Metsätilan suoramyynti käy myyjän tappioksi
Metsätilan myyjän kaksi yleisintä virhettä ovat suoramyynti metsätila-arvion kanssa ilman markkinahintatietoa ja vielä pahempi on suoramyynti ilman metsätila-arviota.
Metsätila-arvion osoittama metsätaloudellinen arvo ei ole metsätilan markkinahinta. Alla esimerkit metsätaloudellisen arvon ja markkinahinnan eli kauppahinnan eroista kolmessa kaupassamme
1. Metsätaloudellinen arvo 119 700 euroa ja kauppahinta 150 000 euroa.
2. Metsätaloudellinen arvo 183 600 euroa ja kauppahinta 236 000 euroa.
3. Metsätaloudellinen arvo 102 500 euroa ja kauppahinta 170 000 euroa.
Mikäli nuo kolme myyjää olisivat myyneet metsätilan suoramyynnillä metsätaloudellisella arvolla, olisi tappio ollut 30 300–67 500 euroa tilalta.
Ikävintä metsätilan suoramyynneissä on, että myyjät eivät edes ymmärrä tekevänsä itselleen kymmenien tuhansien eurojen tappiot, vaan pahimmassa tapauksessa luulevat tekevänsä hyvät kaupat!
Metsätiloilla on hyvä kysyntä. Ostajat ovat ammattiostajia, ja myyjien tulee etujensa nimissä käyttää vain parhaita ammattimyyjiä metsätilakaupassaan.
Metsätilakaupassa myyjän kannattaa varmistua, että välittäjä hallitsee markkinahinnan lisäksi myös myyjän, ostajan, välittäjän ja tila-arviontekijän vastuut, velvollisuudet ja oikeudet. Se on myös ostajan etu.
Metsään.fi-tiedoilla ei tule metsätilakauppaa tehdä, vaan käyttää laadukasta maastoinventoinnin sisältämää metsäarviota.
Tuomo Liikanen
LKV, metsätalousinsinööri, OTM, kaupanvahvistaja
Rovaniemi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

