Elintarviketuottajat vähittäiskaupan rahoittajina

Vuosia sitten kävi Jyväskylän uudella, Euroopan nykyaikaisimmalla meijerillä tuhansia vieraita. Meijerin esittelyssä kerroin samalla silloisen maitolitran hintajakauman. Tuottajan osuus oli 60, meijerin 15, kaupan 17 prosenttia ja pakkauksen loppu. Eräässä ryhmässä ollut kauppias valitteli kaupan osuutta pienenlaiseksi.

Vastasin hänelle, että ei huolta, te saatte osuutenne paljon useammin, kuin maidontuottajat.

Asia jäi silleen lähes kolmeksi vuosikymmeneksi, kunnes parisen vuotta sitten kuulin tuottajan osuuden pudonneen noin 30 prosenttiin, meijerin nousseen 17 prosenttiin ja kaupan osuuden lähes kaksinkertaistuneen noin 30 prosenttiin.

Alkutuottaja ja jalostusporras joutuvat maksamaan omat tuotantokustannuksensa ennen tuotteista saatavaa tuloa. Kauppa maksaa myymistään lyhyen myyntiajan elintarvikkeista vasta jälkikäteen eli vasta sitten kun tuotteet on jo myyty. Lyhyen myyntiajan elintarvikkeiden kaupassa kauppa ei tarvitse omaa rahoitusta, koska elintarvikekauppa rahoittaa itse itsensä.

Tämä kaupan osuus ei tarkoita niitä yksityiskauppiaita, jotka ovat jonkun ketjun jäseniä. Hehän ovat usein isäntäketjuunsa nähden vastaavassa asemassa tuottajien kanssa eli kauppaketjun armoilla.

Tuottajille maksetut tuottajahinnat putosivat jostain syystä samoihin aikoihin, kun liityttiin EU:n tai siinä vaiheessa, kun liityttiin euroon.

Noihin aikoihin tapahtui tuottajan kannalta kaksi merkittävää hintojen muutosta. Maidon tuottajan osuus maitolitran hinnasta putosi noin puoleen entisestä, ja samanaikaisesti väkilannoitteiden ja muidenkin tuotantopanosten hinnat nousivat huomattavasti.

Tästä syntyi tuottajille tulokuoppa, jota sitten ryhdyttiin täyttämään niillä kuuluisilla EU-tuilla. Tässä toteutuu tulonsiirto, jossa veronmaksajien rahaa siirretään tuottajien kautta elintarvike- ja tarvikekaupalle. Tuottajat toimivat tuon rahan välikätenä. Lisäksi alkutuottajia rasittavat EU-tukien saannin edellyttämät valvonnat ja usein pikkutarkat tarkastukset. Valvontakoneisto ei ole ilmainen.

Ruoka, metsä ja kotimainen energia ovat omissa käsissämme ja niissä riittää työtä. Sen lisäksi ne on koko ajan otettavissa tarmokkaampaan käyttöön,kun vain tahtoa ja ymmärrystä riittää.