinästä. Isovanhempien rakentama koti sijaitsee Saimaan rannalla Puumalassa. Lähin naapuri on lähes parin kilometrin päässä.

Sanskin mukaan naapurit ovat kiitelleet, että laumanvartijakoira Rasmuksen asetuttua taloksi alueella ei hiippaile enää susia. Myös jänikset ja muut vipeltäjät ovat saaneet häädön.

Kesällä kotipiha puhkeaa väriloistoon. Sanski on istuttanut tiluksille parisataa eri kasvilajiketta kukista hyötykasveihin. Puutarhasta hän saa vihannekset ruokapöytään ja ainekset kasviväreihin. Kesällä rannassa roikkuu kuivumassa riemunkirjaviksi värjättyjä lankavyyhtejä. Ne ovat suomenlampaan villaa, sillä koirankarva sopii huonosti värjäykseen.

Kesäisin ohiajavista autoista osataan jo vilkuilla, onko Sanski taas kalliolla polkemassa rukkia. Nyppylältä on hyvä katsella järvelle ja tarkkailla luontoa. Idylliä ei viitsi rikkoa edes kuuntelemalla radiota.

Talvella mummon vanha rukki surraa entisessä navetassa. Siellä soi rokki ja kaminassa ritisee puu. Sanski kertoo kehräävänsä päivittäin. Paitsi silloin, kun hän on messuilla tai joulumarkkinoilla myymässä tuotteitaan tai pitämässä kehruukursseja.

Menekki on niin kovaa, ettei tuotteita kerry varastoon. Työhuoneella on muutamat villasukat, vauvanhattuja ja sekarotuiset lapaset. Jälkimmäisiin on käytetty jämälankoja muun muassa kaukasianpaimenkoirasta, samojedistä, tiibetinmastiffista, colliesta ja leonberginkoirasta.

Lapaset tuoksuvat hellyttävän vienosti koiralle, mutta ovat pumpulisen pehmeät kädessä. Ne saattavat sopia myös allergisille, koska koiran hilse häviää lankoja pestäessä.

Tuotteen mukana asiakas saa kuvan karvakuonosta, joista langat on pääasiassa tehty.

”Tämä koira asuu Joutsassa ja tämä Tikkurilassa. Tässä on Rasmuksen veli ja tässä on itse asiassa angorakanin karvaa”, Sanski luettelee nostellessaan lapasia ja sukkia laatikosta.

Kukin karvaa luovuttanut eläin on Sanskille kuin läheinen ystävä. Myös koirien omistajien harrastukset ja ammatit ovat tulleet tutuiksi.

Suurin osa Sanskin asiakkaista tilaa lankaa tai kudottuja tuotteita oman koiransa karvoista. Sitä ennen heidän on täytynyt harjata karvaa ja kerätä sitä paperipussiin jopa useamman vuoden ajan. Esimerkiksi kangaspuilla kudottavaan torkkupeittoon tarvitaan pari kiloa karvaa.

Lankaan käytetään pääasiassa karvanlähtöaikaan irtoavaa pohjavillaa, jonka lämpöominaisuudet ovat erinomaiset.

Sanomattakin on selvää, ettei lapasia saa chihuahuasta tai piikkikarvaisesta jackrusselinterrieristä.

”No, pitkäkarvaisesta chihuahuasta voisin ehkä tehdä kirjanmerkin”, Sanski naurahtaa.

Lankaa syntyy yhtä lailla kissoista, kunhan karva on yli 3 senttiä pitkää. Sanski katselee epäilevästi nurkassa kyhjöttävää säkkiä, joka on täynnä villakoiran karvaa. Se näyttää pelottavan lyhyeltä, mutta ainakaan toistaiseksi hän ei ole joutunut tuottamaan yhdellekään asiakkaalle pettymystä.

Historioitsijat arvioivat kehruutaidon syntyneen 10 000–15 000 vuotta sitten Kiinassa. Silloin materiaalina käytettiin juuri koirankarvaa. Siihen nähden lampaan villalanka on uusi keksintö, sillä lammasta alettiin hyödyntää noin 6 000 vuotta sitten.

Sanskin ura kehrääjänä alkoi vuonna 2007. Sitä ennen hän oli valmistunut artesaaniksi ja työskenteli kultakaupassa. Työ ei kuitenkaan tyydyttänyt häntä.

Idea koirankarvojen hyödyntämisestä lähti omasta tarpeesta. Sanski halusi ikuistaa oman koiransa karvat käsityötuotteeksi. Suomesta ei sopivaa kehräjää löytynyt, joten piti tehdä itse.

Sittemmin harrastuksesta tuli täyspäiväinen työ. Työkaverit kultakaupassa ennustivat, että ura tyssää lyhyeen, mutta kävikin päinvastoin. Tekemistä riittäisi useammalle käsiparille.

Kehrääminen on verkkaista puuhaa. Päivässä lankaa syntyy joitakin satoja grammoja. Lapaset Sanski kutoo illassa, parhaina kahdet. Samalla pystyy hyvin katsomaan telkkaria. Lankavyyhti maksaa noin 40–50 euroa ja valmiit lapaset noin 65 euroa.

Iltapäivällä Rasmus on kyllästynyt vahtaamaan vieraita. Se makoilee pihalla pakkasesta ja lumisateesta välittämättä. Kallion laelta se tarkkailee, ettei tontilla kulje kutsumattomia vieraita.

Kahden viikon päästä Rasmukselle koittaa jännät paikat, kun taloon tulee uusi asukas: kullankeltainen tiibetinmastiffipentu.

Sanski näyttää malttamattomana kuvia uudesta tulokkaasta. Sen ansiosta lapasiinkin saadaan taas uutta väriä.