Ville Pääkkönen on yksi viidestä lentäjästä, jotka vastaavat Ilmarin ensihoito-, pelastus- ja sammutuslennoista.
APU TULEE YLHÄÄLTÄ
Lääkäri Jouni Kurola (vas.), lentäjä Mikko Dahlman ja ensihoitaja Miika Kekkonen pitävät lääkäri- ja pelastushelikopterityön vapaudesta. Päätöksiä tehdään ryhmässä, mutta jokainen on samalla vastuussa omasta osa-alueestaan.
Ilmari sai viime vuonna ensihoitoon liittyen 2400 hälytystä. Kolmanneksella lähdöistä lennettiin potilaan luo. Potilaista 35 kuljetettiin sairaalaan helikopterilla.
Ilmarin miehistö huolehtii itse lääke- ja tarviketäydennyksistä. Helikopterin kunnosta vastaa helsinkiläinen huoltoryhmä.Ilmari on yksi Suomen lääkäri- ja pelastushelikoptereista. Varkauden tukikohdasta se kuljettaa lääkäriä potilaiden luo pitkin Itä-Suomea.
Terveydenhoitopiireissä lääkäri- ja pelastushelikopteritoimintaa kutsutaan joskus sankaruuslääketieteeksi. Kiiltävä-
kylkinen kopteri syöksyy apuun kyydissään korskea lääkäri lentäjänhaalarissaan.
”Kyllä siinä glooria rapisee, kun herää yöllä kuudetta kertaa ja lähtee lentohaalarissa viidentoista asteen pakkaseen”, toteaa Kuopion yliopistollisen sairaalan ensihoidon vastuulääkäri Jouni Kurola.
Toimistotyöntekijästä louhoksen pohjalle laskeutuminen tai liikenneonnettomuuden uhrien hengen pelastaminen kuulostaa nimenomaan sankarilliselta. Mutta myös pelastustyö on tietysti työtä. Vauhdikkaatkin käänteet arkipäiväistyvät ajan mittaan. Ei kai mitään työtä jaksa tehdä pelkän jännityksen toivossa.
Jännityksen hälvetessä saattaa hälvetä myös tekemisen palo. Osa viihtyy helikopterityössä vain muutaman kuukauden, osa löytää alasta omansa. Kuten Kurola.
”Minulle tämä on paluuta osaamisen alkujuurille. Potilasta autetaan kotona tai ulkona, ei sairaalamiljöössä. Päivää ei voi suunnitella etukäteen, sillä koskaan ei tiedä, missä on tunnin päästä. Työn alkukantaisuus viehättää.”
Kuljetuksia vain harvoin
Lääkäri- ja pelastushelikopterin tehtävä on viedä lääkäri sairaan tai loukkaantuneen luo. Vain hyvin harvoin potilas otetaan kyytiin. Poikkeuksia ovat esimerkiksi aivovammapotilaat, jotka pitää kuljettaa neurokirurgiseen hoitoon yliopistosairaaloihin. Kuljetuksia tehdään myös saarista ja taipaleiden takaa, kun ajansäästö ambulanssimatkaan verrattuna on merkittävä.
”Tämä on yksi ensihoitoyksikkö muiden joukossa. Kopterissa on mukana ensihoitolääkäri, joka voi aloittaa hoidon paikan päällä”, Kurola kuvailee.
Ambulanssien henkilökunta on koulutettu ensihoitoon, mutta lääkäriä kyydissä ei ole. Joskus on kokeiltu terveyskeskuslääkäreiden kuljettamista onnettomuuspaikoille.
”Täytyy kuitenkin rehellisyyden nimissä sanoa, ettei heitä ole koulutettu sellaiseen työhön. Nämä tilanteet vaativat ehdottomasti lisäkoulutusta perustutkinnon päälle.”
”Pitkän erikoistumisjakson aikana oppii tiettyjä kädentaitoja ja harjaantuu havainnoimaan hyvin sairaita ja vaikeasti vammautuneita potilaita. Sairaalassa opittuja taitoja pitää pystyä soveltamaan vaihtuvassa ympäristössä. Helikopteri ei ole lentävä sairaala.”
Kurola vastaa Ilmarin lääketieteellisestä toiminnasta. Hänen lisäkseen helikopterissa lentää vuorollaan kaksitoista muuta lääkäriä.
Valikoitumisprosessi helikopterilääkäriksi on pitkä. Kurolan mainitsema lisäkoulutus venyttää opinnot neljääntoista vuoteen.
”Peruskoulutuksen jälkeen erikoistutaan anestesia-tehohoitoon. Siihen tulee vielä päälle ensihoitolääkärin erityispätevyys.”
Määrätietoinen opiskelukaan ei välttämättä riitä. Kurolan mukaan on erittäin tärkeää, että persoonallisuus istuu ensihoitotyöhön.
”Tässä tehdään ratkaisut itse ja niistä myöskin vastataan itse. Ei ole sitä senioria paikalla, keneltä voisi kysyä niin kuin sairaalassa.”
Lentoa pimeässä
Pelastushelikopteri kuljettaa siis lääkärin potilaan luo. Tehtävän onnistumisesta vastaa lentäjä.
Kun lääkärillä menee aikaa ensihoitoon erikoistumiseen, ei lentäjäkään pääse lääkäri- ja pelastushelikopterin ohjaimiin kovin nopeasti. Helikopterilentäjän koulutuksen jälkeen on hankittava lentokoke-
musta vähintään tuhat tuntia. Töitä lentäjänä tekevä saavuttaa vaatimuksen noin viidessä vuodessa.
”Lääketieteellistä koulutusta ei tarvita. Joskus lääkäri tarvitsee johonkin apua ja neuvoo sen mukaan”, kertoo Ilmaria lentävä Mikko Dahlman.
Omat tuntinsa Dahlman on kerännyt etsintähelikopterissa, jäänmurtajan tiedustelijana ja metsänlannoitushommissa. Vaihteleva kokemus on pelastuslentäjän työssä arvokasta pääomaa.
”Vaikeinta ja samalla mielenkiintoisinta tässä työssä on se, etten juuri koskaan tiedä laskupaikkaa etukäteen. Lisäksi maaseudulla on valoja harvassa, pimeys rajoittaa näkyvyyttä.”
Ilmari painaa kolme tonnia, joten mihin tahansa sitä ei voi parkkeerata. Jäälle tai laiturille laskeudutaan sen verran, että lääkäri pääsee turvallisesti ulos.
”Lähes aina pääsemme laskeutumaan kävelymatkan päähän potilaasta. Lähellä on yleensä peltoa tai tie.”
Ihanteellinen laskeutumispaikka on 20 kertaa 20 metrin kokoinen tasainen aukea. Tarvittaessa kymmenmetrinen Ilmari laskeutuu vaikka kahden parkkiruudun kokoiseen tilaan.
Ensihoitaja tähystää
Kolmantena helikopterin kyydissä matkustaa ensihoitaja. Hoitotehtävien lisäksi ensihoitaja toimii lentoavustajana, siis eräänlaisena perämiehenä, joka sekä suunnistaa että tähystää.
Lentäjä tarvitsee apua erityisesti ahtaissa laskeutumispaikoissa, sillä näkyvyys kopterin takaosaan on olematon.
Ilmarin työvuorot jakaa kahdeksan ensihoitajaa.
”Ensin hankitaan kokemusta ambulanssista ja sitten vielä suoritetaan lentolupakirjan teoriaosa”, kertoo ensihoitaja Miika Kekkonen.
Kekkonen tuli töihin palolaitokselle kymmenisen vuotta sitten tuoreena lähihoitajana. Samaan aikaan alkoi Ilmarin lääkäri- ja pelastushelikopterikokeilu.
”Opiskelin työn ohessa sairaanhoitajaksi. Kollegat tulivat sitten siihen tulokseen, että sopisin helikopterin kyytiin.”
Vuorokauden mittaisia vuoroja Kekkoselle kertyy kuussa seitsemän tai kahdeksan. Lisäksi hän työskentelee sairaalassa anestesiahoitajana.
”Sairaalatyö ylläpitää koulussa opittua ja tukee helikopterityötä.”
Seitsemässä minuutissa ilmaan
Hälytyksiä Ilmarille on tullut tänä vuonna jo yli tuhat. Vajaat parisataa tapausta on hoidettu maayksiköllä ja loput helikopterilla. Jokaisen potilaan kohdalla mietitään erikseen, millä kulkuvälineellä päästään nopeimmin ja turvallisimmin perille.
”Yleisin syy hälytykseen on omaisen soitto hätäkeskukseen avainsanalla tajuton potilas. Usein potilas herää nopeasti tai syynä voi olla alkoholi. Hälytyksen perusteella ei voi olla varma, tarvitseeko potilas lääkäriapua, joten kutsuun vastataan aina”, Kurola kertoo.
Toinen tyyppitilanne on liikenneonnettomuus.
Kopteri irtoaa maasta viimeistään seitsemän minuutin kuluttua hälytyksestä. Siinä ajassa selvitetään reitti, lento-olosuhteet ja potilaan sijainti sairaaloihin nähden.
”Lähtö tapahtuu rauhallisesti. Juoksuaskeleita ei oteta, sillä siitä on huonoja kokemuksia.”
Lennon aikana hankitaan tilanteesta lisätietoa hätäkeskuksesta, poliisilta ja mahdollisesti paikalle ehtineiltä ensihoitajilta. Keskinäinen tiedonvaihto sujuu Kurolan mukaan melko hyvin.
”Koulutuksessa on syytä kiinnittää entistä enemmän huomiota siihen, kuinka opitaan keskustelemaan. Kirjoitetut ohjeet eivät aina riitä ja silloin pitää olla kykyä soveltaa.”
Kolmanneksella lähdöistä päädytään kohteeseen saakka. ”Jos maayksikkö ehtii paikalle, eikä tarvetta ensihoitolääkärin antamaan hoitoon ei ole, käännymme takaisin ja annan hoito-ohjeita kopterista käsin.”
Kokemus vahvistaa
Vaikka lähdöstä päätetäänkin tiimin kesken, on lentäjän sana käytännössä viimeinen.
”Sää voi estää lentämisen, tai polttoainetta ei ole tarpeeksi kohteen etäisyyteen nähden”, Dahlman sanoo.
Myös sallitut lentotunnit voivat tulla vastaan. Lentäjä on vuorossa korkeintaan neljä vuorokautta ja sinä aikana ilmassa enintään kaksitoista tuntia yhteen menoon.
Joskus ryhmässä on pohdittu, olisiko parempi jättää kertomatta lentäjälle, mikä kohteessa odottaa. Tällöin säälin tai syyllisyyden tunteet eivät pääsisi heikentämään arvostelukykyä.
Dahlmanin mukaan pelastuslentäjän uran alkuaikoina kirpaisi sanoa ei, mutta nykyään ammattitaito pitää mielen selkeänä hankalissakin paikoissa.
”Ei annettuja määräyksiä voi lähteä rikkomaan. Väsymyksen raja pitää itse tunnistaa. Kaikkia ihmisiä emme pysty pelastamaan, se on vain hyväksyttävä. Tiimin jokaisen jäsenen on tiedettävä kohteesta kaikki mahdollinen etukäteen.”
Ryhmä pitää huolta
Ensihoitoon sisältyy nopeita ja rajujakin tilanteita. Onnettomuuspaikoilla odottaa toisinaan lohduton näky.
”Osa potilaista kuolee tapahtumapaikalle. Siihen ei kuitenkaan voi jäädä kiinni, tai sairastumme itse”, Kurola pohtii.
Hän arvioi, että suurimmassa vaarassa on lentäjä, jolla ei ole lääketieteellistä koulutusta. Tapahtumista keskustellaan jälkeenpäin porukalla ja ryhmässä tarkkaillaan kaikkien jaksamista.
”Ei täällä jätetä ketään itsekseen miettimään. Raskaitakin työvuoroja on ollut, mutta silti ei ole koskaan harmittanut tulla töihin”, Dahlman toteaa.
”Kukaan ei ole lähtenyt täältä väsymisen takia. Karsiutuminen tapahtuu pääsääntöisesti jo aiemmissa koulutusportaissa”, Kurola sanoo.
Henkistä hyvinvointia edistää joukon sosiaalinen luonne. Dahlmanin mukaan avoimella asenteella pärjää parhaiten. Pitää tulla toimeen muun henkilöstön, hätäkeskuksen, poliisin ja muiden sidosryhmien kanssa.
”Persoonallisuutta arvioidaan tiimissä toimeen tulemisen kannalta, kun mietitään, kuka tähän hommaan sopisi.”
Osa hoitoketjua
Ihmishenkien kohdalla kannattavuudesta puhuminen on raadollista. Helikopterin ylläpito kuitenkin maksaa rahaa, joten hyötysuhdetta on jouduttu miettimään.
”Olisi tietysti hienoa sanoa, että niin ja niin moni potilas selviää Ilmarin ansiosta. Ensihoidossa ollaan potilaan kanssa kosketuksissa vain pieni hetki ja hoito jatkuu sairaalassa. Ei voi nimetä yhtä ihmistä tai yhtä ryhmää, joka siinä ketjussa olisi erityisesti pelastanut potilaan hengen”, Kurola pohtii.
Pelastushelikopteritoiminnan vaikuttavuutta on verrattu munuaisten korvaushoitoon. Suomessa korvaushoitoa saa vuosittain reilu tuhat munuaispotilasta.
Kurolan mielestä helikopteritoiminnan kannattavuutta pitää tarkastella, kuten muutakin terveydenhuoltoa. Vaikuttavuus ei ole kuitenkaan ainoa näkökohta.
”Ensihoito on osa terveydenhuollon toimintaa, osa vaikeasti vammautuneiden tai sairastuneiden tehohoitoa. Lääkärihelikopteri taas on ensihoidon osa.”
Toimintaa ilman jännitystä
Ilmarin viisi lentäjää työskentelevät Copterlinen lukuun. Lääkärit ovat Kuopion yliopistollisen sairaalan leivissä ja ensihoitajat Etelä-Savon pelastuslaitokselta.
Työ on osa kunnallista sairaalapalvelua. Miehet myöntävät, että sairaalan terveyssandaaleissa ja kop-
terin turvakengissä on eronsa. Vaikka työryhmä ei metsästäkään jännitystä, on toimintaan heittäytyminen kaikille mieluisaa. ”
Sairaalassa sitä vain toteuttaa toisten päätöksiä, helikopterissa niitä pääsee tekemään itse”, Miika Kekkonen sanoo.
Tiukimmankaan toiminnan tilanteessa ei silti oteta tarpeettomia riskejä. ”Tämä on lopulta työpiste siinä missä muutkin. Ei voi joka päivä ajatella, että onkohan tämä viimeinen”, Kurola painottaa.
”Sairaalassakin tehdään ryhmätyötä, mutta useamman ihmisen kanssa. Tässä työssä ryhmän turvallisuus riippuu jokaisen jäsenen toiminnasta. Sellainen hitsaa yhteen.”
Katso myös netistä
helikopterista kuvattu Kantrin video:
www.maaseuduntulevaisuus.fi
Kaikkia ihmisiä emme pysty
pelastamaan,
se on vain
hyväksyttävä.
Tässä työssä ryhmän turvallisuus riippuu jokaisen jäsenen toiminnasta. Sellainen hitsaa yhteen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
