Hyvät arvot suojelevat lasta – Tilannetta ei helpota se, jos seurakuntien ja päiväkotien yhteistyö tehdään vaikeaksi
Kaikki lähtee kodeista ja perheistä, turvallisesta lapsuudesta ja hyvistä arvoista, kirjoittaa Pekka Särkiö Hengähdyspaikka-kolumnissaan.Elämässä tulee tilanteita, jolloin vanhentuneiksi luulleet ja sivuun jääneet näkökulmat ovatkin yllättäen taas tuoreita ja ajankohtaisia. Vastaavasti jotkut kärjessä olleet keskustelunaiheet voivat vaimentua.
Yhteisen elämän kannalta perustavat asiat muistuttavat tärkeydestään. Turvallinen elämä ei olekaan itsestäänselvyys, vaan se on kuin pelto, jota on muokattava ja pidettävä viljelykunnossa.
Syntyvyys näyttää jäävän tänä vuonna koko tilastointihistorian matalimmaksi. Tähän mennessä lapsia on syntynyt noin 3 500 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Se merkitsee, että tulevina vuosikymmeninä Suomesta puuttuu satojatuhansia työllisiä ja veronmaksajia.
Talouden alisuoriutumista on paikattu velalla jo 14 vuotta. Kestämättömän velkaantumisen on kuitenkin loputtava pian.
Se, mikä näyttää paperilla pelkiltä luvuilta, tulee käytännössä vastaan hyvinvointivaltion rapautumisena. Jo nyt kouluissa, sairaaloissa ja hoitokodeissa on riittämättömästi henkilökuntaa. Sama suunta huonompaan jatkuu.
Tilanteen vakavuutta korostavat Ukrainan sota ja sodan synnyttämä inflaatio. Ne ahdistavat ihmisiä, etenkin heitä, joiden talous oli valmiiksi tiukalla. Perheiden ja yhteisöjen antama apu korostuu.
Vaikeina aikoina yhteys omaan uskontoon tuo sisäistä luottamusta, resilienssiä ja toivoa vaikeuksien voittamisesta.
Tulevaisuus on lasten ja nuorten varassa. Kaikki lähtee kodeista ja perheistä, turvallisesta lapsuudesta ja hyvistä arvoista. Syntyvyyttä on vaikea saada nousuun, mutta perheiden tilannetta pitää helpottaa. Kirkon kasvatus- ja perhetyöllä on tässä tärkeä työsarka.
Asiaa ei auta se, jos seurakuntien sekä päiväkotien ja koulujen yhteistyö tehdään vaikeaksi. Päiväkoti Pohjois-Pohjanmaalla oli vienyt lapsiryhmän seurakunnan Pääsiäispolkutilaisuuteen. Yksi lapsi oli jäänyt perheen uskonnottoman vakaumuksen vuoksi päiväkotiin.
Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan päiväkoti toimi yhdenvertaisuuslain vastaisesti, kun lapselle ei järjestetty vaihtoehtoista toimintaa. Päiväkoti maksoi perheelle 1 500 euron korvauksen.
Oulun piispa Jukka Keskitalo on todennut, että yhdenvertaisuusvaltuutettu kävelee selkeästi eduskunnan perustusvaliokunnan kannanottojen yli suositellessaan, että uskonnollista ohjelmaa tulisi (päiväkodeissa) sinänsä välttää (MT 1.11.).
Vaikeina aikoina yhteys omaan uskontoon tuo sisäistä luottamusta, resilienssiä ja toivoa vaikeuksien voittamisesta. Paimenpsalmi 23 sanoittaa tämän tutuilla sanoilla: ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






