Maaseudun tulevaisuus on biotaloudessa?

Biotalous on samaa sarjaa kuin innovaatiotalous ja uusi sote-malli. Kuhinaa, ”hype-höpöä”, suuria lupauksia ja kaikkea näiden väleiltä riittää.

Otsikon sinänsä kannatettavan tavoitteen lausui keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä

viime tiistaina pidetyssä biotalousseminaarissa, jonka järjesti harvaan asutun maaseudun teemaryhmä.

Sipilä sanoi sen aidosti, ilman sarvia ja hampaita eli vailla kysymysmerkkiä. Hänellä oli hyviä esimerkkejä paikallisesta, kestävästä energiataloudesta Kempeleestä (energiaomavarainen pientaloalue) ja Sievistä (biokaasuttamo).

Maakunnissa on syttynyt uskoa siihen, että pinta-alaltaan suuri osa maastamme voisi pyöriä kotimaisen uusiutuvan energian voimalla.

Konstit on olemassa käyttää jätteet ja biomassat hyväksi myös tiheään asutuilla seuduilla, jos vain rohkeasti uskalletaan siirtyä oikeasti kestäviin ratkaisuihin. Sveitsin Zürichiin valmistuu vedenpuhdistamon kylkeen polttolaitos. Siellä voidaan muun hyvän lisäksi ottaa jätelietteiden poltossa talteen kasvulle välttämätön fosfori (MT 18.8.).

Jos ravinteiden ja energian omavaraisuutta kohennettaisiin, jäisi paljon euroja aluetalouteen. Samalla ympäristö ja ilmasto rasittuisivat vähemmän.

Lukija saa itse valita, kumpaa pitää yhtälössä ensisijaisena tavoitteena ja kumpi on ”oheistuote”. Joka tapauksessa kaikki voittaisivat.

Mikä parasta, homma toimisi vähemmin pakottein, kun porkkana tulee jokaiselle yritykselle ja kodille halvemman energian muodossa.

Haastattelin huhtikuun Kantriin kolmea nuorta viljelijää. He kertoivat, että omavaraisempi ja kustannuksiltaan järkevämpi maa- ja metsätalous on realismia, tätä päivää.

Olin hölmistynyt, kun ainoa palaute oli pari ääntä kuukauden juttu -kilpailussa. Olisi edes joku moittinut haihattelijaksi!

Onhan niin kivaa jatkaa ulkomaisen energian tupruttamista ja urputtaa, kuinka se kallistuu ja kallistuu. Suurteollisuus johtaa rintamaa, ja samaa viestiä toistavat useat etujärjestötkin.

Ei ihme, ettei energia- ja elinkeinopolitiikassa ole nähty todellisia muutoksia. Biotalous toistuu silti jokaisessa ympäristöä sivuavassa kannanotossa. On se trendikäs sana.

Tiistaina seminaarissa kuulin, että myös meillä Suomessa tuetaan edelleen fossiilisen energian käyttöä noin 20 kertaa uusiutuvia enemmän.

Valitettavan totta – tietenkin! Moni varmaan on seurannut kanssani kuluneen vuoden otsa rypyssä, kun bioenergian varaan rakennetut isot lämpövoimalat ovat siirtyneet polttamaan kivihiiltä.

En itse osaa lukea turvetta varsinaisesti uusiutuvaksi luonnonvaraksi. Mutta en liioin ymmärrä, miten voi olla ilmastolle kestävämpää polttaa kivihiiltä kuin turvetta?

Monet kuntakeskukset ja isot tehdaskiinteistöt Snellmanin lihanjalostamoa lukuun ottamatta pyörivät siis tuontienergialla samaan aikaan, kun kunnalliset jätepuhdistamot, lähipusikot ja horsmaniityt pukkaavat vihreää energiaa.

Biokaasun jakelu ei kiinnosta isoja firmoja, vaikka maatilojen ympärille syntyneitä biokaasuttamoja on jo kymmeniä.

Biokaasuttamoilla on myös toinen ongelma. Uusiutuvilla tuotettua sähköä saa ymmärtääkseni siirtää yleiseen verkkoon vain, jos maksaa veroa myös omasta käytöstä. Eli ei kannata.

Piensähkön työryhmä on tässä mielessä enemmän kuin paljon vartijana. Sen pitäisi tehdä marraskuun loppuun mennessä ehdotuksia, kuinka hajautettua sähköntuotantoa voitaisiin lisätä.

Pallo on hukkunut puskaan myös tutkimukselta. Uuden Luonnonvarakeskuksen suurin huoli on, kuinka turvata tutkimusbudjetti valtionhallinnon supistusohjelman keskellä. Biotalous sopii tähänkin pelastavaksi oljenkorreksi – ilman todellista sisältöä.

Nouseeko biotalouden ykkösveturiksi joku muu yliopisto tai tutkimuslaitos? Hyviä ehdokkaita ovat ainakin Lappeenrannan ja Vaasan yliopistot.

Tiennäyttäjille olisi nopeasti töitä. Vaikka maakuntien monissa biotalous- ja bioenergiahankkeissa tehdään varmasti oikeita asioita, ilman koordinaatiota ei kauaksi päästä.

Pari vuotta kestävissä hankkeissa ehditään selvittää, kuka tekee, mitä ja missä. Sen jälkeen yrittäjät jäävät vailla tukea juuri, kun on vasta päästy alkuun.