Marttojen makkaroissa on joulun maku
Kuusi naista on kokoontunut Juvan Kiiskilässä Viitakosken Puun ruokalaan. Myös keittiö on vallattu. On jälleen aika tehdä perinteisiä joulumakkaroita. Ilman niitä ei tule oikeaa joulua.
Vielä viime joulun alla Kiiskilän Martat urakoivat ryynimakkaroita myyjäisiin. 120 kiloa myytiin loppuun alle kymmenessä minuutissa. Nyt on tehty periaatepäätös, että makkarassa pidetään vain lähipiiri. Tai oikeastaan läheiset miltei vaativat, että makkaroita pitää tehdä.
”Parhaimmillaan makkaroita oli tekemässä viitisentoista marttaa. Makkaroita tehtiin joulumyyjäisiin, ja sillä rahoitettiin hyvin marttayhdistyksen toiminta. Nykyään porukka on vanhentunut ja käynyt niin vähiin kylällä, ettei meistä ole enää isojen määrien tekijäksi,” kertoo Ulla Viljakainen.
Makkarantekoperinne elvytettiin Kiiskilässä 1970-luvun alussa. Taidon opetti Kiiskilän Martoille puusepän verstaan työmiehen vaimo Edith Penttinen, joka asui Viljakaisen naapuristossa.
Aluksi makkaraa tehtiin Viljakaisen kotona. Hommaan tarvittiin koko huusholli. Pakkaamo oli saunassa.
”Se piti aina lopuksi tyhjentää, että makkaramestarit pääsivät saunomaan”, kertoo Viljakainen.
Parhaimmillaan Viljakaisen kyökissä hääri viitisentoista marttaa. Samassa pihapiirissä olevan tehtaan keittiötiloihin siirryttiin siinä vaiheessa, kun makkaramäärät alkoivat nousta.
”Huippuvuosina niitä tehtiin myyntiä varten sellaiset 160 kiloa. Tekopalkaksi jokainen talkoolainen sai kilon verran makkaraa.”
Makkaroita tehdessä niitä ei maistella. Yleensä niitä ei edes paisteta kokoontumisen yhteydessä, vaan jokainen nappaa poislähtiessä oman osansa mukaansa.
”Makkarat säilyvät pari vuorokautta viileässä, ja ne sopivat myös pakastettaviksi”, Viljakainen vinkkaa.
Alussa makkara-ainesta ruutattiin suoleen lehmänsarvesta tehdyllä suppilolla. Jossain vaiheessa suppilona toimi etikkapullon kaulasta tehty tratti.
Koneeseen turvauduttiin parikymmentä vuotta sitten. Käsityövaltaista työ on silti. Yksi aikaavievin vaihe on narujen ja solmujen näprääminen puolen metrin mittaisiin suoliin, jotka nuljuavat märkinä.
”Työn lomassa parannetaan maailmaa ja selvitetään asioita”, naiset toteavat maltillisesti.
Juvan ryynimakkaroista löytyy maininta myös Jaakko Kolmosen Suomen pitäjäruoat -kirjasta. Resepti on yksinkertainen. Ohrasuurimoista keitetään puuro. Siihen laitetaan mukaan jauhettua sianrasvaa ja sipulia. Kuorena käytetään siansuolia. Makkarat keitetään miedossa suolavedessä ja paistetaan kuumassa uunissa juuri ennen ruokailua. Siinä se.
Mittasuhteet tuntuvat olevan kuitenkin ammattisalaisuus. Ja Kiiskilän Martat suosivat voita.
”Sianrasva oli yleinen tapa ennen vanhaan, kun sika teurastettiin. Ei silloin voita hennottu laittaa.”
”Nykyään suolet hankitaan Mikkelin Maalaispuodista ja rikotut ohraryynit juvalaiselta Rapion myllyltä”, Viljakainen kertoo.
Hänen perheessään makkarat ovat kuuluneet aina tapaninpäivään. Hilja Haikarainen puolestaan muistaa, että lapsuudessa makkarat olivat nimenomaan jouluaattoillan ruokaa.
Nykyään syöntiajasta ei olla nökönuukia, mutta tavasta kyllä: oikeaoppisesti ryynimakkarat nautitaan juuri uunista otettuna tirripaistin kanssa.
JAANA MATIKAINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
