Yhteistyötä yli rajojen – kirjastoauto Karigasniemelle tulee Norjasta

Utsjoen kunnan kirjastovirkailija Iivari Koutonen esitteli asiakkaalle auton tarjontaa. Kuva: Jonna Lähteenmäki

Kun kirjastoauto peruuttaa Torvikoskentielle, kuulee Irma Rouhiainen-Marila kotiinsa kovan jyrähdyksen ja myös kaksi koiraa ilmoittaa asian haukullaan. Irma lähtee palauttamaan lukemaansa romaania ja runokirjaa.

”Utsjoen kunta teki norjalaisen Tanan kunnan kanssa sopimuksen, että Tanan kirjastoauto ajaa kahdesti kuussa Karigasniemelle. Kyydissä on norjan-, saamen- ja suomenkielisiä kirjoja. Tämä on hyvää palvelua, sillä Utsjoen keskustan kirjastoon on meiltä matkaa sata kilometriä.”

Kirjastoautoa odottaa kolme muutakin naista. Irma lainaa tilaamansa Tellervo Koiviston elämänkerran, ja lähtee kävelemään puolen kilometrin matkaa kylätalo Sáivulle. Hän vetää siellä keskiviikkoiltaisin kansalaisopiston käsityökerhoa.

Terttu Manninen (taustalla), Helga Asikainen, Irma Rouhiainen-Marila ja Anna-Kreette Tuukkanen kiittävät kaikki käsitöiden terapeuttista merkitystä. Samalla tulee juteltua ja viihdyttyä samanhenkisten ihmisten kanssa. Kuva: Jonna Lähteenmäki

Kaamoksen luminen pimeys ei haittaa, sillä kevyenliikenteen väylä on valaistu. Kylätalolla on jo valot, portaat putsattu lumesta ja sisällä tuoksuu kahvi. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Terttu Manninen on jo paikalla.

"Kävin tänään Kaarasjoella Norjan puolella ja toin meille norjalaisia pipareita. Yleensä kauppa käy toiseen suuntaan, ja meidän K-markettimme asiakkaista 90 prosenttia on norjalaisia. Myös suurin osa kyläläisistä käy Norjassa töissä", Terttu selvittää.

Noin 300 asukkaan Karigasniemi olisi paljon hiljaisempi kylä, ellei norjalainen Kaarasjoen 3 000 asukkaan kunta olisi vain 18 kilometrin päässä. Paikallisessa ravintolassa kuulee lounasaikaan niin suomea, saamea kuin norjaa.

Kansalaisopiston käsityökerhoon tulleet neljä naista paneutuvat töihinsä. Suurin osa neuloo, mutta käytössä on myös kahdet kangaspuut.

"Täällä saa tehdä mitä haluaa, vähän kuin ompeluseurassa. Terttu tekee huivia kangaspuilla, Pipsa kutoo poppanaa. Muut neulovat", ryhmän opettaja Irma kertoo.

Jos ryhmään ei tunnu tulevan riittävää kolmea osallistujaa, soitetaan Helga Asikaiselle eli Hesille. Hän on kova neulomaan, ja pelastaa ryhmän mielellään. Pahimpaan korona-aikaan kerho oli muutaman viikon tauolla. Sitten sai kokoontua kuusi kerrallaan, ja naiset istuivat omissa pöydissään kaukana toisistaan.

”Olihan se outoa. Kylä oli tosi hiljainen, kun Norjan raja oli kaksi kuukautta kiinni. Silloin oli vaikeaa uskoa, miten kuhisevaa täällä on kesällä. Kylätalossa on silloin kahvio, matkailuneuvonta, Suomen ja Norjan Tenon kalastuslupien tulostuspalvelu ja kalastusvälineiden desinfiointipiste”, Irma kertoo.

Terttu Manninen kiittää Irma Rouhiainen-Marilaa hyvästä opetuksesta ja ihastelee valmiiksi kutomaansa huivia. ”Tein ihan itselle, sillä olen kutonut monet käsityöt toisille lahjaksi.” Kuva: Jonna Lähteenmäki

Talvisin Sáivussa on paljon vanhusten päivätoimintaa ja kokouksia. Haaveissa olisi saada isommat tilat vanhalta koululta käsityö- ja harrastusryhmille. Uusi koulu rakennettiin vuosi sitten.

”Vanhassa koulu- ja asuntolarakennuksessa olisi lääniä nuorison kokoontua ja kansalaisopiston ryhmille puutöistä saamenkäsitöihin olisi tilaa. Meillä on myös aktiivinen metsästysseura, joka on hankkinut Pohjois-Lapin ensimmäisen virtuaalisen ampumaradan. Heillekin olisi kunnon tila koululla”, Terttu kertoo.

Kyläläiset ja eri yhdistykset ovat ehdottaneet kunnalle, että tyhjillään olevasta koulusta tehtäisiin Elinvoimatalo. Se on saanut vihreää valoa kunnalta.

”Kun kunnan rakennustarkastaja ehtii laskemaan tilan ylläpitokustannukset, voimme jättää hakemuksen Lapin liiton rahoittaman äkillinen rakennemuutos- eli ÄRM-hankkeen päätettäväksi. Tilat ovat siistit, ja kuntalaisille mielenvirkistys ja yhteinen toiminta on tärkeää.”

Kesäisin tulee joka päivä ihmisiä aamukahville katsomaan lohien tosi-TV:tä Sáivun taulutelevisiosta. Kamerat upotetaan alkukesästä kylätalon kohdalle jokeen lohien vaellusreitin tuntumaan.

Kylätalo Sáivu kutsuu kyläläisiä seurustelemaan keskenään, kokouksiin ja kursseille. Pari iltaa on varattu nuorisolle. Kuva: Jonna Lähteenmäki

Puikot kilisevät hirsiseinäisessä tuvassa kotoisasti. Hesi esittelee uuden sukkalehden malleja, joista muutkin innostuvat kovasti. Hän osti ihanaa uutta lankaa Rovaniemeltä. Moni hankkii langat Ivalosta tai tilaa nettikaupasta. Toki akuuttiin hätään lankaa myy myös paikallinen K-market.

”Yllättävän harvoin tulee käytyä kunnan keskuksessa Utsjoella, koska sinne on sata kilometriä matkaa ja eikä kummempia kauppoja ole tarjolla. Kävin elokuussa viimeksi. Ivalo on 140 kilometrin päässä, ja siellä on paljon erikoisliikkeitä apteekista auton varaosaliikkeeseen”, Irma pohtii.

Keskustelun edetessä käy ilmi, ettei kukaan naisista ole syntyjään Karigasniemeltä. Irma on Varsinais-Suomesta, mutta asui miehensä kanssa Rovaniemellä 30 vuotta. Viisi vuotta sitten eläkkeelle jäämisen yhteydessä alkoi uusi elämä Karigasniemellä. He kävivät katsomassa paljon taloja Lapissa, mutta Karigasniemen talo tuntui heti kodilta.

Pipsa eli Anna-Kreette Tuukkanen oli vielä kymmenen vuotta sitten Saariselällä töissä, mutta mies Karigasniemeltä houkutteli hänet mukaansa. Tuukkanen oli aluksi kaupassa töissä, mutta nyt koulun keittäjänä.

Etelämpää Lapista kotoisin olevaa Terttua ja hänen miestään veti Karigasniemelle 20 vuotta sitten luonto ja erityisesti Teno-joki, joka tuo paljon harrastusmahdollisuuksia. Pariskunta moottorikelkkailee ahkio perässään pitkiä reittejä Leville tai Saariselälle.

"Meillä on keittiökalustefirma, jonka asiakkaista 90 prosenttia on norjalaisia. Korona on ollut kauheaa aikaa Karigasniemen kaupoille ja ravintoloille, mutta meille ei, sillä Norjassa nousi valtava sisustusbuumi."

Hesi ja miehensä olivat retkeilleet paljon Inarin seudulla ja päättivät muuttaa pääkaupunkiseudulta Lappiin. Yhdellä lomalla he telttailivat Karigasniemellä metsässä, joka tuntui kivalta talon paikalta.

"Ostimme tontin vuonna 2003 ja rakensimme talon. Kun tulimme muuttokuormamme kanssa vuonna 2004 pysähdyimme Rovaniemen maistraatissa ja menimme naimisiin. Jäin jokin aikaa sitten eläkkeelle opettajan työstä", Hesi kertoo.

Yhteen ääneen Irma, Hesi, Terttu ja Pipsa kehuvat, että Karigasniemi on maailman paras paikka elää, tuntureiden maassa, luonnon keskellä.